Juhannustilastot: Pelti kolisee menoliikenteessä ja ilkivalta lisääntyy juhannuspäivänä
Juhannusliikenteessä eniten kasvavat riskit ovat Ifin vahinkotilastojen mukaan peltikolarit ja pysäköintivahingot torstaina, eläinvahingot yöaikaan liikkuessa sekä ilkivalta juhannusriennoissa. Jätä kiire kotiin ennen juhannusruuhkiin lähtöä. Poimi myös vinkit matkantekoon sähköautolla.

Torstaina juhannuksen menoliikenteessä sattuu yli kolmannes enemmän liikennevahinkoja kuin tavallisena kesäkuisena päivänä, paljastavat Ifin vuosien 2018–2022 vahinkotilastot. Vielä suurempi kasvu, lähes 50 prosenttia, on pysäköintivahingoissa, eli monella pelti rytisee jo täydellä parkkipaikalla juhannusostoksilla tai levähdystauolla.
– Lähtöstressi, kiire päästä perille ja ruuhka muodostavat liikenteessä huonon yhdistelmän. Tärkein vinkki onkin lähteä liikkeelle lomafiiliksellä, mutta varautuneena siihen, että joukossa on aina myös kuskeja, joilla on hieman liian kiire ja kova tilannenopeus, muistuttaa autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius Ifistä.
Jos mahdollista, kannattaa aikaistaa tai siirtää lähtöaikaa, jotta ei ole pääteillä pahimpaan ruuhka-aikaan torstai-iltapäivänä ja -alkuiltana.
Illalla ja yöllä ajo nostaa riskiä eläinkolariin
Kun päästään perille juhannuksen juhlintaan, törmäysvahingot vähenevät koko viikonlopuksi selvästi alle keskiarvon, kertovat Ifin tilastot. Yllättäen edes sunnuntain paluuliikenteessä ei näy vahinkopiikkiä.
– Paluuliikenne jakautuu varmasti menoliikennettä pidemmälle aikavälille, minkä lisäksi torstainen kiire on ehkä jäänyt osalta kuskeista pois, arvioi Peter Roselius.
Sen sijaan eläinkolarit lisääntyvät juhannusaatosta alkaen. Sunnuntaina niitä sattuu peräti 60 prosenttia enemmän kuin kesäkuussa tavallisesti.
– Juhannusviikonloppuna ollaan tavallista useammin tien päällä samaan aikaan, jolloin eläimetkin liikkuvat. Ylipäätään autoilu alueilla, joilla eläimiä on enemmän, lisääntyy ihmisten siirtyessä mökeille. Paras varotoimi on ajonopeuden laskeminen etenkin ilta- ja yöaikaan, Roselius toteaa.
Autojen ilkivalta lisääntyy juhlatunnelmassa
Autovarkauksia sattuu juhannuksena vain vähän. Vahinkotilastoissa nousee kuitenkin ilkivalta, jota juhannuspäivänä tehdään autoille peräti 60 prosenttia normaalia enemmän.
– Alkoholilla on usein osuutta asiaan, sillä ilkivaltaa tapahtuu tyypillisesti baarien ja muiden illanviettopaikkojen läheisyydessä. Juhannuksena riskipaikkoja ovat esimerkiksi erilaiset festarit. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa harkita, minne autonsa pysäköi, kertoo Roselius.
Lähdetkö juhannusruuhkaan sähköautolla? Lue 5 vinkkiä
- Lataa ennen matkaa valmiiksi useampi latausappi. Alkuvuoden aikana suurteholatausverkosto on Suomessa laajentunut paljon, joten tutullekin mökkimatkalle on voinut tulla uusia latureita.
- Varaudu latauspisteiden ruuhkiin katsomalla etukäteen vaihtoehtoisia latauspaikkoja latauskartta.fi -palvelusta.
- Älä lataa akkua kerralla ”liian täyteen” – usein kokonaismatkanteko on nopeampaa, kun pitää muutaman lyhyemmän lataustauon.
- Viime tipassa lataamisen sijaan varaa tavallista enemmän puskuria akkuun siltä varalta, että juutut ruuhkaan.
- Mikäli lataat perillä mökillä hidaslatauksella pistorasiasta, käytä vain tarkistettuja, hyväkuntoisia pistorasioita. Pistorasian ylikuumenemisriskiä vähentää lataustehon laskeminen applikaation kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peter Roselius
autovakuutusten tuotepäällikkö
Puh: 010 514 5360
peter.roselius@if.fi
Outi Kärkkäinen
viestintäpäällikkö
Puh: 010 514 1962
outi.karkkainen@if.fi
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Turvallisesti löylyyn juhannuksena - saunassa sattuu valtaosa palovammoista17.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Saunat lämpenevät pian taas keskikesän juhlan kunniaksi ja tänä vuonna taustalla soi monella varmasti KAJ:n euroviisuhitti ”Bara bada bastu”. Saunaa ylistävä kappale muistuttaa osuvasti, että löylyistä kuuluu nauttia. Rentoutuessakin on tärkeä pitää mielessä turvallisuus, sillä sauna on keittiön ohella yksi yleisimmistä palovahinkojen syntypaikoista.
Kyselytutkimus: Suomessa jäädään herkemmin sairauslomalle kuin muissa Pohjoismaissa12.6.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Ifin Nordic Health Report -tutkimuksesta selviää, että suomalaisista vain joka kymmenes menee työpaikalle, jos tuntee itsensä sairaaksi. Norjassa työpaikalle menee joka kolmas ja Ruotsissakin melkein joka viides.
Kyselytutkimus: Nuoret naiset stressaavat säännöllisesti lähes kaksi kertaa useammin kuin miehet2.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Ifin tuoreesta Nordic Health Report -terveystutkimuksesta selviää, että säännöllinen stressi on yleistä nuorissa aikuisissa. Erityisesti nuoret naiset kokevat säännöllistä stressiä selvästi muuta väestöä useammin, ja psyykkinen kuormitus vaikuttaa vahvasti myös heidän työkykyynsä.
Jopa 200 000 euroa ylimääräistä korvausta kestävistä valinnoista vahingonkorjauksessa – If lanseerasi ainutlaatuisen konseptin Suomessa27.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If toi yritysasiakkaille suunnatun vastuullinen rakennus -palvelun Suomeen viime viikolla. Sen tarkoituksena on tukea vastuullista korjausrakentamista suurvahingon jälkeen.
Kyselytutkimus: Varkaudet ja autoilijoiden käytös pyöräilijöiden suurimpia huolenaiheita20.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Peräti 39 prosenttia pyöräilijöistä on huolissaan autoilijoiden käytöksestä tai heidän aiheuttamistaan vaaratilanteista, selviää Ifin kyselytutkimuksesta aktiivipyöräilijöille. Jalankulkijoiden käytöksestä on huolissaan 20 prosenttia ja toisten pyöräilijöiden 15 prosenttia vastaajista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme