Lasten Keskus

Jukka Itkoselle Laivakello-palkinto tunnustuksena merkittävästä elämäntyöstä

Jaa
Väinö Riikkilä -seura on myöntänyt Laivakello-tunnustuspalkinnon kirjailija, runoilija ja muusikko Jukka Itkoselle merkittävästä elämäntyöstä. Palkinnolla seura muistuttaa, että Itkosen pitkä ja monipuolinen ura hakee vertaistaan.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja lukemisen parissa toimiva Väinö Riikkilä -seura jakaa vuosittain Laivakello-tunnustuspalkinnon suomalaiselle lasten- ja nuortenkirjailijalle. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Jukka Itkoselle merkittävästä elämäntyöstä. Itkosen tekstintekijän ura on jatkunut jo kuudella vuosikymmenellä ja käsittää runoutta, proosaa, laulutekstejä, suomennoksia ja näytelmiä. Itkosen tekstit ovat aina puhutelleet monen ikäisiä.

”Taitava teksti ei vanhene ja herättää tunteita lukijan iästä riippumatta. Itkosen tuotanto on monitasoista ja yllättävää tavalla, joka kestää useita lukukertoja ja yhdistää erilaiset lukijat lukemisen riemuun. Parhaimmillaan tekstit aukeavat eri tavoin eri-ikäisille ja erilaisista taustoista tuleville lukijoille. Näin tekstiä voi lukea useampaan kertaa ja yllättyä jokaisella lukukerralla”, palkintoperusteissa sanotaan.

”Väinö Riikkilä -seura haluaa palkita Jukka Itkosen nimeämättä yhtä erityistä teosta tai tekstiä, vaan korostaen iloa siitä, kuinka Jukka Itkosen teokset luovat sukupolvien välisiä yhteyksiä ja kuvastavat sitä, kuinka runous ja kaunokirjallisuus kuuluvat meille kaikille, yksin ja yhteisesti.”

Palkinto jaettiin keskiviikkona 3.11.2021 Raumalla Pertsa ja Kilu -päivien pääjuhlassa.

Pertsa ja Kilu -päivät on kirjallisuustapahtuma, joka järjestetään vuorovuosin Kotkassa ja Raumalla. Käytännön järjestelyistä vastaa Väinö Riikkilä -seura. Pertsa ja Kilu ovat kirjailija Väinö Riikkilän 1950 -luvulla kirjoittamien nuortenkirjojen sankareita, jotka tunnetaan myös elokuvista.

Laivakello-palkinnon lisäksi Väinö Riikkilä -seura jakaa vuosittain Adventure-tunnustuspalkinnon lasten- ja nuortenkirjojen kuvittajalle. Tänä vuonna Adventure -palkinnon sai kuvittaja Hannamari Ruohonen Ahvenanmaalta.

 

Lisätietoa palkinnoista ja palkintoperusteista antaa Väinö Riikkilä -seuran puheenjohtaja Harri Laiho, p. 045 845 6771.

Väinö Riikkilä -seura on perustettu vuonna 1986. Seuran tavoitteena on vaalia Väinö Riikkilän kirjallista perintöä, edistää monipuolisesti kiinnostusta kirjallisuuteen ja innostaa lapsia ja nuoria lukemaan. Seura tukee toiminnallaan suomalaista lasten- ja nuorten kirjallisuutta, ja sen tärkeinä yhteistyökumppaneita ovat kirjastot, koulujen ja päiväkotien opettajat, Rauman kulttuuritoimi, Turun Yliopisto sekä kirjallisuuden ystävät. Lisätietoja seurasta antaa sihteeri Paula Äimälä p. 044 505 1839.

 

Kustantajan yhteyshenkilö
Piia Latvala | viestintäpäällikkö | 0400 999 499 | piia.latvala@lastenkeskus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väinö Riikkilä -seura:
puheenjohtaja Harri Laiho, p. 045 845 6771
sihteeri Paula Äimälä, p. 044 505 1839

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Lasten Keskus
Lasten Keskus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki

0968774530http://lastenkeskus.fi

Lasten Keskus tarjoaa iloa ja elämyksiä nuorille lukijoille vauvasta varhaisnuoreen! Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaista lastenkirjoista sekä kasvatukseen liittyvästä tietokirjallisuudesta. Julkaisemme lasten tietokirjoja, kuvakirjoja ja tarinakirjoja, monipuolista ammattikirjallisuutta eri ikäkausien parissa työskenteleville kasvattajille sekä oppikirjoja esi- ja alkuopetukseen.

Yhdessä Edukustannuksen ja Kirjapajan kanssa olemme Publiva Oy.

Tervetuloa myös Mollin maailmaan!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasten Keskus

Tiina Haapsalo, Katariina Elomaa ja Katri Kirkkopelto: Pienten lasten kaveritaitojen vahvistaminen ja kiusaamisen ehkäisy digimaailmassa7.2.2024 08:19:00 EET | Tiedote

Piki on saanut uuden puhelimen. Se kulkee mukana kaikkialle ja kilahtelee vähän väliä. Puhelimella leikitään kaveriporukassa, lähetetään viestejä ja sydämiä – ja pian myös ikäviä videoita, jotka sulkevat osan kavereista leikkien ulkopuolelle. Mikä tämä villi kapistus on, ja miksi se tuo mukanaan sekä riemua että pahaa mieltä?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye