Jyväskylä Euroopan kärkeä tietojärjestelmätieteissä
23.1.2020 16:43:58 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Tietojärjestelmätieteen alan johtava järjestö AIS (Association for Information Systems) on julkaissut ranking-listan, joka perustuu julkaisuihin tietojärjestelmätieteen neljässä arvostetuimmassa lehdessä viimeisen kolmen vuoden aikana. Jyväskylän yliopisto sijoittui Euroopan listassa toiselle sijalle, ottaen myös Suomen tietojärjestelmätieteen tutkimuksen kärkipaikan.
Maailmanlaajuisessa listauksessa Jyväskylän yliopisto sijoittui sijalle 26.
Tietojärjestelmien kehittämiseen, sovelluksiin, käyttöön, johtamiseen sekä vaikutuksiin keskittyvää tietojärjestelmätiedettä opetetaan tai tutkitaan Suomessa 5 yliopistossa.
– Tämä on tulosta pitkäjännitteisestä työstä tietojärjestelmätieteen tutkimuksen kehittämiseksi tiedekunnassa. Erityisen loistavaa työtä on tehnyt professori Mikko Siponen ja hänen kyberturvallisuuden eri osa-alueisiin keskittyvä tutkimusryhmä. Lisäksi muun muassa professori Pekka Abrahamssonin ryhmän tekoälyn etiikkaan keskittyvä tutkimus on kovassa nousukiidossa, informaatioteknologian tiedekunnan tutkimuksesta vastaava varadekaani, professori Tuure Tuunanen kertoo.
Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteen professorit ovat saaneet monia tunnustuksia tutkimuksestaan. Tuunaselle myönnettiin joulukuussa AIS:n tunnustus kansainvälisestä työstä tietojärjestelmätieteen alalla. Siponen kutsuttiin arvostetun Suomen Tiedeakatemia jäseneksi ja Tuunanen valittiin alansa vuoden tutkijaksi kesällä 2019 Tietojenkäsittelytieteen seura ry:n Tietojärjestelmätieteen Special Interest Groupin toimesta.
Vuosien 2015–2019 listausta tarkastellessa Jyväskylä on jaetulla kolmannella sijalla, pitäen kuitenkin Suomen ykköspaikkansa. Tuoreempia julkaisuja vertaillessa Jyväskylän yliopiston sijoitus on kivunnut listalla vielä hieman korkeammalle.
Myös Aalto yliopisto menestyi listauksessa ja oli toiseksi paras suomalainen yliopisto sijoituksin 5 (Eurooppa) ja 51 (maailmanlaajuinen).
Lisätietoja:
Varadekaani, professori Tuure Tuunanen, puh. 040 805 4628, tuure.t.tuunanen@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiedottaja Kirke Hassinen, viestinta@jyu.fi, puh. 040 024 7458
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote
Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.
Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
