Jyväskylän normaalikoulu saa kolme uutta rehtoria
24.2.2022 16:30:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Rehtorit johtavat vastuualueensa toimintaa sekä kehittävät, suunnittelevat ja valvovat siihen liittyvää opettajankoulutuksen pedagogisten opintojen ohjattua harjoittelua. Johtoryhmän jäseninä rehtorit osallistuvat myös koko Normaalikoulun johtamiseen ja kehittämiseen.
”Perusopetuksen ja lukion rehtoreilla on tärkeä rooli sekä oppilaiden ja opiskelijoiden että luokanopettajaksi tai aineenopettajaksi opiskelevien opetusharjoittelijoiden oppimisen mahdollistamisessa ja kehittämisessä yhdessä koulun henkilöstön kanssa. Siksi olemme iloisia, että saimme valita kouluasteidemme johtoon sopivimmat henkilöt erinomaisen kokeneiden ja osaavien hakijoiden joukosta”, Normaalikoulun johtava rehtori Antero Hietamäki toteaa.
Jerker Polso perusopetuksen alakoulun rehtoriksi
Normaalikoulun perusopetuksen (vuosiluokat 1–6) rehtorin tehtävään on nimitetty kasvatustieteiden maisteri, apulaisrehtori Jerker Polso.
”Opetuksen ja opettajankoulutuksen alalla Jyväskylä on historian saatossa toiminut esimerkkinä ja tienraivaajana Suomessa. Olen erittäin innoissani ja ylpeä päästessäni liittymään Jyväskylän normaalikoulun osaavaan ja ammattitaitoiseen yhteisöön”, Jerker Polso sanoo.
Polso on toiminut Jyväskylän perusopetuksen kouluissa apulaisrehtorina vuodesta 2016. Hän on työskennellyt koulun johtamistehtävissä myös Qatarin Dohassa ja Arabiemiirikuntien Abu Dhabissa. Lisäksi Polso on toiminut muun muassa luokanopettajana, erityisopettajana, yliopistonopettajana ja tutkijana.
Polso on syntynyt Vantaalla ja kirjoittanut ylioppilaaksi Ressun lukiosta 1994. Hän on valmistunut kasvatustieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2006 ja erityisopettajaksi 2008.
Johnny Kotro perusopetuksen yläkoulun rehtoriksi
Normaalikoulun perusopetuksen (vuosiluokat 7–9) rehtorin tehtävään on nimitetty kasvatustieteiden maisteri, rehtori Johnny Kotro.
”Olen erittäin otettu valinnasta. Odotan todella motivoituneena syksyä ja sen tuomia mahdollisuuksia lasten ja nuorten tulevaisuuden rakentamisessa”, Johnny Kotro sanoo.
Kotro on toiminut Jyväskylän perusopetuksen kouluissa rehtorina vuodesta 2013 ja oppilaanohjaajana vuodesta 2010. Hän on toiminut useissa kaupungin työ- ja ohjausryhmissä ja on verkostoitunut myös valtakunnallisesti.
Kotro on syntynyt Lappeenrannassa ja kirjoittanut ylioppilaaksi Lappeenrannan Lyseon lukiosta 2001. Hän on valmistunut kasvatustieteiden maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta 2010.
Lukion rehtoriksi Risto Sarvilinna
Normaalikoulun lukion rehtorin tehtävään on nimitetty filosofian maisteri, apulaisrehtori Risto Sarvilinna.
”Olen erittäin otettu kunniasta tulla valituksi tehtävään. Opettajuus ja lukiolaitos ovat minulle hyvin tärkeitä ja on hieno päästä osaksi Jyväskylän yliopistoa ja Normaalikoulua. Toivon, että onnistun tukemaan opettajia vaativassa työssään opiskelijoiden ja harjoittelijoiden parissa”, Risto Sarvilinna toteaa.
Sarvilinna on toiminut Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiassa Lyseon lukion apulaisrehtorina vuodesta 2019. Hän on työskennellyt opettajana Jyväskylän ja Gradian lukiokoulutuksessa vuodesta 2001. Sarvilinna on arvostettu ja palkittu opettaja ja pedagogiikan kehittäjä, joka on johtanut ja koordinoinut useita merkittäviä koulutuksen kehittämishankkeita. Hän on arvostettu jäsen useissa valtakunnallisissa ja paikallisissa kehittämisryhmissä.
Sarvilinna on syntynyt Ylöjärvellä ja kirjoittanut ylioppilaaksi Jyväskylän Lyseon lukiosta 1994. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2001.
Rehtorit aloittavat tehtävissään elokuussa
Uudet rehtorit aloittavat tehtävissään lukuvuoden 2022–2023 alussa, 1.8.2022.
Aiemmin Normaalikoulun rehtoreiden tehtäviin on valittu henkilöt koulun omasta henkilöstöstä kuuden vuoden määräajaksi. Nykyisten rehtorien määräaikaisuus päättyy kesällä, ja valitut rehtorit aloittavat toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. Muutoksen taustalla on Normaalikoulun johtosäännön muutos.
Kesällä rehtorikautensa päättävät Normaalikoulun alakoulun rehtori Markus Leppiniemi, yläkoulun rehtori Aapo Halonen ja lukion rehtori Kirsti Koski.
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan kuuluvan Normaalikoulun tehtävänä on järjestää perusopetuksen ja lukiokoulutuksen lisäksi ohjattua opetusharjoittelua opettajaopiskelijoille. Normaalikoulussa on henkilöstöä noin 100, oppilaita noin 1000 ja opetusharjoittelijoita vuosittain noin 800.
Lisätietoja:
apulaisrehtori Jerker Polso, jerker.polso@iki.fi, p. 044 333 8998
rehtori Johnny Kotro, johnnykotro@hotmail.com, p. 050 330 4503
apulaisrehtori Risto Sarvilinna, risto.sarvilinna@gradia.fi, p. 040 341 4846
johtava rehtori Antero Hietamäki, antero.j.hietamaki@jyu.fi, p. 050 511 2853
Jyväskylän yliopiston viestintä, viestinta@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
viestinnän asiantuntija
Kirke Hassinen
kirke.m.hassinen@jyu.fi
puh. +358 50 462 6920
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Uusi korkeakoulupedagogiikan tutkimusprofessori nostaa tiedon merkityksen osaamisen rinnalle27.4.2026 16:56:02 EEST | Tiedote
Koulutuksen tutkimuslaitoksen uusi tutkimusprofessori Johanna Annala tutkii korkeakoulujen opetussuunnitelmien merkitystä opiskelijan, opettajien, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista.
Tutkimus: Uhrius ei ole neutraalia, vaan vallankäytön väline terrorismikeskusteluissa27.4.2026 14:51:14 EEST | Tiedote
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että uhriutta rakennetaan julkisessa terrorismikeskustelussa strategisesti ja myös poliittisiin tarkoituksiin. FM Anna‑Maija Ylä‑Mattila analysoi Saksassa käytyä yhteiskunnallista keskustelua äärioikeisto‑ ja ääri‑islamistisesta terrorismista ja paljastaa eroja siinä, keitä pidetään suremisen arvoisina uhreina, ja ketkä jäävät keskustelussa varjoon. Tutkimus tarkastelee ensiauttajia osana laajempaa kysymystä siitä, kenet ylipäätään nähdään terrori-iskujen uhrina.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Monika von Bonsdorff tutkii johtamista ikääntymisen ja muuttuvan työelämän näkökulmista27.4.2026 09:02:51 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Monika von Bonsdorff keskittyy tutkimuksessaan johtamisen, organisaatiokäyttäytymisen ja terveyden kysymyksiin. Hän tarkastelee näitä tutkimusaiheita etenkin ihmisten käyttäytymisen ja vastuullisuuden näkökulmasta. Von Bonsdorff on aloittanut professorina 1.1.2026.
Uusi menetelmä puhdistaa haitta‑ainepitoisia tuhkia metsälannoitukseen23.4.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Heleä‑hankkeen loppuraportti tuo uutta tietoa puu‑ ja seostuhkien hyödyntämisestä metsälannoitteena. Hankkeessa kehitettiin kustannustehokas menetelmä, jolla tuhkan haitta‑ainepitoisuuksia voidaan alentaa merkittävästi säilyttäen samalla tuhkan hyödylliset ravinteet. Menetelmä voi mahdollistaa tuhkan laajamittaisemman hyödyntämisen metsätaloudessa tulevaisuudessa.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi yritysten ympäristöjohtamisen professori Tiina Onkila: ”Haluan edistää tutkimuksellani yritysten kestävyysmurrosta ja liiketoiminnan muutosta”22.4.2026 11:12:08 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa viime lokakuussa yritysten ympäristöjohtamisen professorina aloittanut Tiina Onkila keskittyy tutkimuksessaan tuottamaan tietoa ja ymmärrystä yritysten kestävyysmurroksen edistämiseksi. Yhteiskunnallista vaikuttavuustyötä hän on tehnyt muun muassa ympäristöministeriön alaisen Suomen Luontopaneelin jäsenenä vuodesta 2022 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



