Jyväskylän yliopiston promootio näkyy katukuvassa lauantaina
Kunniatohtoreiksi vihitään viisitoista yhteiskunnallista vaikuttajaa ja tieteen saralla ansioitunutta henkilöä, mm. päävalmentaja Jukka Jalonen, yrittäjä Matti Häll ja toimitusjohtaja Antti Määttä.
Promootion primamaisteri on kauppatieteiden maisteri Sonja Karppanen, ultimusmaisteri liikuntatieteiden maisteri Weldon Green, primatohtori filosofian tohtori Hilkka Grahn ja ultimustohtori filosofian tohtori Christian Stutz. Promootion järjestelyistä vastaa promootiokoordinaattori Soila Joutsalainen.
Kulkue sulkee Kauppakadun
Promootioaktin jälkeen Kauppakatua pitkin kaupunginkirkkoon etenevässä promootiokulkueessa marssii yli 370 henkilöä. Promootiojumalanpalveluksessa saarnaa piispa Matti Salomäki. Vaihtoehtoinen tilaisuus, Festum Scientiae, järjestetään kaupungintalossa.
Kauppakadun liikennettä pysäytetään lauantaina 20.5. klo 14.40-15.10 välisenä aikana. Kauppakadun ylittäviä risteyksiä avataan liikenteelle kulkueen etenemisen mukaan. Yleisö voi seurata kulkuetta Kauppakadun molemmin puolin kevyen liikenteen väyliltä. Kulkueen arvioitu lähtöaika yliopiston päärakennuksesta on kello 14.30.
Promootiokulkuetta johtaa juhlamenojen ohjaaja, professori Timo Sajavaara, jota seuraavat promoottori, professori Outi Merisalo, vastavihityt kunniatohtorit (paitsi Jukka Jalonen, joka kiirehtii valmennustehtäviin Tampereelle), tohtorit ja maisterit, rehtori, yliopiston hallitus, professorit, yliairut, apulaisprofessori Elina Sillanpää, yleinen seppeleensitojatar Siiri Pellinen sekä muut seppeleensitojat.
Promootioaktin ja -kulkueen lisäksi lauantain ohjelmaan kuuluvat illallistanssiaiset Paviljongissa. Edellisenä iltana maisterit valmistautuvat promootioon seppeleensitojaisissa Ruusupuistossa ja tohtorit miekanhiojaisissa Agorassa.
Sunnuntaina 21.5. järjestetään purjehdus Päijänteellä.
Lisätietoja:
Promootion koordinaattori Soila Joutsalainen, 050 414 6368, soila.k.joutsalainen@jyu.fi
www.jyu.fi/promootio
Median edustajat voivat tulla seuraamaan promootioaktia ja kulkuetta. Ilmoittautumiset Soila Joutsalaiselle keskiviikkoon 17.5. mennessä soila.k.joutsalainen@jyu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitöstutkimuksen mukaan ryhmälauluopetus edistää nuorten hyvinvointia kehollisuuden ja hengitystietoisuuden kautta9.5.2025 09:48:03 EEST | Tiedote
Ryhmälauluopetus voi vahvistaa nuorten itsetuntoa, lievittää stressiä ja vähentää sosiaalista ahdistusta, todetaan FM, MuM Mari Koistisen musiikkikasvatuksen väitöstutkimuksessa.
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme