Kahden suomalaisnaisen kuukuppi vastaa maailmalla jylläävään femtech-buumiin

Jaa
Juuri lanseeratun tuotteen kilpailuetuna on naisen anatomian vahva lääketieteellinen tuntemus.

Kuopiolainen Nomai Oy on tuonut markkinoille gynekologin suunnitteleman kuukupin. Nomai Oy on kahden naisen kansainvälistä läpimurtoa tavoitteleva yritys, joka haastaa naisterveysmarkkinaa ekologisella kuukautissuojallaan. Yritys tähtää apteekki- ja verkkomyyntiin sekä kotimaisille että kansainvälisille markkoinoille.

Nomain tuotesuunnittelun takana ovat gynekologi, lääketieteen tohtori, dosentti Nonna Heiskanen ja sairaanhoitaja Mari Kosunen.

”Markkinoilta ei havaintojemme mukaan löytynyt sellaista merkkiä, joka olisi suunniteltu naisen fysiologian ja anatomian tuntemukseen pohjaten. Siksi me päätimmekin tuoda markkinoille sellaisen”, kertoo Heiskanen.

Naisten kestokuukautissuojat, kuten kuukautiskupit ja kestokuukautissiteet, kasvattavat jatkuvasti suosiotaan.

”Maailmalla jylläävä femtech-buumi kertoo, että naisille suunnattujen terveystuotteiden, -palveluiden ja -sovellusten kysyntä lisääntyy koko ajan”, sanoo Heiskanen.

Kyse on valtavasta ilmiöstä: naisille suunnattuja terveystuotteita, -palveluita sekä sovelluksia tarkoittavan ”femtechin” markkina voi kasvaa maailmanlaajuisesti jopa 50 miljardin dollarin arvoiseksi vuoteen 2025 mennessä, kertoo kansainvälinen konsulttiyhtiö Frost & Sullivan Helsingin Sanomien artikkelissa.

Vahva lääketieteellinen osaaminen tuotesuunnittelun pohjana

Heiskanen on uransa aikana tutkinut vastaanotollaan tuhansia naisia sekä saanut myös palkintoja naisterveyden edistämiseksi tekemästään tutkijantyöstä. Nomain luoman kuukupin vahvuuksia ovat kupin muotoilu, materiaali sekä tekniset ominaisuudet.

”Naisen emätin on muodoltaan hieman maljamainen. Tämä muoto toistuu myös Nomaissa. Kupin istuvuus ja hygienia ovat puolestaan erinomaisia kupin materiaalin, pehmeän lääketieteellisen silikonin ansiosta.”

Muita tärkeitä ominaisuuksia ovat kupin pinta, pohjavahvike sekä antenni. “Nomain pinta on lähes sileä, sillä kohokuviot kupin pinnassa saattavat ärsyttää herkkiä limakalvoja. Kupin pohjavahvike helpottaa kupin paikalleen asettamista ja poistoa. Pehmeä antenni on helppo lyhentää itselle sopivaan mittaan.”

Tärkeää on myös, että kuppi on oikean kokoinen. Nomain kokovaihtoehdot ovat vetoisuudeltaan 23 millilitraa, 32 millilitraa ja 41 millilitraa.

Mari Kosunen kertoo, miksi niin moni nainen valitsee tänä päivänä kuukupin. “Kuukuppi on käyttömukava ja luotettava, siteitä ja tamponeita hygienisempi sekä rahaa säästävä ja ekologinen vaihtoehto.”

Suomalainen, turvallinen ja vegaaninen

Nomai-kuppien tuotanto tapahtuu Suomessa. Tuotantoprosessi on äärimmäisen valvottu ja ISO- sekä kemian alan Responsible Care -sertifioitu.

Kuppi on valmistettu lääketieteellisestä silikonista, jolla on 13 korkealuokkaisuuden varmentavaa sertifikaattia. Kuppien värit ovat sertifioituja erikoisvärejä. Kupin tuotannossa ei hyödynnetä mitään eläinperäisiä raaka-aineita.

Nomai Oy

Nomai on vuonna 2018 perustettu suomalainen yritys, joka edistää naisterveyttä laadukkaiden kuukautistuotteiden ja lääketieteellisen osaamisen avulla. Yritystä pyörittävät sen perustajat, gynekologi, lääketieteen tohtori, dosentti Nonna Heiskanen ja terveydenhoitaja Mari Kosunen.

Tärkeä osa Nomain toimintaa on myös naisterveystietoisuuden lisääminen. Asiantuntijatietoa yritys jakaa paitsi verkossa, myös erilaisissa tapahtumissa ja koulutuksissa

Yhteyshenkilöt

Nonna Heiskanen
044 540 2648
nonna.heiskanen@nomaicup.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mellakka Helsinki
Mellakka Helsinki
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi

Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye