Kalevi Sorsa -säätiö

Kalevi Sorsa -palkinto akatemiatutkija Timo Miettiselle

Jaa
Vuoden 2021 Kalevi Sorsa -palkinto on myönnetty akatemiatutkija Timo Miettiselle teoksesta Eurooppa - poliittisen yhteisön historia (Teos, 2021). Kirja käsittelee Eurooppaa poliittisena yhteisönä sekä sen filosofisia ja aatehistoriallisia juuria.
Timo Miettinen, kuva: Heli Sorjonen/Teos
Timo Miettinen, kuva: Heli Sorjonen/Teos

Palkintoraadin mukaan Miettisen kirja on yhtä aikaa valaiseva ja lukijaansa haastava teos, joka ankkuroi Euroopan yhdentymisen sen laajempiin taustatekijöihin. 

Kirjan vahva filosofinen ja aatehistoriallinen perusta auttaa hahmottamaan Euroopan tarinan pitkän kaaren, historiallisten kehityskulkujen merkityksen sekä kansakuntien henkisen perinnön vaikutukset nykyhetkessä. Samalla se johdattelee lukijansa Euroopan yhdentymiseen liittyvien peruskysymysten äärelle pyrkimättä tarjoamaan valmiita vastauksia.

Teos muistuttaa tarpeesta muodostaa lyhytjänteisen, yksityiskohtiin takertuvan ja kyynisenkin keskustelun rinnalle isompia näkymiä yhteisen Euroopan paikasta ja tehtävästä maailmassa.

”Kalevi Sorsa oli kansainvälinen valtiomies, jonka poliittisessa ajattelussa ja toiminnassa korostui syvällinen kiinnostus Euroopan yhdentymiseen. Toivomme, että palkinto omalta osaltaan lisää Miettisen kirjan saamaa huomiota ja siten edesauttaa keskustelua Suomen asemasta Euroopassa”, toteaa Kalevi Sorsa -säätiön hallituksen puheenjohtaja Antton Rönnholm.

Palkinto luovutetaan tiistaina 1.2.2022 klo 10.00-10.45 järjestettävässä keskustelutilaisuudessa, jossa Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Mikko Lievonen haastattelee Miettistä kirjan teemoista ja Euroopan tilasta. Keskustelu striimataan ja sitä voi seurata tilaisuuden Facebook-tapahtuman kautta.

Kalevi Sorsa -palkinnon myöntää vuosittain Kalevi Sorsa -säätiö yhteistyössä Kansan Sivistysrahaston kanssa. Palkinto myönnetään nyt toista kertaa. Se perustettiin 21.12.2020, jolloin tuli kuluneeksi 90 vuotta Suomen pitkäaikaisimman pääministerin Kalevi Sorsan (1930–2004) syntymästä.

Palkinnon summa on 2500 euroa ja se myönnetään yhteiskunnallisesti merkittävälle teolle, joka koskee yhteiskuntatutkimusta, kirjallisuutta tai muuta Kalevi Sorsan elämäntyötä sivuavaa teemaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Timo Miettinen, kuva: Heli Sorjonen/Teos
Timo Miettinen, kuva: Heli Sorjonen/Teos
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kalevi Sorsa -säätiö
Siltasaarenkatu 18-20c
00530 Helsinki

http://www.sorsafoundation.fi

Kalevi Sorsa -säätiö on sosialidemokraattinen ajatushautomo, think tank.

Elävä demokratia edellyttää monipuolisia mutta perusteltuja näkemyksiä, tulevaisuuden tekeminen ennakkoluulotonta asennetta ja uusia avauksia. Kalevi Sorsa -säätiö perustettiin vuonna 2005 vastaamaan osaltaan näihin tavoitteisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kalevi Sorsa -säätiö

Tutkimusraportti: Osinkoverotusta uudistamalla voisi kertyä vuosittain 800 miljoonaa euroa lisää verotuloja11.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisema tutkimusraportti esittelee yhdeksän erilaista mallia Suomen osinkoverotuksen uudistamiseksi. Laboren laatimat laskelmat osoittavat, että uudistus voisi tuoda vuosittain jopa 800 miljoonaa euroa lisää verotuloja. Progressiivisella osinkoveromallilla on mahdollista kohdistaa vaikutukset valtaosin suurituloisimalle prosentille suomalaisista.

Ennakkotieto: Uusien laskelmien mukaan osinkoverotuksen muutokset voisivat vahvistaa julkista taloutta merkittävästi8.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Torstaina 11.4. julkaistava tutkimusraportti esittelee yhdeksän erilaista veromallia Suomen osinkoverotuksen uudistamiseksi. Se sisältää myös tutkimuslaitos Laboren tekemät laskelmat muutosten vaikutuksista. Raportti on ensimmäinen kattava selvitys, jossa arvioidaan erilaisia vaihtoehtoja Suomen listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverotuksen ongelmien ratkaisemiseksi. Ongelmat on nostettu esiin kymmenissä tutkimuksissa ja asiantuntijaraporteissa. Viimeksi niiden korjaamista esitti tammikuussa Talouspolitiikan arviointineuvosto.

Ennakkotieto: Yhteisövero kohdistuu tuloluokkiin epätasaisesti Suomessa29.1.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Torstaina 1.2. julkaistava tutkimusraportti arvioi yritysten voitoista perittävän yhteisöveron kohdistumista eri tuloluokkiin tilastoaineiston perusteella. Kyseessä on ensimmäinen selvitys yhteisöveron tulonjakovaikutuksista Suomessa. Raportti sisältää myös tutkimuskatsauksen yhteisöverosta sekä suosituksia yritysverotuksen uudistamiseksi. Vuoden alusta Suomessakin käyttöön otettu yhteisöveron 15 prosentin globaali alaraja kasvattaa sen merkitystä julkisen talouden kannalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye