Kansainvälinen Millennium Youth Camp käynnistyy Kumpulassa maanantaina 10.6.
Millennium Youth Camp -leirillä 9.-16.6. luonnontieteistä ja matematiikasta innostuneet 16-19 -vuotiaat eri puolilta maailmaa tulevat nuoret etsivät ratkaisuja tieteellisiin kysymyksiin, jotka vaihtelevat Marsin valloittamisesta geneettisesti muunneltujen eliöiden luomiseen. Nuoret on jaettu 10 eri ryhmään, joiden teemoja ovat esimerkiksi ilmasto, uusiutuvat luonnonvarat, biotieteet ja teknologia sekä kaupunkisuunnittelu. He tekevät tutkijoiden ohjauksessa projektitöitä tieteen ja teknologian eri aloilta, jotka esitellään viikon loppupuolella tiedeleirin gaalassa Helsingin yliopiston päärakennuksessa.
Viikko on täynnä ohjelmaa sisältäen yliopisto- ja yritysvierailuja, ja leiriläiset tapaavat myös vuoden 2010 Millennium-teknologiapalkinnon voittajan Michael Grätzelin.
Leirille osallistuu 60 lahjakasta ja luonnontieteestä kiinnostunutta nuorta 31 maasta, suomalaisia mukana on neljä. Nuoret valitaan leirille kaksivaiheisen haun perusteella. Kaikkiaan leirille haki vajaa tuhat nuorta yli sadasta maasta.
Kansainvälisestikin ainutlaatuisen tiedeleirin ajatuksena on lisätä nuorten kiinnostusta luonnontieteisiin ja teknologiaan ja kertoa opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksista Suomessa. Toiveena on, että nuoret verkostoituvat keskenään ja asiantuntijoiden kanssa. Leiriläisille on niin ikään luvassa opiskelumahdollisuus Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa.
Lahjakkaisiin nuoriin liittyy myös laaja tutkimushanke, jota johtaa myös leiriä johtava Helsingin yliopiston professori Maija Aksela. Siinä tutkitaan nuorten ajattelua, tänä kesänä tutkimus keskittyy nuorten käsityksiin globaaleista ongelmista ja niiden ratkaisuista.
Helsingin yliopistoon nuoret toivottaa tervetulleeksi Kumpulan tiedekampuksella maanantaina 10.6. kello 9.00 Chemicumissa, A. I. Virtasen aukio 1, pidettävässä avajaistilaisuudessa Valtakunnallisen LUMA-keskuksen johtaja Maija Aksela ja Tekniikan Akatemian johtaja Juha Ylä-Jääski. Avausluennon pitää akatemiaprofessori Markku Kulmala: Climate is changing but how and why?
Leirin pääjärjestäjinä toimivat Tekniikan Akatemia ja Valtakunnallinen LUMA-keskus, joka on Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan koordinoima sateenvarjo-organisaatio koulujen, yliopistojen ja elinkeinoelämän yhteistyölle. Lisäksi mukana on 20 muuta yhteistyötahoa.
Leirin ja leiriläisten kuulumisia LUMA-keskuksen MyScience-verkkolehdessä: http://www.myscience.fi
Yhteyshenkilöt nuorten tiedeohjelmaan liittyen ovat leirin koordinaattori Sakari Tolppanen, puhelin 050 415 1177, sakari.tolppanen@helsinki.fi tai Valtakunnallisen LUMA-keskuksen koordinaattori Lauri Vihma, puhelin 050 319 9281, lauri.vihma@helsinki.fi
Opettajien kansainvälinen ISSE-symposium
Opettajille järjestettävä 3rd International Symposium on Science Education ISSE pidetään Kumpulan tiedekampuksella teemalla Environmental Global Challenges in Science Education 10.-12.6.2013.
Asiantuntijapuheenvuoron pitävät muiden muassa Helsingin yliopiston professorit Markku Löytönen, Juha Helenius, Timo Repo ja Mauri Åhlberg. Opetuksen työpajoja on teemoilla: ympäristöaiheiset oppimispelit ja sähköiset materiaalit opetuksessa, kokeellisuus ja aurinkokennojen rakentaminen.
Lisätiedot: koordinaattori Anne Laajaniemi, puhelin 050 318 5149 ja http://www.helsinki.fi/luma/isse/2013/
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita Kumpulaan!
Millennium Youth Camp: http://www.technologyacademy.fi/events/millennium-youth-camp/
Valtakunnallinen LUMA-keskus: http://www.helsinki.fi/luma/
Tekniikan Akatemia TAF: http://www.technologyacademy.fi/fi/taf/
Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen-Tenhu, tiedottaja, puhelin (09) 191 51042
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Uutta tietoa tehokkaimman skitsofrenialääkkeen vakavista haittavaikutuksista18.9.2024 11:26:06 EEST | Tiedote
Suomalaistutkimus selvitti tehokkaimman skitsofrenialääkkeen haittavaikutuksia ja osoitti keuhkokuumeen ja vakavien suolisto-ongelmien olevan oletettua yleisempiä lääkkeen käyttäjillä. Molemmat sivuvaikutukset lisäävät kuolleisuutta ja vaativat parempaa seurantaa. Tulokset puoltavat riskipotilaiden tunnistamista geenitestien avulla.
Raamatun tekstejä paranneltiin varhaiskristillisessä kirkossa13.9.2024 08:28:27 EEST | Tiedote
Paavo Huotarin väitöskirja osoittaa, että pyhänä pidettyjä tekstejä muokattiin, jotta lukijat ja kuuntelijat ymmärtäisivät ne paremmin.
Näkyminen on yhä keskeisempi vallankäytön muoto politiikan areenoilla11.9.2024 09:55:48 EEST | Tiedote
Lisääntyvä visuaalisuus ja sen myötä syntyvät poliittisen toiminnan käytännöt muuttavat julkista keskustelua ja demokratiaa monin tavoin.
Uusi luontohaaste lapsille, nuorille ja opettajille: havaitse sata lajia lukuvuoden aikana9.9.2024 07:10:00 EEST | Tiedote
Syyskuussa käynnistyvä lasten ja nuorten 100 lajia -haaste kutsuu mukaan/innostaa havainnoimaan luontoa. Haasteeseen voi osallistua kuka vain, ja sitä voidaan hyödyntää myös opetuksessa ja harrastustoiminnassa.
1,5 miljoonan euron ERC-rahoitus kahdeksalle tutkijalle Helsingin yliopistossa5.9.2024 13:03:04 EEST | Tiedote
Arvostetun ERC Starting Grant -rahoituksen saaneet tutkivat muun muassa avaruussäätä ja vankien terveystilastojen manipulointia. Helsingin yliopiston tutkijat ovat menestyneet kilpaillun ERC-rahoituksen saamisessa hyvin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme