Kansainväliset laskennallisen kardiologian asiantuntijat kokoontuvat Tampereella
2.9.2022 15:49:56 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Tampereelle saapuu lähes 350 kansainvälistä laskennallisen kardiologian huippuasiantuntijaa. Lisäksi noin 100 osallistujaa osallistuu verkon välityksellä.
Tampereen Computing in Cardiology -kokous on ensimmäinen COVID-pandemian jälkeinen kokous, jossa suurin osa osallistujista on oikeasti paikan päällä. Edelliset kaksi kokousta, jotka järjestettiin Tsekissä ja Italiassa, pidettiin pääosin verkossa.
Kokouksen osana on perinteisesti Sunnuntaisymposium, jonka ohjelman paikalliset järjestäjät koostavat.Tänä vuonna ohjelma luo katsauksen laajaan tamperelaiseen kardiologiseen tutkimukseen, joka kattaa kantasolututkimuksen, sydänsolujen laskennallisen mallinnuksen ja AI-pohjaisen (tekoäly) diagnostiikan kehittämisen sekä sydäntautien prevention kehittämisen.Yhteisenä teemana näissä kaikissa on personoidun diagnostiikan ja hoidon kehittäminen sydäntauteihin.
Symposium järjestetään Tampereen yliopiston keskuskampuksella 4.9.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja asiantuntijoiden haastattelupyynnöt:
Lääketieteellisen tekniikan professori Jari Hyttinen
jari.hyttinen@tuni.fi, 050 479 3743
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Uusi Corelab-tutkimuskeskus kytkee tekoälyn koko rakennetun ympäristön elinkaaren tutkimukseen12.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopistoon on perustettu rakennus- ja kiinteistöalan tutkimuskeskus Corelab. Neljän professorin tutkimusaloja yhdistävässä keskuksessa työskentelee 38 henkilöä. Corelab kokoaa yhteen rakennuksen elinkaaren eri vaiheisiin liittyvää tutkimusta kiinteistöliiketoiminnasta ja kaupunkikehittämisestä suunnitteluun, rakentamiseen ja talotekniikkaan.
Tampere onnistuu houkuttelemaan kansainvälisiä opiskelijoita, mutta ei pitämään kiinni heidän osaamisestaan8.10.2026 12:15:08 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus osoittaa, että kansainväliset opiskelijat viihtyvät Tampereella, mutta työllistymisen vaikeudet uhkaavat karkottaa osaajat alueelta.
Tiina Silander nimitettiin koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi, Tapio Visakorpi jatkaa tutkimuksesta vastaavana vararehtorina7.10.2026 13:36:42 EEST | Tiedote
Tampereen korkeakoulusäätiön hallitus nimitti kokouksessaan 7.10.2026 kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan dekaani Tiina Silanderin koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi sekä vararehtori Tapio Visakorven tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi kaudelle 1.1.2027–31.12.2031.
Kutsu medialle: Johtajuussymposium pohtii johtajuuden ja liiketoiminnan murrosta30.9.2026 13:06:00 EEST | Tiedote
Tämänvuotinen Johtajuussymposium järjestetään 22. lokakuuta teemalla johtajuuden ja liiketoiminnan murros. Digitalisaatio, energiamurros, geopoliittinen epävarmuus ja kestävyyshaasteet muokkaavat sekä johtamista että liiketoimintaa. Johtajuussymposium tarkastelee, miten muutosta voidaan johtaa strategisesti ja vastuullisesti sekä millaisia uusia toimintamalleja tämä aika edellyttää.
Valmistuneiden uraseurantakyselyt käynnistyvät30.9.2026 08:41:36 EEST | Tiedote
Yliopistojen valtakunnallinen uraseurantakysely käynnistyy jälleen 1. lokakuuta. Kysely lähetetään vuonna 2021 Tampereen yliopistosta valmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille sekä maisterin, lääketieteen lisensiaatin tai kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon (varhaiskasvatuksen opettaja) suorittaneille. Tohtorien uraseurantakyselyyn kutsutaan vuonna 2023 tohtorin tutkinnon suorittaneet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
