Kasvitieteelliset puutarhat tarjosivat hengähdyspaikan koronavuonna

Ulkopuutarhojen suosio nousujohteista
Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on vuosien varrella tullut tutuksi ja vakituiseksi vierailukohteeksi yhä useammalle. Puutarha ja kahvila Kumpu, yhdessä kesä-elokuussa avoinna olleiden geologisten kokoelmien kanssa, houkuttelivat vieraakseen enemmän kasvi- ja kivimaailman ystäviä kuin koskaan ennen. Puutarhalla vieraili kävijöitä lähes 28 000, vaikka sen portit olivat poikkeusoloista johtuen avoinna kuukauden lyhempään kuin normaalisti. Erityinen vuosi kasvatti ulkoilmakohteiden suosiota, mikä näkyi myös Luomuksen puutarhoilla ja etenkin Kumpulassa.
Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneilla ja ulkopuutarhassa vieraili yhteensä noin 115 000 luonnon ystävää vuoden 2020 aikana, mikä on noin viidenneksen vähemmän kuin vuonna 2019. Kasvihuoneiden kävijämäärä putosi lähes puoleen edellisvuoteen verrattuna, mutta ulkopuutarhassa vieraili lähes 88 000 kävijää, mikä on vain hieman vähemmän edellisvuoteen verrattuna.
Luomuksen perinteisesti suosituin vierailukohde Luonnontieteellinen museo, koki kovan kohtalon koronavuotena. Museossa vieraili vuoden 2020 aikana vain noin 90 000 asiakasta. Kävijämäärä museossa putosi siis puoleen edellisvuoteen verrattuna, siitäkin huolimatta, että museoon oli muun muassa avattu uusi vaihtuva näyttely, Antarktika.
Koronan koettelemukset
Hyvästä alkuvuodesta huolimatta kokonaiskävijämäärät Luomuksen yleisökohteissa putosivat lähes 35 prosentilla edellisvuoteen verrattuna koronasta johtuneiden yleisökohteiden sulkujen ja kävijämäärien tyrehtymisen takia kevään ja syksyn aikana. Tammi-helmikuussa 2020 kävijämääräkehitys oli vielä nousujohteista. Luonnontieteellinen museo ja Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet jouduttiin sulkemaan huhti-toukokuun ajaksi, ja jälleen joulukuun ajaksi. Epidemian laantuessa kesäkuukausina museo pystyi tarjoamaan vierailijoille muun muassa kissa- ja Antarktis- aiheisia tietoiskuja museolla ja yleisöopastuksia ja sienineuvontaa Kaisaniemen ulkopuutarhassa.
Koronavuosi näkyi myös Luomuksen opastustoiminnassa. Luomuksen yleisökohteissa järjestettiin vain 145 opastusta vuonna 2020, mikä on noin viidennes aiempiin vuosiin verrattuna. Luonnontieteellisen museon opastukset ovat olleet tavallisina vuosina suosittuja, varsinkin koulu- ja päiväkotiryhmien keskuudessa, mutta koronarajoitusten vuoksi ryhmien vierailut museoon jäivät ymmärrettävästi vähiin. Luomuksen oppaat ja ympäristökasvattajat ovatkin käyttäneet aikaansa kehittämällä yleisölle suunnattuja digitaalisia sisältöjä ja uusia etänä järjestettäviä opastuksia vuodeksi 2021.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Palveluesimies Laura Sandholm, p. 02941 28802
Markkinointikoordinaattori Essi Huotari, p. 050 438 8467
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS on Helsingin yliopiston erillislaitos, joka säilyttää ja ylläpitää luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimusta.
Laajat kokoelmat koostuvat eläin-, kasvi-, sieni-, kivi- ja fossiilinäytteistä. Elävät kasvikokoelmat sijaitsevat kahdessa kasvitieteellisessä puutarhassa ja ajoituslaboratorio Kumpulan tiedekampuksella.
Luomuksen kokoelmiin pääsee tutustumaan kolmessa yleisökohteessa Helsingissä: Luonnontieteellisessä museossa sekä Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Noin joka seitsemäs hakija pääsi sisään Helsingin yliopistoon3.7.2025 09:42:00 EEST | Tiedote
Yhteishaussa Helsingin yliopistoon valittiin 4 703 uutta opiskelijaa. Helsingin yliopisto oli Suomen suosituin yliopisto ensisijaisten hakijoiden määrän sekä hakijoiden kokonaismäärän perusteella.
Kaasuvuoto aloittaa haavan korjauksen kasveissa2.7.2025 18:01:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkijat ovat löytäneet mekanismin, jonka avulla kasvit korjaavat suojaavan uloimman kerroksensa, korkkisolukon. Tällä löydöllä voi olla merkittäviä vaikutuksia maatalouteen ja elintarvikkeiden säilyvyyteen. Etyleenin ja hapen diffuusio haavan läpi käynnistää kasvin luonnollisen paranemisprosessin.
Kaksoisvalohoito vähentää ikenien verenvuotoa ja tulehdusta hammasimplanttien ympärillä1.7.2025 09:59:32 EEST | Tiedote
Kaksoisvalohoito (Lumoral) tarjoaa kotikäyttöön turvallisen ja tehokkaan vaihtoehdon implanttien ympäristön tulehduksen hallintaan ilman antibiootteja.
Tutut maatalousympäristön linnut vähenevät, eteläiset yleislajit runsastuvat30.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Moni tuttu lintulaji harvinaistuu entisestään. Varpusia ja kuoveja on nyt vähemmän kuin koskaan aiemmin. Toisaalta monien eteläisten lajien voittokulku jatkuu. Mustarastaita ja peukaloisia esiintyy ennätysmäisen runsaasti.
Panimoteollisuuden sivuvirroista terveellisiä elintarvikkeita27.6.2025 13:02:54 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkijat ovat keksineet innovatiivisen ja kestävän tavan hyödyntää mäskiä ja muita panimoteollisuuden sivutuotteita muokkaamalla niistä hyödyllisiä elintarvikkeita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme