Kasvu Open

Kasvuyritykset hakevat kasvua Pohjoismaista ja Euroopasta

Jaa
Kansainvälistä vientikauppaa tekevien pk-yritysten markkinat ovat globaalit, mutta selkeästi eurooppakeskeiset. Kasvua haetaan Pohjoismaista, EU- ja ETA-maista sekä muista Euroopan maista.
Kasvuyrityksiä kiinnostavat Pohjoismaat, EU-alue, Yhdysvallat ja Kanada. Lisääntynyttä kiinnostusta herättävät  Australian ja Uuden-Seelannin sekä Japanin markkinat.
Kasvuyrityksiä kiinnostavat Pohjoismaat, EU-alue, Yhdysvallat ja Kanada. Lisääntynyttä kiinnostusta herättävät Australian ja Uuden-Seelannin sekä Japanin markkinat.

Puolet kasvuhaluisista pk-yrityksistä tekee kansainvälistä kauppaa. Vientikaupan suurin markkina-alue on Pohjoismaat, selviää Kasvu Openin vuoden 2023 kasvuyritysdatasta.

Kasvuyritysdatan mukaan enemmistö kansainvälisistä vientikauppaa tekevistä pk-yrityksistä toimii Pohjoismaiden lisäksi EU- ja ETA-maissa. 

Kansainvälisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Export Makerin partneri Suvi Metsola sanoo, että vientimaat ja yritysten osuus eivät yllätä viennin asiantuntijaa.

- Lukema on aika matala, mutta vastaa sitä mitä julkisuudessa on tuotu esiin. Vientikauppa on liian harvojen yritysten varassa. Pk-yritysten osuus ulkomaankaupasta on pieni verrattuna esimerkiksi Ruotsiin tai Tanskaan, Metsola sanoo. 

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan Suomen pk-yritysten osuus ulkomaankaupasta on runsas kolmannes, kun vastaava luku on Ruotsissa 40 % ja Tanskassa 50%. 

Kiinnostus vientiin on kasvanut

Kasvu Openin toimitusjohtaja Jaana Seppälän mukaan vuonna 2022 alle puolet (40 %) pk-yrityksistä kertoi tekevänsä kansainvälistä vientikauppaa.

Suuria eroja viennin kohdemaissa ei ole syntynyt, vaikka vientiyritysten määrä on kasvanut 50 prosenttiin. 

- Viime vuotta enemmän yrityksiä kiinnostavat Pohjoismaat, EU-alue, Yhdysvallat ja Kanada. Merkittävästi kiinnostusta herättävät Australian ja Uuden-Seelannin sekä Japanin markkinat. Muut markkina-alueet, kuten Lähi-Itä, Kiina ja Intia, kiinnostavat vähemmistöä yrityksistä, Seppälä sanoo.

Kasvuyritysdatan mukaan puolet (50 %) suomalaisista pk-sektorin yrityksistä keskittyy toimimaan kotimaan markkinoilla. Monen yrityksen kasvusuunnitelmissa on kuitenkin mukana markkinaselvitys, ja sen pohjalta valinta mahdollisista, kansainvälisistä markkina-alueista. 

Kasvu Openin kasvuyritysdata kokoaa tietoa kotimaisista pk-sektorin kasvuyrityksistä. Uutisen lähteenä on käytetty 229 yrityksen dataa, joka on kerätty vuoden 2023 aikana sekä vuoden 2022 kasvuyritysdataa.

LISÄTIEDOT

Jaana Seppälä
toimitusjohtaja, Kasvu Open
050 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi

Suvi Metsola
partneri,  Export Maker Oy
040 731 0223
suvi.metsola@exportmaker.fi
exportmaker.fi/

Yritysnäkökulma, -haastateltava:
 
Tatu Kuivalahti
toimitusjohtaja, Custobar
050 3859915
tatu@custobar.com
www.custobar.com/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kasvuyrityksiä kiinnostavat Pohjoismaat, EU-alue, Yhdysvallat ja Kanada. Lisääntynyttä kiinnostusta herättävät  Australian ja Uuden-Seelannin sekä Japanin markkinat.
Kasvuyrityksiä kiinnostavat Pohjoismaat, EU-alue, Yhdysvallat ja Kanada. Lisääntynyttä kiinnostusta herättävät Australian ja Uuden-Seelannin sekä Japanin markkinat.
Lataa
Puolet kasvuyrityksistä toimii kansainvälisillä markkinoilla. Export Maker Oy:n Suvi Metsola sanoo, että nyt myös toista puolikasta on rohkaistava miettimään kansainvälistä kasvua
Puolet kasvuyrityksistä toimii kansainvälisillä markkinoilla. Export Maker Oy:n Suvi Metsola sanoo, että nyt myös toista puolikasta on rohkaistava miettimään kansainvälistä kasvua
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kasvu Open
Kasvu Open
Kauppakatu 39
40100 Jyväskylä

050 304 6794http://www.kasvuopen.fi

Kasvu Open yhdistää kasvuhaluiset yritykset ja kasvun sparraajat. Visiomme on auttaa jokaista suomalaista yritystä tavoittamaan omat hullunrohkeat unelmansa.

Vuonna 2018 Kasvu Openille myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto sekä European Enterprise Promotion Award, joka on Euroopan komission jakama tunnustus menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille.

Kasvu Openilla on Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki.

Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit ovat: Nordea, Business Jyväskylä, If, Inhouse Group, BioPaavo, Suomalaisen Työn Liitto, Technopolis, Varma, Yksityisyrittäjäin säätiö ja Yritysjuristi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye