Helsingin seudun kauppakamari

Kaupan sijainnin ohjausta on kevennettävä

4.7.2019 09:14:42 EEST | Helsingin seudun kauppakamari | Tiedote

Jaa
Edellisen hallituksen aloittamaa norminpurkutyötä tulee jatkaa kuluvalla hallituskaudella. Helsingin seutu ja muut kasvavat kaupunkiseudut tarvitsevat rakentamista ja asuntotuotantoa edistävää sääntelyn purkamista.

-        Kaavoituksen ja rakentamisen sääntelyn vähentämisessä päästiin vasta alkuun, ja toteutettujen muutosten vaikutukset jäänevät vähäisiksi. Erityisesti kaupan sijainnin ohjaus kaipaa keventämistä, toteaa Helsingin seudun kauppakamarin maankäyttö- ja liikenneasioiden päällikkö Tiina Pasuri.

Helsingin seutu on Suomen väestön ja kaupan merkittävin keskittymä. Kauppa on suuri työllistäjä alueella. Helsingin seutu myös kasvaa voimakkaasti. Tuoreen maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-suunnitelman lähtökohtana on, että vuoteen 2050 mennessä seudulla on 500 000 asukasta ja 300 000 työpaikkaa nykyistä enemmän. Väestönkasvu painottuu pääkaupunkiseudulle. Lisäksi pääkaupunkiseudulle pendelöi jo nykyään noin 120 000 työntekijää joko muualta seudulta tai valtakunnasta.

-        Kasvavaan palvelu- ja asuntotarpeeseen vastaaminen edellyttää kunnilta joustavampaa suhtautumista rakentamiseen. Varsinkin kaupan ohjaus kaavoituksessa on saanut kohtuuttomat mittasuhteet. Tiukka viranomaisohjaus korostuu pääkaupunkiseudulla, jossa suuresta asukasmäärästä ja odotettavissa olevasta kasvusta johtuen olisi päin vastoin vähiten tarvetta kauppojen sijainnin tai laadun ohjaukselle, ihmettelee Pasuri.

Kauppa elää suurta murrosta, jonka lopputulosta on vaikea ennustaa tai ohjata. Kaupan konseptit kehittyvät jatkuvasti, eikä ole perusteltua säännellä kaupan eri muotoja (päivittäistavara, tilaa vaativa kauppa, muu erikoistavaran kauppa) toisistaan poikkeavasti. Kaavoituksella tapahtuva tiukka ohjaus aiheuttaa tulkintaongelmia ja lisäkustannuksia, rajoittaa kilpailua sekä vaikeuttaa uusien käyttötapojen kehittämistä olemassa oleville liikepaikoille.

-        Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavoituksella on edistettävä kaupan kilpailua, mikä on käytännössä mahdollista vain tarjoamalla kaupan toimijoille riittävästi vaihtoehtoisia sijoittumispaikkoja. Kauppa tarvitsee niitä myös voidakseen reagoida muuttuvaan toimintaympäristöön. Lakia on muutettava siten, että kaupan sijainnin ohjaus vähenee huomattavasti koko maankäytön suunnittelujärjestelmässä. Kaupan laatuun perustuvat määräykset tulee kieltää kaavoituksen kaikilla tasoilla, vaatii Pasuri.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiina Pasuri
Maankäyttö- ja liikenneasioiden päällikkö
Helsingin seudun kauppakamari
09 2286 0215
tiina.pasuri@chamber.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Pitäjänmäellä varmistettava teollisuuden toimintaedellytykset27.10.2026 14:02:43 EET | Tiedote

Helsingin kaupunki päivittää Pitäjänmäen yritysalueen yleiskaavaa. Keskeisenä tavoitteena on lisätä asuntorakentamisen mahdollisuuksia alueella. Osayleiskaavoitusta koskevassa kannanotossaan Helsingin seudun kauppakamari pitää Pitäjänmäen yritysalueen uudistamista välttämättömänä. Asuntorakentamisen mahdollistaminen ja liikennejärjestelyjen kehittäminen on tehtävä kuitenkin siten, ettei teollisuustoiminta alueella vaarannu ja sen logistiset yhteydet turvataan.

Työperäinen maahanmuutto osaksi Suomen kasvupolitiikkaa – Helsingin seudun kauppakamarin teesit työperäisen maahanmuuton vauhdittamiseksi6.10.2026 07:02:43 EEST | Tiedote

Työperäisen maahanmuuton tulee olla osa Suomen kasvupolitiikkaa. Helsingin seudun kauppakamari ehdottaa, että saatavuusharkinnasta luovutaan tai siitä vapautetaan vähintään tehtävät, joissa palkka ylittää ennalta sovitun palkkarajan. Luvituksesta on tehtävä sujuvaa ja ennakoitavaa: osaajan on voitava tunnistautua etänä sekä saada henkilötunnus ja digitaalinen lompakko jo ennen maahantuloa, ja edustustojen ajanvarausruuhkat on purettava. Business Finlandille on annettava valtuudet toimia kohdemaissa työvoimaviranomaisen tavoin, ja koko perheen oleskeluluvat on käsiteltävä yhtenä kokonaisuutena. Helsingin seudun kauppakamari esittää hallitusohjelmaan 2027–2031 kymmenen teesiä, joilla Suomeen saadaan yritysten tarvitsemia osaajia. Työpaikat Helsingin seudulla lisääntyvät, samaan aikaan Suomessa siirtyy eläkkeelle enemmän ihmisiä kuin heitä syntyy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye