Keskuskauppakamari

Kauppakamarikysely: Puolet yrityksistä ennakoi tutkimus- ja kehitystoiminnan kasvua verokannustimen myötä

Jaa

Kauppakamarien jäsenyrityksille tehdyn kyselyn mukaan noin puolet vastaajayrityksistä arvioi tutkimus- ja kehitystoimintansa kasvavan hallituksen valmistelussa olevan tutkimus- ja kehitystoiminnan verokannustimen myötä. Kyselyn mukaan keskisuurista yrityksistä yli puolet ja suurista yrityksistä yli 60 prosenttia aikovat lisätä T&K-toimintaansa verokannustimen myötä. Positiivisimman vastaanoton verokannustin saa teollisuusyrityksissä. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija muistuttaa, että verokannustin on säädettävä yksityiskohdiltaan selkeäksi ja neutraaliksi, jotta se olisi laajasti yritysten hyödynnettävissä.

Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.
Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.

Kesäkuun alussa toteutetun kyselyn perusteella noin kymmenen prosenttia kauppakamareiden jäsenyrityksistä katsoo, että uusi tutkimus- ja kehitystoiminnan verokannustin lisäisi merkittävästi yrityksen tutkimus- ja kehitystoimintaa. Lisäksi lähes 40 prosenttia vastaajista uskoo verokannustimen lisäävän T&K-toimintaa jonkin verran. Noin kolmannes yrityksistä ei usko T&K-toiminnan lisääntyvän lainkaan kannustimen myötä, ja osa vastanneista yrityksistä ei vielä osannut ottaa kantaa verokannustimen vaikutuksiin. Kauppakamarikyselyyn vastasi noin 2 000 jäsenyritystä.

”Kyselyn tulosten perusteella merkittävä osa yrityksistä suhtautuu T&K-toiminnan verokannustimeen positiivisesti ja valmistautuu lisäämään T&K-toimintaansa”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.

Näkymät T&K-toiminnan mahdolliseen kasvuun vaihtelevat yrityksen koon mukaan ja toimialoittain. Työntekijämäärältään pienistä yrityksistä noin 43 prosenttia katsoo verokannustimen kasvattavan T&K-toimintaa. Keskisuurista yrityksistä yli puolet ja suurista yrityksistä yli 60 prosenttia aikovat lisätä T&K-toimintaansa verokannustimen myötä. 

Toimialakohtaisesti tarkasteltuna positiivisin vastaanotto verokannustimelle tulee teollisuusyrityksiltä, joista noin 64 prosenttia uskoo kannustimen lisäävän T&K-toimintaa ainakin jonkin verran. Toisaalta myös palvelualoilla T&K-toiminnan lisäykseen uskoo 46 prosenttia yrityksistä, ja kaupan alallakin yli kolmannes.

”Pitkäjänteisen T&K-toiminnan kannalta on tärkeää, että verokannustin säädetään pysyväksi. Hallituksen tulisi valmistella sellainen verokannustinmalli, että oikeus lisävähennyksen tekemiseen olisi mahdollisimman selvä ja vähennyksen vaatiminen hallinnollisesti yksinkertaista. Verokannustimen tulisi myös kohdella neutraalisti erilaisia yrityksiä ja toimintamalleja”, Kujanpää sanoo.
 
Kauppakamarikysely tehtiin 6.-8.6.2022 ja siihen vastasi 1996 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. 

Suomi on ottamassa ensi vuonna käyttöön tutkimus- ja kehitystyön verokannustimen. Kannustimen myötä yritykset saisivat vähentää ylimääräisen verovähennyksen T&K-kuluista, mahdollisesti esimerkiksi henkilökuluista ja alihankintakuluista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.
Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Kimmo Penttinen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 20 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari ehdottaa: Oppisopimustuki ratkomaan osaajapulaa9.8.2022 07:00:00 EEST | Tiedote

Hallitus toisensa jälkeen on puhunut oppisopimuskoulutuksen tärkeydestä ja pyrkinyt lisäämään oppisopimuskoulutuksen määrää. Toivottua kasvua ei kuitenkaan tapahtunut ja moni yritys kokee edelleen, että oppisopimuskoulutus ei ole yritykselle toimiva vaihtoehto. Keskuskauppakamari ehdottaa oppisopimuskoulutuksen lisäämiseksi yrityksille suunnattua oppisopimustukea, joka pienenisi porrastetusti oppisopimuskoulutettavan osaamisen karttuessa.

Keskuskauppakamari: Kahden prosenttiyksikön tuloveron alennus kaikille tulotasoille4.8.2022 17:03:48 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari esittää kahden prosenttiyksikön tuloveron alennusta kaikille tulotasoille kustannuspaineiden alentamiseksi ja työnteon kannustimien lisäämiseksi. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi pitää vain pieni- ja keskituloisille kohdennettua tuloveron alennusta kauniina puheena ja vetoaa, että työn verotuksen alentamisen tulisi olla ensisijainen toimi valtion talouslinjoista päätettäessä. Tuloveroalennusten sitomista palkankorotuksiin Romakkaniemi pitää haitallisena.

Keskuskauppakamari: Uusi raideleveys on Suomelle strategisesti merkittävä ehdotus4.8.2022 11:01:25 EEST | Tiedote

Euroopan komissio on ehdottanut, että eurooppalaiselle liikenneverkolle (TEN-T) rakennettavat uudet yhteydet olisivat yleiseurooppalaisen raideleveyden mukaisia. Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Päivi Wood pitää ehdotusta Suomen kannalta merkittävänä, sillä turvallisuuspoliittinen tilanne vaatii Suomen kytkemistä vahvemmin osaksi Eurooppaa ja länttä. Ehdotus toisi mukanaan myös suuremmat mahdollisuudet hyödyntää EU-rahoitusta.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Pitkissä sopimuskorotuspaketeissa iso riski - ”olisi varmin tapa pitää yllä kuluttajahintoja”14.7.2022 11:09:30 EEST | Tiedote

Suomen inflaatio otti kesäkuussa reippaan loikan ylöspäin – edellisen kerran vauhdikkaampaa inflaatiota on mitattu vuoden 1984 maaliskuussa, eli yli 38 vuotta sitten. Kuluttajahinnat nousivat 7,8 prosenttia suhteessa viime vuoteen. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist pitää todennäköisenä, että inflaatiohuippu mitataan vasta syksyllä ja varoittaa, että sumeassa taloustilanteessa pitkiin sopimuskorotuspaketteihin sisältyy iso riski.

Keskuskauppakamari: Tšekin EU-puheenjohtajuuskautta varjostavat Ukrainan tilanne ja hiipuva talouskasvu12.7.2022 05:00:00 EEST | Tiedote

EU:n jäsenmaista koostuvan neuvoston kokousten puheenjohtajuus siirtyi heinäkuun alussa Tšekille. Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Päivi Wood arvioi, että isossa osassa maan puheenjohtajuuskautta tulevat olemaan pakolaiskriisin hallinta, Ukrainan tukeminen ja elpymistoimet sekä EU:n talouden strateginen häiriönsietokyky. Työtä tehdään myös puolustuskyvyn ja kyberturvallisuuden vahvistamiseksi EU:ssa ja energiariippuvuudet Venäjästä halutaan katkaista energiasektoria uudistamalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme