Kauppakamarikysely: Yritysten tulevaisuuden odotukset ovat kohentuneet

”Synkin tunnelma on edelleen kauppakamarien kyselyn perusteella rakennusalalla, jossa yli 60 prosenttia vastanneista luonnehtii vallitsevaa tunnelmaa pessimistiseksi tai erittäin pessimistiseksi”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist, joka arvioi, että rakentamisen volyymin lasku hidastaa jatkossa Suomen talouden kasvua.
Myös Varsinais-Suomen alueella tunnelmat rakennusalalla ovat odottavat ja tämä näkyy vastauksissa: ”Kovin hiljaiselta näyttää rakentamisen osalta näkymät. Uusia rohkeita investointeja kaivataan veturiksi muille”. ”Rakennusala on kärsinyt korkonoususta suhteellisen paljon, ja rakentaminen on selkeästi vähentynyt”.
Optimistisimpia ollaan palvelualoilla ja teollisuudessa, vaikkakin kuluttajien supistunut ostovoima on latistanut palvelualojen tunnelmia viime joulukuun kyselystä. ”Parempaan päin ollaan menossa. Pakko uskoa.” ”Töitä tehdään hartiavoimin, että torjutaan taantuman vaikutuksia. Uskotaan, että pärjätään taantumassakin, mutta voimakasta kasvua on vaikea kuvitella”, arvioidaan Turun kauppakamarin vastauksissa.
Yritykset odottavat kannattavuutensa paranevan
Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä 23,6 prosenttia odottaa seuraavan kuuden kuukauden jaksolla kannattavuuden paranemista, kun maan keskiarvo on nyt liki 29 prosenttia. Vielä joulukuussa yli 41 prosenttia vastaajista ennakoi kannattavuutensa alenevan, kun nyt näin uskoo 32,1 prosenttia.
Yrityksiltä myös kysyttiin, kuinka ne arvioivat liikevaihtonsa kehittyneen kuluvan vuoden aikana viime vuoteen verrattuna. Liikevaihdon laskusta viime vuoteen verraten ilmoittaa 23 prosenttia vastanneista ja kasvusta 42,4 prosenttia. Muilla vastaajilla tilanne on säilynyt ennallaan.
Vastanneista kolmannes uskoo liikevaihtonsa kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Pienenemiseen uskoo noin 21 prosenttia vastaajista ja noin 44 prosenttia arvioi liikevaihdon pysyvän ennallaan.
Työllisyystilanne edelleen hyvä
Pitkään jatkunut suhdanteen heikkeneminen ei ole odotuksista huolimatta synkentänyt yritysten työllisyysodotuksia. Yli 28 prosenttia ennakoi yrityksensä henkilöstömäärän kasvavan ainakin jonkin verran seuraavan kuuden kuukauden aikana. Turun kauppakamarin jäsenistä näin ennakoi 24,8 prosenttia. Henkilöstömäärän supistumista uumoili selvästi pienempi osuus, noin 12 prosenttia vastaajista.
Tuotantokustannusten kallistumisen takia myyntihintojaan seuraavan neljän kuukauden aikana on nostamassa jonkin verran tai merkittävästi noin 67 prosenttia yrityksistä.
”Vaikka hintapaineita esiintyy edelleen, on tilanne helpottamassa. Aiempaa harvemmassa yrityksessä arvioidaan raaka-aineiden hintojen tai toimitusvaikeuksien rajoittavan omaa toimintaa. Myyntihintojen nostoa suunnitellaan edelleen yleisesti, mutta ei dramaattisin harppauksin, vaan pienin askelin”, Appelqvist sanoo.
Yrityksistä kolmanneksen tilauskanta pienempi kuin vuosi sitten
Kauppakamarikyselyssä Turun kauppakamarin jäsenistä kolmannes vastaajista arvioi tilauskantansa olevan tällä hetkellä pienempi kuin vuosi sitten.
”Suomessa vientiteollisuus lähti viime vuoteen erinomaisesta tilauskantatilanteesta käsin, mutta uusien tilausten virta on pitkään ollut vaisu. Hyvä lähtötilanne on kannatellut suhdannetta, mutta tilauskannat ovat heikentyneet. Tulevaisuus näyttää jo hieman valoisammalta, koska aiempaa useammassa yrityksessä uskotaan tilauskantojen paranemiseen jatkossa”, sanoo Appelqvist.
Erityisen vahvoja kasvuodotuksia yrityksiltä ei löydy vieläkään, mutta verrattuna joulukuuhun odotukset tilauskantojen kehityksestä ovat kuitenkin parantuneet. Varsinais-Suomen alueen yrityksistä liki 21 prosenttia arvioi tilauskantansa supistuvan seuraavan kuuden kuukauden aikana, ja liki 19 prosenttia odottaa puolestaan tilauskannan kasvavan. Lähes puolet uskoo tilanteen pysyvän ennallaan.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 26.-28.4.2023 ja siihen vastasi 1560 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden. Turun kauppakamarin alueelta kyselyyn vastasi 165 yritystä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Keskuskauppakamari, pääekonomisti Jukka Appelqvist, puh. 044 263 1051, jukka.appelqvist@kauppakamari.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari
Kysely: Ilmastotoimet yrityksissä etenevät mutta hitaasti29.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Yritysten ilmastotoimet ovat edenneet hieman ennakoitua hitaammin Varsinais-Suomen alueella, ilmenee tuoreesta Kauppakamarien ilmastokyselystä. Kyselyyn vastanneista varsinaissuomalaisista yrityksistä liki puolet (45.5 %) kertoi asettaneensa päästövähennystavoitteet. Tämä on kuitenkin vain noin kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin kaksi vuotta sitten, jolloin vastaava kysely tehtiin edellisen kerran.
Logistiikka-alan tunnustukset Visit Turku Archipelagolle ja Reima-robotille22.4.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
Varsinaissuomalaiseksi logistiikkayritykseksi on valittu Visit Turku Archipelago ja logistikkatoimijaksi Reima-lajittelurobotti. Turun kauppakamari ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n Varsinais-Suomen alue myöntävät joka toinen vuosi tunnustuksia vuoden varsinaissuomalaiselle logistiikkayritykselle sekä -toimijalle. Tunnustukset myönnetään valtakunnallisesti merkittävästä Varsinais-Suomen alueella toteutetusta työstä Suomen logistiikkatoimialan ja logististen palveluiden kehittämiseksi. Tunnustukset jaettiin Turun kauppakamarin kevätkokouksen yhteydessä 22. huhtikuuta.
Kauppakamarit: Hoitoon on päästävä – sotekustannukset läpinäkyviksi4.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Sote-palveluiden uudistamiseen tarvitaan uusi vaihe: hyvinvointialueiden tuottavuutta on parannettava keskittymällä vahvemmin toimintatapojen muuttamiseen. Hoitoon on päästävä ja se onnistuu parhaiten, kun hyvinvointialue toimii yhteistyössä alueen yritysten kanssa sote-palveluiden tuottamisessa. Kustannustehokkuuden perusedellytys on kustannusten läpinäkyvyyden lisääminen.
Kansainvälinen kilpailukykyinen väyläverkosto7.3.2025 08:03:00 EET | Tiedote
Turun kauppakamari toivoo jättämässään Liikenne 12 -lausunnossaan vahvempaa elinkeinoelämän ja tavaraliikenteen näkökulmaa sekä painotusta kansainväliseen saavutettavuuteen, erityisesti länsiyhteyksiin. ”Elinkeinoelämän tarpeet liikenneinfralle ja –palveluille tulisi nostaa painokkaammin esiin Liikenne 12 -suunnitelman tavoitteissa esimerkiksi nostamalla Suomen logistinen kilpailukyky suunnitelman päätavoitteisiin”, arvioi Turun kauppakamarin vaikuttamispäällikkö Krista Ahonen. Liikenne 12-suunnitelma on 12-vuotinen strateginen dokumentti, jossa käsitellään koko Suomen liikennejärjestelmää valtakunnallisella tasolla kaikissa väylämuodoissa.
Kerttulin lukiolle ICT-teko-tunnustus6.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Turun kauppakamarin ICT-teko-tunnustus myönnettiin tänä vuonna Kerttulin ICT-lukiolle. Turussa sijaitseva lukio on Suomen ainoa ICT-alan erityislukio. ICT-valiokunnan myöntämä vuosittainen tunnustus jaettiin alan seminaarissa 6. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme