Kauppakeskus Sello

Kauppakeskus Sellon kesä 2022 kertoo luottamuksesta tulevaan

Jaa
Kauppakeskus Sellon myynti kasvoi huomattavasti kesä-heinäkuussa ja oli nyt samalla tasolla kuin vuonna 2019. Myös asiakkaiden euromääräinen keskiostos nousi kesäajan ennätykseen. Ensimmäistä kertaa ulkona Viaporintorilla järjestetty kesäterassi 1.6.-28.8. oli menestys ja myös sen jatkoa odotetaan.

Kauppakeskus Sellon keskeinen sijainti erinomaisten kulkuyhteyksien varrella ja kattava liikkeiden määrä houkuttaa kävijöitä. Heitä oli kesä-heinäkuussa 3,4 miljoonaa, joka vastaa lähes kesä-heinäkuun kävijävolyymia 2019. Vuonna 2021 vastaava luku oli 3,1 miljoonaa.

Sellon kesä-heinäkuun myynti kasvoi puolestaan viime kesään verrattuna lähes 2 % 61,5 miljoonaan euroon. Tämä on samalla tasolla kuin vastaavana aikana vuonna 2019. Vuoteen 2021 verrattuna myynnit ovat kumulatiivisesti +5,4 %. Lisäksi keskiostoksessa on kasvua tänä vuonna peräti +10 % verrattuna vuoteen 2019.

– Olemme yksi Pohjoismaiden suurimmista ja monipuolisimmista kauppakeskuksista ja Suomessa kävijöiltään vilkkain vuonna 2020 ja 2021. Yli 160 liikkeen joukosta kävijä löytää kattavan valikoiman niin muodin, sisustuksen, vapaa-ajan kuin hyvinvoinninkin liikkeitä. Tänä kesänä myös ensimmäistä kertaa järjestetty kesäterassi innosti yli 50.000 kävijää”, kertoo Sellon kauppakeskuspäällikkö Sanna Kouvalainen.

Sellon vuokrausaste on tällä hetkellä noin 98 %, mikä on erinomainen tilanne.

– Viimeisen parin vuoden aikana meille on tullut yli 20 uutta toimijaa ja lisää on tulossa, kuten Espoon ensimmäinen Rituals. Koronasta huolimatta vuokralaisillamme on ollut uskoa tulevaisuuteen ja Sellon houkuttavuuteen Suomen kolmanneksi vilkkaimman rautatieaseman ja tulevan Raide-Jokerin äärellä, Kouvalainen avaa.

Sellon Viaporintorin kesäterassi oli makuelämyksiä ja kulttuuriteko

Kauppakeskus Sellon kesän erikoisuus oli Viaporintorille avattu 400-paikkainen koko perheen ulkoterassialue 1.6.–28.8. Terassilla asiakkaita palveli seitsemän ravintolatoimijaa, mikä nosti Sellon ravintoloiden määrän kokonaisuudessaan yli 40:een.

Kesäterassin tärkeä elementti oli ruuan ja juoman lisäksi artistien esiintymiset ja erilaiset ohjelmanumerot yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa 50-vuotisjuhlavuoden innoittamana.

– Kesän aikana terassilla herkuteltiin ja viihdyttiin kymmenien esiintyjien osaamisesta nauttien. Viimeinen aukioloviikko huipentui ”Espoo juhlii!” -viikkoon. Meille tämä oli tärkeä osallistuminen myös kulttuuripuolen tukemiseksi, kun kaikki tapahtumatuotanto ja esiintyvien taiteilijoiden toimeentulo on ollut niin pitkään koronan kurittamaa.

Niin Sellon asiakkaat, vuokralaiset kuin espoolaiset ottivat kesäterassin omakseen.

– Tämä oli positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan ja näillä näkymin ensi kesänä on odotettavissa versio 2.0. Kiinnostuksenilmaisuja on jo tullut sellaisiltakin tahoilta, jotka eivät tänä kesänä olleet mukana. Jatkumoa nähdään mahdollisesti jo pian, sillä Viaporintorille suunnitellaan tunnelmallisia joulumarkkinoita, Sanna Kouvalainen paljastaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Kouvalainen, kauppakeskuspäällikkö, Kauppakeskus Sello
puhelin: 050 312 0133, s-posti: sanna.kouvalainen@sello.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kauppakeskus Sello
Kauppakeskus Sello
Leppävaarankatu 3-9
02600 Espoo

010 424 6700http://www.sello.fi

Kauppakeskus Sello

Kauppakeskus Sello sijaitsee Espoon Leppävaarassa ja on Suomen toiseksi suurin kauppakeskus. Sellossa on lähes 170 liikettä ja palvelua. Kävijöitä Sellossa on vuosittain 24 miljoonaa ja kokonaismyynti vuodessa on noin 400 milj. euroa. Sellon omistavat Keva, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.

www.sello.fi

Sellon kauppakeskusmanageriyhtiönä toimii Realidea Oy.

www.realidea.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kauppakeskus Sello

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye