Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kauppatorille lisää tilaa kävelijöille

Jaa

Kauppatorista on valmistunut asemakaavaluonnos, jonka tavoitteena on kohentaa alueen ilmettä ja viihtyisyyttä sekä parantaa torimyynnin oloja. Lisäksi ratkaisuilla lisättäisiin kävelyn ja pyöräilyn sujuvuutta torin ympäristössä.

Kauppatorille laaditaan asemakaavaa, jonka tavoitteena on kehittää torin ilmettä, viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta. Kauppatoria on kehitytty myös kokeiluilla. Kesällä 2019 torin ympäristöön tehtiin kaksi uutta oleskelualuetta. Kuva: Marc Goodwin, Archmospheres

Torimyynti olisi jatkossakin Kauppatorin tärkein toiminto. Sen olosuhteita parannettaisiin rakentamalla Kolera-altaan itäpuolelle torimyyjien käyttöön huoltorakennus, joka olisi enintään 140 kerrosneliömetrin laajuinen. Huoltorakennukseen tulisi myös yleisövessa. Torille on suunniteltu lisäksi paikka uudelle maanalaiselle jätepuristimelle.

Kaavaluonnoksessa esitetään, että jalankulkijoille varataan oma kulkutilansa Pohjoisesplanadin ja Etelärannan varteen torin länsi- ja pohjoisreunalle. Linnanaltaan kohdalla yhdistetty jalankulku- ja pyörätie muutettaisiin pyörätieksi ja jalankulkijoille rakennettaisiin viereen korotettu laituri kulkuväyläksi. Näin jalankulkijat ja pyöräilijät saataisiin selkeämmin omille reiteilleen, mikä lisäisi torilla asioinnin ja alueella liikkumisen sujuvuutta ja turvallisuutta. Lisäksi levennettäisiin kävelyreittiä koko torin läpi Katajanokan suuntaan.

Kauppatorin pysäköintipaikat on luonnoksessa siirretty Linnanaltaan ja Pohjoisesplanadin kulmaukseen. Ratkaisu toisi lisää tilaa esimerkiksi tapahtumille ja vähentäisi autoliikennettä torilla, mikä lisäisi turvallisuutta.

Suomenlinnan lauttapaviljonkia ja siltavahdinkoppia voitaisiin asemakaavan puolesta käyttää myös kaupallisena tilana. Rakennusten ympärille on varattu luonnoksessa tilaa esimerkiksi terasseille. Kaava mahdollistaa lauttapaviljongin käytön myös nykyisessä käytössä vesiliikenteen terminaalina. Kauppatorin kulttuurihistorialliset arvot turvattaisiin asemakaavan suojelumerkinnöillä.

Suunnittelijat tavattavissa Oodissa 19. marraskuuta

Kauppatorin suunnittelusta voi tulla keskustelemaan suunnittelijoiden kanssa Uutta kantakaupunkia -tilaisuuteen 19. marraskuuta keskustakirjasto Oodiin. Suunnittelijat ovat tavattavissa Oodin ala-aulassa kello 15–19.

Kaavaluonnos on esillä 18.11.–9.12.2019 kaupungin verkkosivuilla osoitteessa hel.fi/suunnitelmat sekä kaupunkiympäristön asiakaspalvelussa, Sörnäistenkatu 1.

Luonnoksesta työstetään kaavaehdotus saadun palautteen ja lisäselvitysten pohjalta. Tarkoituksena on viedä kaavaehdotus kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltäväksi ensi vuoden aikana. Lopullisesti asemakaavasta päättää kaupunginvaltuusto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marjaana Yläjääski
johtava arkkitehti
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 37045
marjaana.ylajaaski@hel.fi

Kuvat

Kauppatorille laaditaan asemakaavaa, jonka tavoitteena on kehittää torin ilmettä, viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta. Kauppatoria on kehitytty myös kokeiluilla. Kesällä 2019 torin ympäristöön tehtiin kaksi uutta oleskelualuetta. Kuva: Marc Goodwin, Archmospheres
Kauppatorille laaditaan asemakaavaa, jonka tavoitteena on kehittää torin ilmettä, viihtyisyyttä ja toiminnallisuutta. Kauppatoria on kehitytty myös kokeiluilla. Kesällä 2019 torin ympäristöön tehtiin kaksi uutta oleskelualuetta. Kuva: Marc Goodwin, Archmospheres
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Pakilan ja Tuomarinkylän alueelle luonnon- ja maisemanhoidon suunnitelma4.12.2019 12:58:27 EETTiedote

Helsingin kaupunki on aloittanut Pakilan ja Tuomarinkylän alueella tarkemman luontoalueiden ja maisemanhoidon suunnittelun, jonka pohjalta alueen luontoa ja maisemaa hoidetaan seuraavan kymmenen vuoden ajan. Tavoitteena on, että lähimetsät ja niityt kestävät virkistyskäytössä, ovat monipuolisia ja turvallisia sekä säilyttävät luontoarvonsa. Suunnitelmaluonnosta voi kommentoida 14. tammikuuta 2020 saakka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme