Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)

Kehittämällä uudenlaisia ratkaisuja Heka haluaa toimia suunnannäyttäjänä ja vaikuttaa kiinteistöalan kestävään kehitykseen

Jaa
Hekan tavoitteena on olla vuokra-asumisen vaikuttavin toimija. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti, jotta toimintamme ja asuminen asunnoissamme on energiatehokkaampaa, vastuullisempaa ja sosiaalisesti kestävää.
Hekan kohde Rusthollarintie 8 Puotilassa. Peruskorjauksen yhteydessä kohteen katolle asennettiin aurinkopaneelit. Kuva: Heka/ Susa Junnola
Hekan kohde Rusthollarintie 8 Puotilassa. Peruskorjauksen yhteydessä kohteen katolle asennettiin aurinkopaneelit. Kuva: Heka/ Susa Junnola

Hekan tavoitteena on olla vuokra-asumisen vaikuttavin toimija. Kehitämme toimintatapojamme jatkuvasti, jotta toimintamme ja asuminen asunnoissamme olisi energiatehokkaampaa, vastuullisempaa ja sosiaalisesti kestävää.

"Heka on yli 50 000 asunnollaan vaikuttava toimija ja teoillamme on merkitystä. Siksi vastuullisuus on meille erityisen tärkeää. Vastuulliset teot näkyvät Hekan arjessa päivittäin ja pyrimme jatkuvasti parantamaan toimintaamme entistä vastuullisempaan suuntaan”, kertoo Hekan ympäristö- ja vastuullisuuspäällikkö Milla Heiskanen.

Energiatehokkuus haastaa kiinteistöalan etsimään uusi ratkaisuja

Vuonna 2022 teimme pieniä ja suuria tekoja, jotta asuminen Hekan taloissa olisi tulevaisuudessa energiatehokkaampaa. Alkusyksystä Eskolantie 4:ssä Pukinmäessä alettiin varastoimaan aurinkoenergiaa alkuperäiskäytöstä poistettuihin Tesla-sähköautojen akkuihin. Vastaavia sähkövarastoja on jo käytössä muun muassa teollisuuskiinteistöissä, mutta Eskolantie 4 on ainakin Suomen ensimmäinen asuinkerrostalo, joka saa virtaa Teslan akuista.

Heka-taloihin asennetaan aurinkovoimala aina, kun se on teknisesti mahdollista ja järkevää. Vuonna 2022 aurinkovoimaloita asennettiin yhteensä yhteentoista kohteeseen. Yhteensä Hekan kohteissa on noin 50 aurinkovoimalaa, eli aurinkovoimala löytyy vajaasta 10 prosentista Hekan kohteita. Lisäksi viime vuonna Jollakseen ja Laajasaloon valmistui Hekan ensimmäiset maalämpöjärjestelmät. Saamme järjestelmien toiminnasta entistä paremmin tietoa, sillä otimme käyttöön uuden energiajohtamisenjärjestelmän Enerkeyn, jossa pystymme muun muassa seuraamaan kulutuksia talokohtaisesti tuntitasolla.

Otimme osaa myös valtakunnalliseen Astetta alemmas -energiansäästökampanjaan.

Panostamme asukkaiden palveluihin ja henkilöstön osaamiseen

Ajasta ja paikasta riippumattomien palveluiden tarve lisääntyy, ja erityisen paljon niiden tarve korostui koronakriisin aikana. Keväällä 2022 otimme käyttöön sähköiset asukassivut, jossa asukkaamme voivat hoitaa valtaosan asumisen aikaisesta asioinnistaan. Vuoden loppuun mennessä sivuille oli kirjautunut yli 21 000 asukastamme.

Osa asukkaidemme kodeissa tarvittavista huolto- ja kunnostustöistä on asukkaan itsensä vastuulla, osasta taas Heka vuokranantajana huolehtii. Uudistimme kunnossapito- ja korjausvastuun jakautumista Hekan ja asukkaan välillä siten, että Hekalla on nyt aiempaa enemmän kunnossapito- ja korjausvastuuta. Vastuita päivitettiin yhteistyössä asukkaiden kanssa.

Myös asukastoiminta sähköistyy kovaa vauhtia. Hekalla kehitettiin yhdessä asukkaiden kanssa asukastoiminnan sovellusta, joka helpottaa muun muassa talotoimikuntien toimintaa. Sovellus valmistui keväällä 2023, ja siitä on lisätietoa osoitteessa hekaoy.fi/heta.

Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on myös asukkaiden viihtymisen paras tae. Hekan työntekijöiden osaamiseen panostettiin vuonna 2022 monin tavoin: toteutimme isännöitsijöille suunnatun oman työn johtamisen valmennuksen, Hekan oma esihenkilötutkinto käynnistyi ja lähes kaikki työntekijämme suorittivat Tietosuojakortti-koulutuksen, jossa tutustutaan tärkeimpiin tietosuojakäsitteisiin ja henkilötietojen käsittelyn perussääntöihin.

Vuoden 2022 raportoinnissa esitellään yhä laajemmin Hekan toimintaa

Hekan vuosiraportointikokonaisuus on julkaistu. Kokonaisuus muodostuu verkkosivusta, vastuullisuusraportista sekä tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Vuoden 2022 vastuullisuusraportissa esitellään aiempaa laajemmin Hekan toimintaa ja kerromme muun muassa Hekan palkkausjärjestelmästä sekä hallituksen ja johdon toiminnasta.

Tutustu raportteihin Vastuullisuus-verkkosivulla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Milla Heiskanen
ympäristö- ja vastuullisuuspäällikkö
p. 09 5767 4934
milla.heiskanen@hekaoy.fi


Jaana Närö
toimitusjohtaja
p. 09 5767 4901
jaana.naro@hekaoy.fi

Kuvat

Hekan kohde Rusthollarintie 8 Puotilassa. Peruskorjauksen yhteydessä kohteen katolle asennettiin aurinkopaneelit. Kuva: Heka/ Susa Junnola
Hekan kohde Rusthollarintie 8 Puotilassa. Peruskorjauksen yhteydessä kohteen katolle asennettiin aurinkopaneelit. Kuva: Heka/ Susa Junnola
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)
Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)
Viipurinkatu 2
00510 Helsinki

http://www.hekaoy.fi

Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) on Suomen suurin asuntojen vuokranantaja. Noin 54 000 asunnossamme asuu lähes 100 000 helsinkiläistä eli noin joka seitsemäs helsinkiläinen. Tarjoamme asukkaillemme kohtuuhintaista, laadukasta ja turvallista arkea. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka)

Heka yhtenäistää vuokrasopimukset – samat sopimusehdot mahdollistavat paremman asumisviihtyvyyden9.4.2024 09:53:02 EEST | Tiedote

Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) yhtenäistää asukkaidensa vuokrasopimukset vaiheittain vuosien 2024–2026 aikana. Vuokrasopimusten sisältöä päivitetään siten, että jatkossa kaikilla vuokralaisilla on samat vuokrasopimuksen ehdot. Yhtenäistäminen muuttaa joitakin vuokrasopimuksen ehtoja, mutta ei vaikuta asunnon vuokraan. Tupakointikielto asuntojen sisä- ja ulkotiloissa laajenee kaikkiin Hekan asuntoihin, mikä parantaa asumisterveyttä.

Hekan uusi, ainutlaatuinen vuokratalo tuottaa lähes kaiken käyttämänsä energian ja viilentää asuntoja kesällä ilman lisäpäästöjä29.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Helsingin kaupungin energiapilottihankkeessa on haluttu rakentaa mahdollisimman vähän energiaa kuluttava rakennus. Näin on pyritty kehittämään monistettavia ratkaisuja tulevaisuuden kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon, jotta Hiilineutraali Helsinki 2030 -tavoite saavutettaisiin. Energiapilotti on ensimmäinen Hekan vuokratalo, johon on suunniteltu sekä tuloilman viilennys että lattiaviilennys.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye