Kertomuksia kestävästä elämästä -teoksessa etsitään motivaatiota ja sitoutumista vastuullisiin valintoihin ja hyvinvointiin
Keskustelukirja nivoo yhteen tutkimustietoa ja esimerkkitarinoita siitä, mikä saa ihmiset, yhteisöt ja yritykset tavoittelemaan kestävämpää elämää ja sitoutumaan vastuullisiin valintoihin. Kirjan haastatteluissa ääneen pääsevät yritysten, kansalaisyhteiskunnan, tieteen ja taiteen tunnetut edustajat.

Keskiviikkona 7.6. julkaistavassa teoksessa kestävää elämää pohditaan oikeudenmukaisuuden, rohkeuden, viisauden, kohtuullisuuden, myötätunnon ja toivon kautta. Tutkijoiden kanssa hyvää ja kestävää elämää puntaroivat yrittäjä- ja ympäristövaikuttajapariskunta Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin, yritysjohtaja Mika Anttonen, sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo, johtaja Olli-Pekka Heinonen, aktivisti Anton Keskinen ja kuvataitelija ja sijoittaja Sophia Ehrnrooth. He ovat esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat alkaneet toimia omassa elämässään siten, että pyrkivät turvaamaan elämän edellytyksiä – erilaisin tavoin, eri ympäristöissä, yhdessä toisten kanssa.
– Kirjassa keskustelevat henkilöt ovat löytäneet oman polkunsa ja persoonallisen tapansa elää kestävämpää elämää kotiarjessa ja työpaikoilla, toteaa kirjan päätoimittaja Raisa Foster, joka toimii Itä-Suomen yliopistossa tutkijana.
Kestävään elämään tarvitaan kestävää toivoa
Teos syntyi, kun kestävyyskysymyksiin perehtyneet tutkijat päättivät hakea vastauksia niiltä, jotka ovat jo muuttaneet oman elämänsä tai yhteisönsä toimintakulttuurin kestävämpään suuntaan. Teoksen ovat toimittaneet Raisa Foster, Hannu L. T. Heikkinen, Crister Nyberg, Antti Saari ja Arto O. Salonen.
– Emme puhu niinkään ratkaisuista, koska se ei kuvaisi vallitsevan tilanteen monimutkaisuutta. Sen sijaan tutkimme ennemminkin sitä, kuinka löytää vaikuttava tapa elää vakavia uhkia sisältävässä tilanteessa. Henkilökohtaisten tarinoiden avulla luodaan toivoa, kuvailee tutkija, yliopettaja Crister Nyberg.
Kertomuksia kestävästä elämästä -kirja julkaistaan 7.6.2023. Teos tulee vapaasti saataville e-kirjana ja pdf-tiedostona Haaga-Helian verkkosivuille ja kirjastoihin. Arvostelukappaleita voi tilata heti osoitteesta julkaisut@haaga-helia.fi.
Kirja syntyi osana Haaga-Helia ammattikorkeakoulun koordinoimaa ja Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa KESTO – Eettinen kestävyysosaaminen työelämä- ja korkeakoulukontekstissa -hanketta. KESTO-verkoston muodostavat Haaga-Helia, Arcada, Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto sekä Itä-Suomen yliopisto.
Kertomuksia kestävästä elämästä -kirjan keskustelut
• Toivo: yrittäjä- ja ympäristövaikuttajapariskunta Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin sekä kasvatus- ja koulutusalan tutkija, yliopettaja Crister Nyberg
• Kohtuullisuus: energia-alan yrittäjä ja yritysjohtaja Mika Anttonen ja kestävyystutkija, yliopettaja Jani Siirilä
• Viisaus: IBO:n (International Baccalaureate Organization) pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen ja viisauden kehityksen tutkija, dosentti Eeva K. Kallio
• Oikeudenmukaisuus: sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo ja monialainen taiteilija, tutkija Raisa Foster
• Rohkeus: aktivisti Anton Keskinen ja kasvatusfilosofisesti orientoitunut tutkija, aktivisti Katri Jurvakainen
• Myötätunto: kuvataiteilija ja kulttuurituottaja Sophia Ehrnrooth ja eettisen johtajuuden ja strategiatyön tutkija, akatemiajohtaja Henrika Franck
Yhteyshenkilöt
Crister Nybergyliopettaja
Puh:+358 294471512crister.nyberg@haaga-helia.fiRaisa Fostertutkija, Itä-Suomen yliopisto
Puh:+358 50 594 3476raisa.foster@uef.fiHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Mediakutsu: AMK-päivät käyntiin 7.5.5.5.2025 08:04:18 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen vaikuttavin vuosittainen tapahtuma käynnistyy keskiviikkona 7.5.2025. Helsingin Messukeskuksessa esiintyvät mm. tasavallan presidentti Alexander Stubb, tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie ja OKM:n ylijohtaja Sirkku Linna.
Opiskelijoiden avoin kirje johti muutokseen: useat mediat ottaneet aikaleiman käyttöön sosiaalisessa mediassa2.5.2025 11:06:48 EEST | Tiedote
Aikaleima kertoo uutisvideon alkuperäisen julkaisupäivän, ja sen tarkoitus on vahvistaa uutisten läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta nopeasti muuttuvassa someympäristössä.
Kouluttautuminen kiinnostaa sekä nuoria että aikuisia – Haaga-Helia tunnetuin ammattikorkeakoulu29.4.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Taloustutkimuksen bränditutkimus selvitti korkeakoulujen kiinnostavuutta ja tunnettuutta. Tutkimus valottaa yli 5000 suomalaisen suomalaisten koulutukseen liittyviä ajatuksia.
Journalismin sokea piste paljastuu TikTokissa – opiskelijat vaativat aikaleimaa uutisvideoihin28.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi nuori seuraa uutisia pääosin TikTokista, jossa julkaistuista uutisvideoista puuttuu yksi keskeinen asia: julkaisuaika. Ilman julkaisuaikaa vanhat uutiset voivat levitä yhä uudelleen, näyttää tuoreilta ja näin vääristää todellisuutta.
Haaga-Helia rakentaa tulevaisuuttaan – vuoden 2024 tärkeimmät luvut ja avaukset24.4.2025 09:51:08 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vuoden 2024 vuosikertomus on julkaistu. Korkeakoulu panosti erityisesti laadukkaaseen koulutukseen ja tutkimukseen, kansainvälisyyteen sekä jatkuvaan oppimiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme