Icelandair

Kesä Pohjois-Amerikassa – viisi parasta kohdetta matkallesi

Jaa
Pohjois-Amerikka tarjoaa matkailijoille kaikkea: sykkivää kaupunkikulttuuria, ravintoloita, nähtävyyksiä ja shoppailua sekä toisaalta luonnon rauhaa, uskomattomia maisemia ja loistavia ulkoilumahdollisuuksia. Pohjois-Amerikan matkasta entistäkin mielenkiintoisemman ja monipuolisemman tekee pysähdys Islannissa – Icelandairin tarjoamaan Reykjavikin stopoveriin voi valita omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti sopivan määrän päiviä.
Denver on kuvankaunis kaupunki kalliovuorten katveessa.
Denver on kuvankaunis kaupunki kalliovuorten katveessa.

Pohjois-Amerikan kohteet – Yhdysvallat ja Kanada – ovat parhaimmillaan kesällä. Ei siis ole ihme, että yhä useampi Suomesta lähtevä matkustaja haluaa kokea Pohjois-Amerikan ihmeet. Pohjois-Amerikka tarjoaa valtavasti nähtävää ja koettavaa, mutta viisi kohdetta nousevat ylitse muiden.

Detroit – kaupungin uusi kukoistus

Kovia kokenut Motor City on elpymässä. Motown-musiikki, taide ja arkkitehtuuri ovat osa Detroitin viehätystä. Unohtamatta maukkaita paikallisia makuja monista eri kulttuureista. Time-lehti valitsi Detroitin maailman parhaiden paikkojen joukkoon vuonna 2022. Mikä parasta, Detroitiin lennät Helsingistä Reykjavikin kautta Icelandairin kyydillä koko kesän 18.5.-31.8.2023.

Denver – maailmanluokan elämyksiä

Denverissä, Mile-High Cityssä, on kaikkea, mitä matkailija voi haluta: puhdasta luontoa ja sykkivää kaupunkikulttuuria.

Denverissä voi nauttia illallisen maailmanluokan ravintolassa ihailemassa Kalliovuorten jylhiä maisemia ja seuraavana päivänä voi lasketella Aspenin kuuluisilla rinteillä. Alue on myös täynnä kansallismetsiä ja -puistoja, joita on helppo kiertää esimerkiksi vuokra-autolla.

New York – pää pyörälle aivan kaikesta

New York saa pään pyörälle pelkällä energiallaan ja monimuotoisuudellaan. Kaupungissa ei ainoastaan ole kaikkea, vaan se on kaikkea – yhtä aikaa ja samalla kertaa.

Maailmassa ei ole samanlaista kaupunkia kuin New York, sitä ei voi kuvailla, se pitää kokea. Kulttuuria, museoita, ravintoloita, baareja ja shoppailua – aivan kaikkea. Kaupungin syke vetää sisäänsä ja tunne on kuin elokuvassa. Jos hektisyys alkaa tuntua liialta, kaupungin lukuisat puistot tarjoavat mahdollisuuden rauhoittua. Suosikkeja legendaarisen Keskuspuiston lisäksi on Lower Manhattanilla sijaitseva East River Park.

Orlando – huvipuistojen pääkaupunki

Orlando ja Florida ovat olleet matkailijoiden suosiossa jo vuosikymmeniä – ja syystä. Orlando tarjoaa laajan kattauksen viihdettä ja rentoutumista joka lähtöön.

Orlandossa voi viettää unelmien perheloman. Kaupunkia ei turhaan sanota huvipuistojen pääkaupungiksi, sillä sieltä löytyy viihdettä kaikille perheenjäsenille. Disney World on kohde, jossa jokaisen – iästä riippumatta – pitäisi vierailla. Huvipuistojen lisäksi kaupunki tarjoaa kaunista säätä, kuumia rantoja ja kylmiä juomia. Monipuolista ja uskomattoman herkullista ruokaa unohtamatta.

Toronto – suurkaupunki täynnä kulttuurien sinfoniaa

Kanadan suurin kaupunki antaa vierailijoille monipuolista kaupunkikulttuuria ja suurkaupungin parhaat puolet ilman tukahduttavaa ihmispaljoutta.

Toronto on suuri pohjoisamerikkalainen kaupunki, mutta tunnelmaltaan se ei ole läheskään yhtä hektinen kuin esimerkiksi naapurimaan New York. Toronto tarjoaa kaikki suurkaupungin hyvät puolet: ruuan, kulttuurin, shoppailun ja ennen kaikkea elinvoiman. Toronton asukkaista puolet on syntynyt muualla kuin Kanadassa, joten kaupungissa voi kokea ainutlaatuisen kulttuurien sinfonian. Torontosta on myös kätevää tehdä retki Niagaran putouksille Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalle.

Reykjavikin kautta Pohjois-Amerikkaan

Icelandairin kätevän stopover-pysähdyksen ansioista vierailu Reykjavikissa ja Islannissa onnistuu nyt helposti Pohjois-Amerikan matkan aikana. Reykjavikissa on mahdollista pysähtyä matkalla Pohjois-Amerikkaan 1–5 päivän ilman lisämaksua.

Koko maa on henkeäsalpaavan kaunis, ihmiset ovat mukavia ja ruoka on taivaallista. Pienen kokonsa ansiosta kaikki on myös suhteellisen lähellä. Reykjavikiin ja Islantiin on mahdollista tutustua myös muutaman päivän stopoverin aikana. Kaupunki ja koko maa tarjoaa hemmottelua joka lähtöön – puhdasta luontoa, kuumia lähteitä ja kylpylöitä.

Reykjavikin kulttuuri- ja museotarjonta on laajaa ja laadukasta. Sitä ei turhaan kutsuta maailman viileämmäksi pääkaupungiksi, eikä pelkästään lämpötilan takia.

Icelandair lentää suoria lentoja jokaisena päivänä viikossa Helsingin ja Reykjavikin välillä. Reykjavikista Icelandair lentää 14 kohteeseen Pohjois-Amerikassa. Lisätietoja: www. icelandair.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Denver on kuvankaunis kaupunki kalliovuorten katveessa.
Denver on kuvankaunis kaupunki kalliovuorten katveessa.
Lataa
Detroit
Detroit
Lataa
New York
New York
Lataa
Toronto
Toronto
Lataa
Orlando
Orlando
Lataa
Reykjavik
Reykjavik
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Icelandair on Islannin kansallinen lentoyhtiö. Perustamisestaan vuodesta 1937 lähtien Icelandair on jatkuvasti laajentanut reittiverkostoaan ja hyödyntänyt Islannin ainutlaatuista maantieteellistä sijaintia solmukohtana Euroopan ja Pohjois-Amerikan puolivälissä. Vuonna 2019 Icelandair kuljetti 4,7 miljoonaa matkustajaa 42 kohteeseen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

 

Icelandairin ja Air Iceland Connectin (AIC) verkostot, jotka äskettäin yhdistettiin yhdeksi vahvaksi verkostoksi, ovat osa Icelandair Groupia. Yhtiö harjoittaa lentorahti- ja logistiikkaliiketoimintaa sekä lentokoneiden leasing-, konsultointi- ja matkapalveluja. Icelandair Group on noteerattu Nasdaq Islannissa.

 

Lisätietoja: www.icelandair.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Icelandair

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye