Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaa palkkaa satoja kesätyöntekijöitä – kesätyöhaku on nyt käynnissä

Jaa
Osuuskauppa Keskimaan tavoitteena on työllistää kesällä 2022 useita satoja kesätyöntekijöitä sekä edellisvuosien tavoin työelämään ensikertaa tutustuvia kesäharjoittelijoita. Keskimaan kesätyöt ovat monipuolista asiakaspalvelutyötä myymälöissä, ravintoloissa, hotelleissa ja liikennemyymälöissä eri puolilla Keski-Suomea. Hakuaika kesätöihin on parhaillaan käynnissä, päättyen 6.2.2022. 15–17-vuotiaille nuorille ensikertalaisille suunnattu Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöharjoitteluhaku alkaa myöhemmin keväällä.

Osuuskauppa Keskimaa on Keski-Suomen suurin yritystyönantaja, joka työllistää noin 1800 työntekijää. Kesäksi tarvitaan jälleen satoja kesätyöntekijöitä avuksi kesäsesonkiin sekä mahdollistamaan vakituisten työntekijöiden kesälomat.
− Etsimme kesäksi reippaita ja asiakaspalveluhenkisiä työntekijöitä kaikille toimialoillemme Keski-Suomessa. Meillä on erityisesti tarvetta liikennemyymälätyöntekijöiksi ABC-asemille, myyjiksi marketeihin eri puolille Keski-Suomea sekä tarjoilijoiksi ja kokeiksi ravintoloihimme Jyväskylässä. Meillä on työtä sekä kokeneemmille ammattilaisille että työelämässään ensiaskeleita ottaville nuorille. Kesätyö ei ole ainoastaan nuorten juttu, vaan se on myös mahdollisuus kokeneemmillekin työntekijöille tai vaikka alan vaihtajille, toteaa Osuuskauppa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.

Keskimaa hakee kesätöihin 18 vuotta täyttäneitä työntekijöitä, kuitenkin myös alle 18-vuotiaat alan ammattiin opiskelevat voivat hakea kesätöihin. Tänä vuonna kaikki hakijaehdot täyttävät kesätyönhakijat kutsutaan videohaastatteluun. 15–17-vuotiaille nuorille suunnattu kahden viikon Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöharjoittelun haku alkaa myöhemmin keväällä.

Kesätöitä on tarjolla jokaisella paikkakunnalla Keski-Suomessa, jossa Keskimaalla on toimipaikkoja. Monissa kesäisin vilkkaissa paikkakunnissa toimipaikkojen kesätyöntekijöiden tarve on yllättävän suuri ja hakijoita on suhteessa vähemmän isompien paikkakuntien hakijamääriin.
− Hakuvaiheessa on mahdollista valita hakulomakkeelta toimipaikat, joihin olisi valmis menemään töihin. Kannattaa olla aktiivinen myös näiden hieman syrjemmässä sijaitsevien paikkakuntien suhteen, jos ne vaan mitenkään ovat mahdollisia, vinkkaa Thusberg.

Kesätyöntekijöiden perehdytys on ensiarvoisen tärkeää

Keskimaalla kesätyöt alkavat aina perehdytyspolulla, jossa tutustutaan Keskimaan yhteisiin pelisääntöihin, kesätyöpaikan työtehtäviin, vastuisiin ja työkavereihin. Jokaiselle työntekijälle nimetään omaa perehdyttäjä, joka auttaa ja opastaa uutta työntekijää onnistumaan työarjessa.
− Haluamme panostaa uusien työntekijöiden perehdyttämiseen, johon meillä on kehitetty selkeät toimintatavat. Järjestelmällinen perehdyttäminen työhön kantaa hedelmää pitkällä aikavälillä niin työntekijän kuin työnantajan näkökulmasta. On myös selvää, että hyvä perehdytys rakentaa pohjan hyvälle kokemukselle työelämästä, ja samalla se myös takaa asiakkaillemme parhaan mahdollisen palvelun toimipaikoissamme, Thusberg toteaa.

Kesätyöstä ponnahduslauta pidemmälle uralle

Kesätyö voi tarjota mahdollisuuden myös vakituiseen työpaikkaan. S-ryhmä on yksi Suomen suurimpia työnantajia ja Keskimaa on Keski-Suomen alueella suurin yksityinen työnantaja. Työntekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen, kouluttautumiseen sekä monipuolisia työtehtäviä ja etenemismahdollisuuksia.

− Meillä on lukuisia tarinoita kesätyöntekijöistä, jotka ovat päätyneet meille kesätöiden kautta vakituisiksi työntekijöiksi tai viettämään opiskeluista välivuotta työkokemusta kartuttaen. Monet kesätyöntekijät jatkavat meillä kesän jälkeen opiskelujen ohessa osa-aikaisina työntekijöinä ja työllistyvät meille useiksi vuosiksi kesätyöntekijöiksi. Moni on myös löytänyt suunnan omalle uralleen kesätöiden kautta. Meillä on tarjota paljon mahdollisuuksia tehdä monipuolisia töitä kolmella eri toimialalla, sekä kehittyä, kouluttautua ja edetä uralla vaativampiin tehtäviin. Se on mielestäni yksi parhaista työsuhde-eduistamme, pohtii Kaisamaria Thusberg kesätyön mahdollisuuksia.

− Työsuhde-eduistamme puhuttaessa on myös hyvä mainita, että myös meidän kesätyöntekijämme ovat oikeutettuja S-ryhmän henkilöstöetuihin, jotka ovat erittäin hyvä lisä työansioihin, muistuttaa Thusberg.

Keskimaan kesätöitä voi hakea osoitteessa www.keskimaa.fi/kesatyo 6.2.2022 mennessä. Sivuilta löytyy paljon tietoa kesätöiden hakemiseen liittyen, kerrotaan millaisia työtehtäviä yleisimmät kesätyöt sisältävät, annetaan vinkkejä kesätyön hakuun sekä kerrotaan muun muassa henkilöstöeduista.


Kesätöitä vastuullisesti - Vastuullinen kesäduuni -kampanja

S-ryhmä ja Keskimaa ovat edellisten vuosien tapaan myös tänä vuonna vahvasti mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia. Tänä vuonna kampanja täyttää 12 vuotta ja siinä kiinnitetään erityisesti huomiota oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden kehittämiseen sekä kesätyöntekijän ammatillisen kehittymisen tukemiseen. S-ryhmä on yksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääkumppaneista.
https://kesaduuni.org/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 624 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 134 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Urban Bistro avataan alkukesästä kävelykadulle ravintola VENNin tiloihin5.4.2024 10:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylä saa uuden ravintolan kävelykadulle, kun Osuuskauppa Keskimaa avaa ravintola Revolutionin viereiseen liiketilaan uuden Urban Bistron alkukesästä. Urban Bistro on rento ruoka- ja seurusteluravintola, jossa nautitaan ruoat ja juomat yhdessä kaveriporukalla viihtyen. Samalla vuodesta 2018 kävelykadulla toiminut ravintola VENN lopettaa toimintansa vapun jälkeen, ja tilat remontoidaan uutta Bistroa varten toukokuun aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye