Keskoslasten matemaattiset taidot voivat ennustaa opiskelumenestystä aikuisena
17.12.2021 06:10:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Hyvin ennenaikaisina eli ennen 32. raskausviikkoa tai alle 1500 gramman painoisina syntyneet lapset ovat täysiaikaisina syntyneitä suuremmassa vaarassa menestyä huonosti koulussa tai kokea työttömyyttä aikuisiässä. Matemaattiset taidot ovat avainasemassa koulumenestyksen kannalta. Useimmissa teollisuusmaissa ns. pikkukeskosina syntyneet lapset ovat seurannassa vähintään kahden vuoden ajan syntymän jälkeen, mutta tämä ei riitä antamaan heille tasa-arvoisia koulutusmahdollisuuksia, sanoo kliininen psykologi ja kehityspsykologi Julia Jäkel Oulun yliopistosta.
”Hyvin ennenaikaisina syntyneiden lasten uskotaan olevan samalla tasolla ikäistensä kanssa koulun alkaessa, mutta usein tämä ei pidä paikkaansa. Terveydenhuollon ja koulutuksen ammattilaisten tiiviimmällä yhteistyöllä ja tiedon jakamisen helpottamisella eri osapuolten välillä voitaisiin varmistaa, että pikkukeskosina syntyneet lapset saavat akuuttia ja täsmällistä tukea kouluvuosien aikana. Yleensä siinä vaiheessa, kun vanhemmat, opettajat tai muut huomaavat lapsen tarvitsevan tukea, useita vuosia on jo kulunut, eikä eroa enää voida kuroa kiinni”, Jäkel sanoo.
Jäkelin mukaan tutkimuksen tuloksilla onkin suuri merkitys hyvin ennenaikaisina syntyneille lapsille ja heidän perheilleen sekä päättäjille, terveydenhuollolle ja koulutusjärjestelmälle.
Tutkimuksen teki huippuasiantuntijoista koostunut tutkijatiimi, joka yhdisti aineistoa viiden maan kuudesta hyvin ennenaikaisina syntyneiden lasten kohorttitutkimuksesta. Ison-Britannian, Yhdysvaltojen, Kanadan, Saksan ja Australian aineistosta tehty tutkimus on edustava teollistuneiden maiden osalta maailmanlaajuisesti. Tutkimuksen mahdollisti tutkijoiden yhteistyö Adults Born Preterm Internation Collaboration - eli APIC-hankkeessa.
Tutkimus Mathematical performance in childhood and early adult outcomes after very preterm birth: an individual participant data meta-analysis on julkaistu Developmental Medicine & Child Neurology -julkaisussa.
Tutkimusartikkeli: Jaekel, J., Anderson, P.J., Bartmann, P., Cheong, J.L.Y., Doyle, L.W., Hack, M., Johnson, S., Marlow, N., Saigal, S., Schmidt, L., Sullivan, M.C. and Wolke, D. (2021), Mathematical performance in childhood and early adult outcomes after very preterm birth: an individual participant data meta-analysis. Dev Med Child Neurol. https://doi.org/10.1111/dmcn.15132
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Julia Jäkel, Oulun yliopisto, p. 050 5946480, julia.jaekel@oulu.fi
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Hautalöydöt paljastavat: Kivikauden ihmisille myös ydinperheen ulkopuoliset jäsenet olivat läheisiä19.3.2026 06:48:00 EET | Tiedote
Kivikauden ihmisillä oli hyvä käsitys omista sukulinjoistaan, ja myös ydinperheen ulkopuoliset jäsenet olivat heille tärkeitä. Metsästäjä-keräilijäkulttuurin sosiaalisesta rakenteesta on saatu uutta tietoa tutkimalla kivikautisista haudoista löytyneiden vainajien jäänteitä dna-analyysin avulla.
Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta – mutta toivoakin on18.3.2026 07:21:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.
Oulun yliopisto ottaa johtavan roolin ammattikasvatuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä16.3.2026 09:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistoon perustetaan ammattikasvatuksen professuuri vastaamaan suomalaisen työelämän ja koulutusjärjestelmän uudistuviin osaamistarpeisiin. Tavoitteena on tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja osaamisen uudistamiseen tilanteessa, jossa työelämän rakennemuutos, osaajapula ja jatkuvan oppimisen tarve korostuvat.
Yli 1000 lasta seulottu FINT1DAS-tutkimuksessa – tavoitteena tyypin 1 diabeteksen varhainen tunnistaminen12.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
FINT1DAS-tutkimuksessa on seulottu jo yli 1000 oululaista ja turkulaista lasta tyypin 1 diabeteksen varhaisten merkkien tunnistamiseksi. Noin kolmella prosentilla lapsista on havaittu diabetekseen liittyviä autovasta-aineita, ja he ovat siirtyneet tutkimuksen seurantavaiheeseen.
Tutkimus paljastaa uuden mekanismin, joka selittää kemikaalien vaikutuksia sukupuolihormoneihin11.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet ihmisestä uuden mekanismin, joka voi selittää, miksi tietyt lääkkeet ja ympäristön kemikaalit vaikuttavat sukupuolihormonien tasapainoon. Löydös lisää ymmärrystä niin sanotuista hormonihäiriköistä – kemikaaleista, joiden tiedetään vaikuttavan kehon hormonitoimintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


