Keskuskauppakamari: EU:n ja USA:n kaupparauha turvaa Suomen viennin
15.6.2021 16:47:07 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

EU ja USA vahvistivat huippukokouksessa useita toimia, joilla ne pyrkivät ratkaisemaan akuutit kauppakiistansa. Useat kiistat on kuitenkin tarkoitus ratkaista erillisissä työryhmissä.
”Talouden kannalta rohkaisevaa oli viiden vuoden välirauha Airbus-Boeing-kiistassa ja uuden Kauppa ja teknologia -neuvoston perustaminen kehittämään sääntely-yhteistyötä. Sen sijaan valitettavaa oli se, että terästullit lakaistiin erillisen työryhmän selvitettäväksi ja ne rasittavat edelleen suomalaistakin teollisuutta”, sanoo Vuori.
Vuoren mukaan EU ja USA ottivat selkeästi askelia samaan suuntaan, mutta useat kauppapoliittiset näkemyserot vaativat vielä paljon asiantuntijayhteistyöt uusien kiistojen välttämiseksi.
”Tärkeintä kuitenkin nyt on kauppadiplomatian paluu. Nyt ei tarvitse pelätä jatkuvasti, millaisia kauppasanktioita Eurooppa saa Twitter-viestien välityksellä Amerikasta”, sanoo Vuori.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VuoriJohtaja, kansainväliset asiat; Maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC
Puh:050 553 5319timo.vuori@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajia tarvitaan nyt teollisuudessa ja rakennusalalla – tekijöistä on jo pulaa24.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Osaavan työvoiman tarve, rekrytointiaikeet ja osaajapula ovat keskittymässä erityisesti teollisuuden ja rakentamisen pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, selviää Kauppakamarikyselystä. Keskuskauppakamari peräänkuuluttaa joustavia polkuja osaamisen kehittämiseen, jotta osaaminen ei muodostu kasvun pullonkaulaksi.
Keskuskauppakamari: Yhteisöveron alentaminen mahdollistaa kasvun – ”Hyvän kierre syntyy, kun yritykset uskaltavat kasvaa”22.9.2026 09:36:46 EEST | Tiedote
Yhteisöveron alentaminen on yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa Suomen talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kilpailukykyä kansainvälisessä kilpailussa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilta vihdoin valonpilkahduksia – ”On syytä juhlia”22.9.2026 08:52:52 EEST | Tiedote
Suomen työmarkkinoilta saatiin aamulla pitkästä aikaa myönteisempiä uutisia.
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme