Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Suomen uudistettava EU-ennakkovaikuttamisen toimintatavat

11.11.2022 07:00:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Jaa
Suomen EU-ennakkovaikuttamisen toimintatapoja pitäisi uudistaa niin, että strategiset vaikuttamisen painopisteet linjataan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Keskuskauppakamarin mukaan Suomen kompastelu yhteisten EU-kantojen muodostuksessa voi pahimmillaan aiheuttaa suomalaisille yrityksille mittavia rahallisia tappioita tai jopa toimintaedellytysten murenemista.
Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari pitää välttämättömänä, että Suomen ennakkovaikuttamista EU-sääntelyyn tehostetaan nykyisestä. Takkuileva kannanmuodostus kotimaassa ja hidas vaikuttaminen EU-päätöksentekoon voi pahimmillaan syödä suomalaisyritysten kilpailuetua markkinoilla ja hankaloittaa yritystoimintaa. Esimerkki tästä on parhaillaan käytävä keskustelu EU:n ennallistamisasetuksesta. 

“Tarvittavat rakenteet tehokkaaseen vaikuttamiseen ovat jo olemassa, kyse on niiden käyttöönottamisesta täysimääräisesti. Lisäksi tarvitaan keskustelua siitä, mitä Suomi haluaa Euroopan unionilta ja mitä asioita seuraavan komission työohjelmassa halutaan nähdä. Reaktiivisuus korostuu erityisesti ennakkovaikuttamisesta komission ehdotuksiin. Suomen tavoitteet tulisi määritellä siinä vaiheessa, kun komission ehdotuksiin on vielä mahdollisuus vaikuttaa. Kannanmuodostuksen venyminen on erittäin haitallista Suomen etujen ajamiseksi EU-tasolla”, sanoo Wood.  
 
Metsiä koskevan ennallistamiskeskustelun yhteydessä on nostettu esille, ettei ole yksiselitteistä Suomen etua.  
 
“Suomen etua ei ole eikä tule niin kauan kun emme kotimaassa pysty ratkaisemaan riittävän ajoissa, mitä mieltä olemme. Kun emme itse pysty käymään keskustelua ja muodostamaan näkemystä, muut tekevät sen puolestamme”, sanoo Wood. 
 
Eduskunnan hyväksymä ennakkokanta tulisi Woodin mukaan muodostaa strategisiin hankkeisiin jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta Suomi voi olla aktiivisesti vaikuttamassa lainsäädännön lopputulokseen. Wood korostaa, että tärkeintä on olla oikeissa pöydissä oikeaan aikaan.  
 
”Näin jokainen toimija tietäisi, mitä tavoittelemme ja vaikuttamistyötä pystyttäisiin tekemään laajalla rintamalla yhtenäisesti. Suomen ennakkovaikuttamista voidaan vahvistaa myös sillä, että sidosryhmiä kuullaan jo siinä vaiheessa, kun vasta hahmotellaan strategisesti tärkeitä hankkeita ja valmistellaan ennakkokantoja”, sanoo Wood.  
 
Wood pitää huolestuttavana narratiivia, jossa lietsotaan mielikuvaa ”mielivaltaisesti sääntelyä sylkevästä EU-koneistosta”, josta käsin Suomelle sanellaan, miten Suomen tulisi toimia. 
 
”Tämä on täysin väärä mielikuva ja on lähinnä viesti siitä, että toimijat ovat nukkuneet silloin, kun vaikuttamisen paikka on ollut. Aina ei voi onnistua, mutta epäonnistuminen on varmaa, jos ei edes yritetä.  On kaikkien toimijoiden, viranomaisten, järjestöjen ja yritysten asia vaikuttaa komissioon silloin, kun lainsäädäntöehdotusta suunnitellaan ja tarjota ratkaisuja sen sijaan, että kerrotaan vain, mikä meille ei käy. Tehokkainta olisi käydä keskustelu kansallisella tasolla riittävän ajoissa, niin että viestit Brysseliin ovat yksiselitteisiä ja ratkaisuhakuisia”, sanoo Wood.  
 
Keskuskauppakamari näkee välttämättömäksi, että lainvalmistelulle suunnataan riittävästi resursseja.  
 
”Vaadittava osaaminen Suomen kannalta merkittävien hankkeiden tunnistamiseen ja valmisteluun on pystyttävä turvaamaan. Suomalaisten määrää EU-instituutiossa on kasvatettava nopeasti määrätietoisilla toimilla. Lainvalmistelulle on suunnattava riittävät resurssit ja kansallista yhteensovittamismekanismia on vahvistettava, koska monet EU-sääntelyn hankkeet ovat luonteeltaan horisontaalisia”, sanoo Wood.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnalta suositus vaikuttajamarkkinointiin - mainonta merkittävä jatkossa entistä selkeämmin25.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta on antanut suosituksen vaikuttajamarkkinointiin, jonka mukaan kuluttajan on voitava vaivatta tunnistaa kaupallinen sisältö markkinoinniksi sosiaalisen median alustoilla. Liiketapalautakunnan suosituksen mukaan selkein mainostunniste on sana ”MAINOS”. Suosituksen tavoitteena on vahvistaa kuluttajansuojaa ja tukea alan toimijoita markkinoinnin läpinäkyvyydessä.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työttömyysluvut riehuvat edelleen korkeana, mutta suunta on oikea24.2.2026 09:03:56 EET | Tiedote

Työmarkkinoiden tilanne jatkui tammikuussa haasteellisena, mutta alkuvuoden luvut olivat pelättyä paremmat työttömyyden osalta. Sen sijaan työllisyydessä ei nähty vielä merkkiä noususta, vaan tilanne jopa heikkeni. ”Edelleen korkeina riehuvista työttömyysluvuista on ymmärrettävästi vaikea riemuita, mutta suunta oli joka tapauksessa oikea”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisi Jukka Appelqvist.

Keskuskauppakamari: Yhdysvaltojen vallan kolmijako toimii – tullilinjauksen käytännön vaikutukset saattavat kuitenkin jäädä ennakoitua pienemmiksi20.2.2026 18:01:45 EET | Tiedote

Yhdysvaltain korkein oikeus on juuri linjannut, että valtaosa presidentti Donald Trumpin viime vuoden aikana asettamista tulleista on perustuslain vastaisia ja laittomia. ”Ratkaisu osoittaa, että Yhdysvaltojen demokraattinen järjestelmä ja vallan kolmijako toimivat”, toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi

Keskuskauppakamari: Euroopan tulisi vähentää riippuvuutta Yhdysvaltojen digialustoista hallitusti – pienikin muutos vahvistaisi kilpailukykyä13.2.2026 06:57:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin mukaan Euroopan nykyinen geopoliittinen tilanne tarjoaa historiallisen mahdollisuuden vahvistaa omaa digitaalista kilpailukykyään. Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan tavoitteena ei ole irtaantua yhdysvaltalaisista palveluista, vaan vähentää niiden käyttöä maltillisesti ja strategisesti. Jo pieni muutos vahvistaisi Euroopan digitaalista kasvua ja huoltovarmuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye