Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: TKI-verokannustin toteutettava tosiasialliset yhteistyömahdollisuudet huomioiden

Jaa

Valtiovarainministeriön talousarvioesityksen mukaan tutkimus- kehitys- ja innovaatioinvestointeja (TKI) edistetään määräaikaisella tutkimusyhteistyöverokannustimella. Keskuskauppakamari kannattaa VM:n ehdottamaa määräaikaista TKI-verokannustinta. Koronaepidemian aiheuttaman talouskriisin kääntäminen kasvu-uralle vaatii, että Suomi on maa, jossa yrityksillä on kannusteita investoida ja uudistua. Yritysten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten välisen yhteistyön lisääminen on erittäin kannatettava tavoite.

Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Roni Rekomaa.

Verokannustin voisi olla aiemmin esitetyn mukaisesti esimerkiksi 50 prosentin ylimääräinen verovähennys yritysten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyöhankkeisiin.

Keskuskauppakamarin johtavan veroasiantuntijan Emmiliina Kujanpään mukaan verokannustimen yksityiskohdissa tulee olla tarkkana, jotta suunniteltu veroetu aidosti kannustaisi yrityksiä investointeihin. Esimerkiksi TKI-verokannustimen rajoittaminen lain voimaantulon jälkeen aloitettuihin tutkimusprojekteihin voisi aiheuttaa hankalia tulkintatilanteita.

“Usein yritysten TKI-toiminta on käytännössä jatkuvaa kehitystyötä, jossa kysymys on ennemminkin projektien jatkumosta. Verokannustimen tulisi vauhdittaa myös yrityksen omissa tutkimustoiminnoissaan kehittämien ideoiden jatkojalostusta tutkimusyhteistyöhankkeissa kohti teollista testausvaihetta”, Kujanpää sanoo.

Yritysten TKI-projektien ympärille muodostuu erilaisia yhteistyöverkostoja ja kumppanuuksia. Tällöin voi olla epäselvää, mikä osapuoli saisi hyödyntää verokannustimen.

“Verokannustimen ei pidä ohjata projektin muodostusta epätarkoituksenmukaisella tavalla, vaan verohyöty tulisi mahdollistaa kaikille niille tutkimusprojektin osapuolille, jotka tosiasiallisesti kantavat vähennykseen oikeuttavia kustannuksia”, Kujanpää sanoo.

Kujanpää muistuttaa, että TKI-verokannustimen tavoitteita ei tule vesittää ylimääräisillä dokumentaatiovaatimuksilla.

“Jos vähennykselle asetetaan hallinnollisen työn välttämiseksi alaraja, sen tulisi olla verovuosikohtainen, jotta myös useista pienistä kuluista muodostuvat hankkeet saadaan kannustimen piiriin”, Kujanpää sanoo.

Riskinä määräaikaisessa kannustimessa on, että kannustinta ei ehditä ottaa määräajassa täysimääräisesti käyttöön. Tutkimustyön hankkiminen ei-kaupalliselta toimijalta voi monista syistä olla työlästä, eivätkä toimintatavat muutu nopeasti.

Jotta kannustin ei kohdistuisi pelkästään niihin yrityksiin, jotka ovat jo tottuneet tekemään soveltamisalassa olevaa tutkimusyhteistyötä, yhteistyön edellytyksiä olisi hyvä muutenkin parantaa. Lisäksi tutkimusyhteistyön käytännön edellytyksiä tulisi parantaa kiinnittämällä huomiota yritysten tarpeisiin muun muassa palveluiden saatavuuden ja tutkimusyhteistyössä syntyvän aineettoman omaisuuden suojaamisen, kuten patentoinnin ja hyödyntämisen suhteen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Roni Rekomaa.
Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää. Kuva: Roni Rekomaa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 20 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Maakuntien lennot turvattava pysyvästi17.9.2020 15:01:59 EESTTiedote

Maakuntakenttien lentojen turvaamiseksi esitetty ostopalvelumalli on tervetullut teko alueiden elinvoiman ja kilpailukyvyn tukemiseksi. Juuri tulleen esityksen mukaan valtio sitoutuu vuoden 2021 loppuun saakka turvaamaan lennot, jotka ovat olleet koronaepidemian takia keskeytyksissä viidelle maakuntakentälle. Keskuskauppakamari perää kuitenkin pysyvää ratkaisua maakuntalennoille myös vuoden 2021 jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme