Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Inflaatio ei päästä pihdeistään, mutta helpotusta on luvassa
15.8.2022 11:09:05 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Suomen inflaatiovauhti ei taittunut heinäkuussa bensiinin ja muiden polttonesteiden halventumisesta huolimatta. Kuluttajahinnat nousivat heinäkuussa 7,8, prosenttia suhteessa viime vuoteen. Myös kesäkuussa inflaatio oli 7,8 prosenttia, eli sama 2000-luvun perspektiivistä täysin poikkeuksellinen hintojen nousutahti jatkui läpi kesän ilman helpotusta.
”Odotuksissa oli, että bensan hinnan tuntuva alentuminen olisi tuonut heinäkuussa edes vähän helpotusta keskimääräiseen inflaatiovauhtiin. Näin ei käynyt, sillä erityisesti sähkön ja ruuan hintojen kallistuminen painoi vaakaa toiseen suuntaan. Hintojen laaja-alaiset nousupaineet eivät siis ole kadonneet minnekään, vaikka bensan hinnan kuukausittaiset muutokset tuovat heiluntaa molempiin suuntiin”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Kuukausitasolla hinnat nousivat 0,3 prosenttia kesäkuusta. Vaikka bensiini halpeni noin 10 prosenttia heinäkuussa, ei se auttanut kääntämään inflaation kokonaiskuvaa. Erityisesti sähkön ja elintarvikkeiden hinnat jatkoivat rajussa nousussa. Ruoka ja alkoholittomat juomat olivat heinäkuussa keskimäärin 12,4 prosenttia kalliimpia kuin viime vuonna. Sähkön hinta nousi viime vuodesta peräti 40 prosenttia ja kesäkuustakin 6 prosenttia.
”Ei ole oikein mahdollista pärjätä ilman sähköä ja ruokaa, eli inflaatiota on yhä vaikeampi paeta. Aikaisemmin hintojen nousu keskittyi pitkälti polttoaineisiin, jolloin saattoi olla mahdollista helpottaa tilannetta vähentämällä autoilua. Nyt sekään ei riitä”, Appelqvist sanoo
Appelqvistin mukaan pidemmän päälle helpotusta on kuitenkin luvassa. Suhdannetilanne on kansainvälisessä taloudessa viilentynyt viime viikkoina nopeasti, mikä tulee jatkossa poistamaan hintapaineita taloudesta. Raaka-aineiden hinnat ovat laskeneet jo selvästi huipputasoiltaan, mikä pienentää yritysten kustannuspaineita.
”Tuotantokustannusten halpeneminen on hidas prosessi, eikä kannata odottaa, että inflaatio palaisi nopeasti viime vuosien lukemiin. Vaikka raaka-aineet ovat halventuneet ennätystasoilta, ovat lähes kaikki yritysten tuotantopanokset edelleen poikkeuksellisen kalliita, mikä pitää historiallisesti melko korkeaa inflaatiota yllä vielä ensi vuonnakin. Inflaation huippu on kuitenkin jo lähellä”, sanoo Appelqvist.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:+358 44 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Kauppakamarikysely: Osaajapolitiikka saa yrityksiltä arvosanan 7– – ”Lupajonossa ei hitsata eikä hoideta”28.10.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Yritykset antavat hallituksen osaajapolitiikalle kouluarvosanan 7-. Kauppakamarien kyselyyn vastanneista 867 yrityksestä vain noin kolmannes arvioi hallituksen onnistuneen osaavan työvoiman turvaamisessa hyvin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme