Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Taistelua inflaatiota vastaan ei ole vielä voitettu, mutta tulevaisuus näyttää nyt lupaavalta

Suomen inflaatio ei Tilastokeskuksen mittauksessa hidastunut lainkaan huhtikuussa. Huhtikuun inflaatiolukema oli 7,9 prosenttia eli sama kuin maaliskuussa. Asuntolainakoroilla on kuitenkin suuri vaikutus kuluttajahintoihin. Ilman asuntolainakorkojen vaikutusta inflaatio olisi ollut huhtikuussa 6,2 prosenttia.
”Inflaatio istuu hyvin sitkeässä. Kuukausitasolla on silti lupaavia merkkejä hintatason nousun hidastumisesta. Juuri nyt ensisijainen huomio pitää keskittää hintatason kuukausitason muutosten seuraamiseen, koska oleellista on ymmärtää sitä, miten hintapaineet kehittyvät. Vuosi-inflaatio on aika hidas mittari, johon vaikuttaa paljolti se, mitä hinnoille tapahtui viime vuonna Ukrainan sodan alkuvaiheessa”, sanoo Appelqvist.
Vuosi-inflaatiota hidastaa juuri nyt bensiinin ja muiden polttonesteiden halpenemiseen suhteessa viime vuoteen. Maaliskuussa bensiinin hintavaikutus kääntyi vuositasolla ensimmäistä kertaa negatiiviseksi. Sama jatkui huhtikuussa, kuten tulee jatkumaan suurella todennäköisyydellä tästä eteenpäinkin.
Kohonneet asuntolainojen korot sotkevat inflaatiolukemaa
Huhtikuussa kuluttajahinnat nousivat 0,3 prosenttia edellisestä kuukaudesta. Appelqvist sanoo nousuprosentin kuulostavan edelleen kohtalaisen isolta, mutta nousu selittyy pitkälti asuntolainojen koroilla, jotka jatkoivat vauhdikasta kohoamista.
”Kotimaista inflaatiolukemaa sotkee tällä hetkellä aika pahasti lainakorkojen vaikutus. Asuntolainojen korkojen nousu ei kerro hintatason kallistumisesta samaan tapaan kuin muiden palveluiden tai tavaroiden hintojen korotukset. Tilanne on hieman nurinkurinen, koska korot nousevat juuri siksi, että keskuspankki pyrkii taltuttamaan inflaatiota”, sanoo Appelqvist.
Ehkä myönteisin uutinen huhtikuussa oli ruuan hinnan alentuminen. Vuositasolla elintarvikkeiden- ja alkoholittomien juomien hinnat nousivat 13,7 prosenttia.
”Vaikka lukema on iso, on ruuan kallistuminen laantunut jo huipusta. Vielä oleellisempaa on se, että kuukausitasolla hinnat laskivat 1,2 prosenttia. Näin isot alasuuntaiset muutokset ruuan hinnassa ovat erittäin harvinaisia”, sanoo Appelqvist.
Appelqvist kuitenkin muistuttaa, että taistelua inflaatiota vastaan ei vielä voi julistaa voitetuksi.
”Juuri nyt näyttää lupaavasti siltä, että inflaatio voi olla laantumassa, etenkin ilman korkojen vaikutusta. Edelleen on silti epäselvää, kuinka nopeasti normaalitilanteeseen päästään. Vaikka Suomessa palkkojen nousutahti on riittävän maltillista viennin hintakilpailukyvyn näkökulmasta, tulee meilläkin palkankorotuksista jatkossa nostetta kuluttajahintoihin, mikä osaltaan vaikeuttaa inflaation lopullista nujertamista”, arvioi Appelqvist.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:+358 44 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Piia Karjalainen Keskuskauppakamarin johtavaksi liikenne- ja elinkeinopoliittiseksi asiantuntijaksi2.6.2023 10:58:54 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin johtavaksi liikenne- ja elinkeinopoliittiseksi asiantuntijaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Piia Karjalainen. Karjalainen siirtyy tehtävään Wärtsilästä, jossa hän on vastannut yhteiskuntasuhteista, kansainvälisen meriliikenteen lainsäädäntöön liittyvästä edunvalvonnasta sekä strategisista kumppanuuksista. Karjalaisella on aiempaa työkokemusta myös Brysselistä ja liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Kauppakamarin vientijohtajakysely: Geopoliittinen turbulenssi vaikuttaa kannattavuuteen edelleen merkittävästi - Kiinan merkitys kauppakumppanina vähenemässä1.6.2023 06:43:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien vientijohtajille suuntaaman kyselyn mukaan turbulenssi geopolitiikassa vaikuttaa yritysten kannattavuuteen edelleen merkittävällä tavalla. Jopa 93 prosenttia vastanneista arvioi geopoliittisen epävarmuuden ja siitä aiheutuvien häiriöiden syövän yrityksen kannattavuutta jollain tapaa. Vaikeasti ennakoitavan Kiinan merkitys yritysten kauppakumppanina on kyselyn mukaan vähenemässä. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka painottaa, että geopolitiikan ymmärtäminen kuuluu nyt jokaisen yritysjohtajan työpöydälle.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Taantumajakson katkeaminen laiha lohtu – talouden perustekijät eivät puolla vauhdikasta kasvua31.5.2023 09:39:09 EEST | Tiedote
Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan alkuvuoden bruttokansantuote on kehittynyt tuntuvasti luultua heikommin, mutta nyt taantumajakso näyttää hetkellisesti katkenneen. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole lähtölaukaus isommalle kasvujaksolle, sillä taloudessa puhaltavat edelleen voimakkaat vastatuulitekijät. Vaikeuksia on luvassa, sillä kuluttajien säästöt alkavat huveta, euroalueen teollisuus takkuaa ja rakennusinvestointien näkymät ovat vaisuja.
Veroasiantuntija: Mitä lahjaksi valmistuneelle? – Varmista onko lahjasi verovapaa31.5.2023 07:12:00 EEST | Tiedote
Kesän korvilla juhlitaan ammattiin valmistuneita ja ylioppilaita. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija muistuttaa ottamaan selvää siitä, millainen valmistujaislahja aiheuttaa antajalleen veroseuraamuksia. Kaikki lahjat eivät kuulu lahjaverotuksen piiriin ja esimerkiksi tavanomaista koti-irtaimistoa voi lahjoittaa valmistuneelle verovapaasti.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työllisyys sahaa edestakaisin – pitkäaikaistyöttömyys ongelma, josta puhutaan liian vähän24.5.2023 09:32:40 EEST | Tiedote
Työllisenä oli huhtikuussa 17 000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan muutokset työllisyysasteessa ovat olleet viime kuukausina vähäisiä, eikä dramaattisista käänteistä voida puhua. Työllisyys on edelleen historiallisen vahvalla tasolla, mutta pitkäaikaistyöttömyyden aleneminen on käytännössä pysähtynyt. Pääekonomistin mukaan ongelmasta ei juuri puhuta, vaikka siihen liittyy ilmeinen riski pysyvään syrjäytymiseen työmarkkinoilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme