Keusoten Hyte-verkosto terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen asialla
Hyvinvointialueen asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on hyvinvointialueen, kuntien ja kolmannen sektorin, kuten järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen, yhteinen tavoite.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen alueella yhteistyöllä on jo pitkät perinteet, mutta hyvinvointialue on saanut palautetta vaikeasti ymmärrettävästä nimestä hyvälle yhteistyölle. Aiemmin toiminta tunnettiin Hyte-allianssi kumppanuusmallina.
Keusote järjesti maaliskuussa nimikilpailun ja sai 145 uutta nimiehdotusta yhteistyölle. Keusoten Hyvinvointi, terveys ja asiakkuudet -johtotiimi valitsi ehdotusten joukosta toiminnalle uuden nimen: Keusoten Hyte-verkosto.
Keusoten, kuntien ja kolmannen sektorin yhteiskehittäminen on sellaista alueellista toimintakulttuuria, jossa innovointi ja myös nopeat kokeilut ovat mahdollisia.
– Meidän yhteinen tavoitteemme on helpottaa sekä kuntalaisille että työntekijöille tutkittuun tietoon perustuvan, hyvinvointiin ja terveyteen liittyvän tiedon löytämistä, lisätä asukaslähtöisyyttä ja myös sujuvoittaa palvelun löytymistä. Tämä toiminta jatkuu, mutta jatkossa se tunnetaan nimellä Keusoten Hyte-verkosto, Marjut Suo kertoo.
Nimikilpailussa palkintona ollut urheilukello arvottiin kaikkien vastanneiden kesken ja voittajaan on oltu yhteydessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjut SuoerityisasiantuntijaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:050 497 2557marjut.suo@keusote.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Valtuustoseminaarin pääaiheena palveluverkko ja talous8.5.2025 18:23:19 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) valtuustoseminaarissa torstaina 8.5.25 käytiin perusteellista ja taustoittavaa keskustelua hyvinvointialueen rahoituksesta, taloudesta ja tulevista hyvinvointialueen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman säästötoimenpiteistä.
Turvallista ja tavallista arkea ikäihmisten perhehoidossa5.5.2025 13:45:04 EEST | Tiedote
Perhehoito tarjoaa mielekästä ja ihmisläheistä työtä ikäihmisten parissa. Sen ytimessä on tavallinen ja turvallinen perhe-elämä yksityiskodeissa. Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) järjestää kolme infoiltaa kaikille ikäihmisten perhehoitajan tehtävästä kiinnostuneille.
Valtioneuvosto hyväksyi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen päivitetyn tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman29.4.2025 13:28:49 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto on tehnyt 6.3.2025 päätöksen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) lainanottovaltuuden muuttamisesta vuodelle 2025. Päätöksen ehtona oli päivitetyn tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimittaminen valtiovarainministeriölle, jonka tarkoituksena on varmistaa alueen kyky hoitaa lainavelvoitteensa ja järjestää lakisääteiset palvelut.
Lähipalveluiden saatavuus turvataan – Keusote kehittää palveluverkkoaan asukkaita varten24.4.2025 18:35:46 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) valmistelee palveluverkoston uudistamista tulevina vuosina. Tärkein asia ei kuitenkaan muutu: sosiaali- ja terveyspalvelut pysyvät asukkaiden saatavilla. Kehittämistyön tavoitteena on varmistaa, että pystymme tarjoamaan lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut oikea-aikaisesti, laadukkaasti ja sujuvasti – myös tulevaisuudessa.
Keusoten uusin digipalvelu on näppärä ja turvallinen chat23.4.2025 08:24:19 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusoten) uuden OmaKeusote-mobiilisovelluksen chat-palvelu on helppo ja turvallinen tapa hoitaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Keusoten chatissa asiakas kohtaa aina Keusoten omat sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme