Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Keusoten vertaistaiteilijoiden kesänäyttely luo paikallista kulttuurihistoriaa

Jaa

Järvenpäässä Aholassa on tänä kesänä esillä vuodenajoista, luonnosta ja paikallisesta kulttuurihistoriasta ammentava taidenäyttely. Oivan kesäretkikohteen kaikki teokset on tehty Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) ja Järvenpään museopalveluiden yhteisessä projektissa.

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen osatyökykyisten työvalmennuksessa on parin viime vuoden aikana herännyt erityinen kiinnostus luovia aloja kohtaan. Luovuus ja itseilmaisu nähdään sekä yleisesti voimavaroja tuottavana toimintana että yhtenä ammatillisena polkuna. Keusoten työvalmentaja Heli Laurila oli ollut jo aiemmin mukana järjestämässä taidemuseon tiloissa Keusoten asiakkaiden, vertaistaiteilijoiden Kädentaito-projektia, mutta houkutteli tällä kertaa mukaan muitakin.

– Lähdin niin sanotusti riiuureissulle yhdessä työkollegani Maria Porkan kanssa ja saimme mukaamme Järvenpään Museopalvelut ja muitakin Keusoten yksiköitä, Laurila nauraa ja lisää, että myös opiskelijavoimia saatiin mukaan, kun työvalmentajaksi opiskeleva Sara Tiirola tuli mukaan tapahtuman järjestelyihin.

Aholan taidenäyttelyssä Vuodenaikojen perintö on esillä Keusoten vammaispalveluiden, tuetun työ- ja päivätoiminnan sekä aikuissosiaalityön sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaiden teoksia. Esillä on eri menetelmillä toteutettua kuvataidetta. Teokset on tehty syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana Järvenpään Museopalveluiden ts. yleisötyön amanuenssi Maria Korsmanin johdolla. Korsman on sekä ohjannut Keusoten asiakkaiden taidetyöpajat että toiminut näyttelyn kuraattorina.

– Tutustuimme työpajoissa paikalliseen luontoon, kulttuurihistoriaan, Järvenpään taidemuseon kokoelmataiteilijoiden teoksiin ja esimerkiksi Järvenpään julkisiin taideteoksiin. Näiden pohjalta työskentelimme vertaistaiteilijoiden kanssa. Lopputuloksena on tämä Aholan kesänäyttely, jonka taiteilijat itse nimesivät Vuodenaikojen perinnöksi, Korsman kertoo.

Rakkaudesta lajiin

Ahola on Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijakoti Tuusulanjärven rannalla. Tänä vuonna vietetään Venny Soldan-Brofeldtin juhlavuotta. Venny oli yhdistysaktiivi ja taidekasvatuksen edelläkävijä, joka piti aina heikomman puolta. 

– Venny ajatteli, että taide kuuluu kaikille. Mikäpä muu kuin vertaistaiteilijoiden taidenäyttely sopisi Aholan kesänäyttelyn aiheeksi juuri Vennyn juhlavuonna, Korsman kertoo. 

Laurila ja Korsman ovat yhtä mieltä siitä, että tämä projekti on luonut paljon hyvinvointia taiteilijoille itselleen, ja teosten esille saaminen levittää hyvinvointia yhä eteenpäin. Osalla taiteilijoista on taustallaan taiteen tai esimerkiksi graafisen suunnittelun koulutusta, mutta tärkein yhdistävä tekijä on ollut, että tätä on tehty rakkaudesta lajiin.

– Jollekin taiteen tekeminen on voimavaroja tuova harrastus, toiselle se edustaa palkkatyötä, jota kohti mennään. Mutta meidän koko porukkaa yhdistää halu ja kyky ilmaista itseään. Taide on meidän porukalle elämäniloa ja osallisuutta rakentavaa. Ammennamme paikallisesta kulttuurihistoriasta, mutta luomme samalla uutta kulttuurihistoriaa, Laurila kiteyttää.

Vuodenaikojen perintö

Keusoten vertaistaiteilijoiden taidenäyttely on esillä Aholan yläkerrassa 2.5.–30.9.2023. Aholan yläkerta ei ole esteetön, mutta näyttelyyn pääsee tutustumaan myös Aholan esteettömästä alakerrasta käsin esittelyvideon välityksellä. 

Ahola, Sibeliuksenväylä 57, 04400 Järvenpää
Avoinna: ti–su klo 10–17
Pääsymaksu: 9 aikuiset, 8 eläkeläiset, 4 € työttömät ja opiskelijat tai Museokortti tai Kaikukortti. Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue käynnistää yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseksi10.4.2024 06:51:30 EEST | Tiedote

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella aloitetaan koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Aluehallitus päätti käynnistää yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi. Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät neuvotteluesityksellä pääluottamusmiehille 10.4.2024, ja kestävät YT-menettelyn mukaisesti vähintään kuusi viikkoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye