BlackRock

Kiertotalous huomion kohteeksi koronapandemian aikana: neljä toimialaa vie kiertotaloutta eteenpäin vuonna 2021

Jaa
BlackRockin toisen kerran koostetussa kiertotalousraportissa kerrotaan, kuinka koronapandemia uhkasi hidastaa maailman vastuullisuuden kehittymistä. Kiertotalouteen siirtyminen sai kuitenkin lisäpontta lisääntyvän sääntelyn, vastuullisia valintoja suosivan kuluttajakäyttäytymisen lisääntymisen sekä yritysten tekemien kiertotalouskäytäntöjen ansiosta. BlackRockin raportti nostaa esiin neljää toimialaa, joilta sijoittajien kannattaa etsiä kasvumahdollisuuksia.
  1. Muovi voi vaikuttaa ongelmalta, mutta voi myös olla ratkaisu:

Koronapandemian alku katkaisi kertakäyttöisen muovin käytön vähentämisessä saavutetun edistyksen, mutta kuluttajatrendit ovat kääntämässä kehityksen suuntaa. Esimerkiksi kasvomaskien käyttöaste on noussut Euroopassa selvästi, kun vaatteiden valmistajat ja pienyritykset vastasivat vastuullisten vaihtoehtojen kysyntään ja ryhtyivät valmistamaan uudelleen käytettäviä kangasmaskeja.

Pandemia on vahvistanut näkemystä siitä, että muovista luopuminen ei ole ratkaisu lineaariseen kulutukseen. Kiertotalous voi edistää innovatiivista muovin käyttöä jätteen vähentämiseksi. Esimerkiksi kierrätettävän muovin korvaaminen kompostoitavalla muovilla vähentää kierrätettävän muovin joutumista maaperään tai meriin. Jotkin Euroopan suurimmista kuluttajatuoteyrityksistä ovat ensimmäisten joukossa pakkaamassa elintarvikkeensa biomuovivaihtoehtoihin, kuten polymaitohaposta valmistettuihin pakkauksiin.

BlackRockin Circular Economy -kiertotalousrahaston salkunhoitaja Evy Hambro sanoo: “Uskomme pandemian siirtävän huomion oikeanlaisen infrastruktuurin rakentamiseen muovijätteen käsittelyyn — jätehuoltoon, muovin keräykseen, lajitteluun ja kemialliseen kierrätykseen. Olemme siksi toimitusketjujen tarjoamien mahdollisuuksien suhteen optimistisempia kuin ennen koronapandemiaa, jolloin keskustelu rajoittui lähinnä muovin huonoihin puoliin.”

  1. Teknologian kehittyminen ohjaa kuluttajia kohti vastuullisia valintoja

Teknologiayhtiöillä on tärkeä rooli sekä kierrätystalouden periaatteiden käyttöönottajina että kuluttajakäyttäytymisen muutoksen vauhdittajina. Uskomme teeman nousevan yhä vahvemmin esiin erityisesti elektroniikkateollisuudessa, jossa tarvitaan vastuullinen ja taloudellinen ratkaisu käytöstä poistettujen laitteiden hallintaan.

BlackRockin Circular Economy -kiertotalousrahaston salkunhoitaja Olivia Markham sanoo: ”Etsimme sijoitussalkkuumme yhtiöitä, jotka auttavat vähentämään jätettä leikkaamalla materiaalien käyttöä, käyttämällä niitä uudelleen sekä kierrättämällä niitä. Tämä pätee teknologiayhtiöiden tuottamiin laitekomponentteihin sekä kuluttajien käyttämiin kertakäyttötavaroihin. Näemme kasvua jakamistaloudessa, online-kirpputoreilla, käytettyjä ja vuokrattavia tavaroita tarjoavissa alustoissa, sähkö- ja elektroniikkaromun hävittämisratkaisuissa, laitteiden vuokrauksessa sekä palautusjärjestelmissä.”

  1. Entistä luotettavamman terveydenhuoltojärjestelmän tarve kasvaa

Lääketieteellisten laitteiden valmistajat ovat etujoukoissa, koska ne ovat ottaneet käyttöön laite- ja elektroniikkateollisuudessa käytettäviä toimintatapoja. Koska sairaaloiden edellytetään käyttävän uusimpia ja parhaimpia laitteita, tuotteiden elinkaaret voivat olla kuluttajaelektroniikan elinkaaria lyhyempiä. Siksi alan johtavat toimijat ovat kehittäneet tehokkaita logistiikkaratkaisuja käytettyjen laitteiden keräämiseksi, uudistamiseksi ja hävittämiseksi. Erilaisten liisausmallien, palautusjärjestelmien ja palveluna tarjottavien ratkaisujen kasvu on mielestämme askel eteenpäin laitteiden kierrätysasteen ja uudelleen käyttämisen lisäämisessä.

Olivia Markham sanoo: “Terveydenhuolto on tärkeä osa kiertotaloutta, erityisesti kertakäyttöisten ratkaisujen vuoksi. Koronapandemia on korostanut tätä entisestään, kun hygienia ja kertakäyttöisyys – esimerkiksi henkilökohtaiset suojavälineet ja testaustarvikkeet – ovat tulleet osaksi arkipäivää ympäri maailman. Uskomme tämän vauhdittavan tarvetta ymmärtää nykyistä paremmin lääketieteellistä jätettä ja kehittää pysyvämpiä ratkaisuja jätteen käsittelemiseen ja uudelleen käyttöön.”

  1. Kiertotalous tulee pikamuotiin

Globaali vaateteollisuus on muuttunut olennaisesti viimeisen 20–30 vuoden aikana: ala on globalisoitunut, toimitusketjut ovat siirtyneet ulkomaille ja muoti on demokratisoitunut. Edullisten vaatteiden kääntöpuolena on kulutuksen räjähdysmäinen kasvu henkeä kohden sekä poisheitettävien vaatteiden aiheuttama jätekriisi. Uskomme, että kuluttajat tarkastelevat vaateteollisuutta samalla tavalla kuin elintarvike- ja juomapakkausteollisuutta viime vuosina. Tämä kiihdyttänee vaateteollisuuden siirtymistä kohti kiertotaloutta. Etsimme sijoitussalkkuumme sellaisia brändejä ja toimitusketjun innovoijia, jotka ovat muutoksen eturintamassa ja jotka muuttavat liiketoimintamalliaan kiertotalouskäytäntöjen mukaiseksi.”

Evy Hambro lisää: “Uskomme kiertotalouden kasvuun nyt enemmän kuin vielä puoli vuotta sitten. Maailmantalouden kiertävyyden lisäämiseksi merkittävästi tarvitaan mittava muutos, ja sen tiellä on suuria esteitä. Kun tämän ottaa huomioon, uskomme, että alan johtajat ovat avainasemassa edetessämme kohti kiertotaloutta. Tällä hetkellä ongelman osana nähtävien yritysten on muututtava osaksi ratkaisua. Uskomme muutoksen vauhdittamisessa olevan ratkaisevan tärkeää käydä vuoropuhelua yritysten kanssa, raportoida niiden edistymisestä ja sijoittaa yrityksiin, jotka hyötyvät oma-aloitteisista toimenpiteistä kiertotalouteen siirtymiseksi (verrattuna kilpailijoihinsa).”

Lisätietoja kiertotaloudesta:

Alkuperäinen englanninkielinen lehdistötiedote kokonaisuudessaan alla. Mikäli käännöksessä on eroja alkuperäiseen tiedotteeseen, alkuperäinen tiedote pätee.


 

Circularity moves centre stage during COVID-19: four sectors driving the Circular Economy in 2021 

BlackRock’s second Circular Economy progress report highlights how the pandemic threatened to apply a brake on the global momentum around sustainability. The Circular Economy, however, got back in the driving seat, as a result of the confluence of increasing regulation; changing consumer preferences favouring sustainable alternatives; and corporate responses focused on circular practices[1]. BlackRock’s report identifies four sectors where investors should look for growth opportunities:

  1. Plastic may look like the problem but could be the solution:

The start of the pandemic saw recent progress on reductions in single-use plastics retrench, but consumer trends are turning that tide. For example, it is clear that the rate of mask wearing in Europe has gone up significantly since apparel makers and small businesses responded to demand for more sustainable choices and started making re-usable cloth masks.

The pandemic confirms the view that getting rid of plastic is not the solution to the take-make-waste model of consumption. The Circular Economy can drive innovative use of plastic to reduce waste. Replacing recyclable plastic with compostable plastic, for instance, reduces the likelihood that recyclable plastic ends up in landfills or oceans. Some of Europe’s largest consumer goods businesses are leading the charge by switching their food packaging to bioplastic alternatives like poly-lactic acid.

Evy Hambro, co-manager of the BlackRock Circular Economy Fund comments: “We believe that the pandemic will shift the focus to building the right infrastructure to deal with plastic disposal — waste management, collection, sorting and chemical recycling. That makes us more bullish on the supply chain opportunities compared to the pre-COVID era when the debate mostly focused on demonising plastic.”

  1. Technology is driving customers to spend more sustainably:

Tech companies are important as both adopters of circular principles and accelerators of their customers behaviour.  We expect the theme to become a bigger factor for electronics in particular, where there is an urgent need to develop a sustainable solution to manage the economics of decommissioning equipment. “As New” programmes, such as those developed by global semiconductor producers, remanufacture used parts that are then qualified to the same standard as new products. This is cost effective and value-adding for customers looking for a value proposition rather than the latest technology.

Olivia Markham, co-manager of the BlackRock Circular Economy Fund notes: “For our portfolio, we seek companies that are aiding lower waste by reducing, reusing, or recycling materials. This applies to the components going into tech hardware produced by technology companies, as well as enabling consumers to do the same with disposable goods. As such, we see growth in the sharing economy, online flea market apps, second hand and rental platforms, e-waste solutions, device leasing and take back schemes.”

  1. Increasing need to build a more reliable healthcare infrastructure:

The medical equipment sub-sector is ahead on this front, having adapted practices from equipment and electronics industries. With hospitals required to have the latest and best equipment to fulfil their duties, product cycles can be shorter than consumer electronics, meaning that leading companies have established efficient reverse logistics to collect, refurbish or dismantle used equipment. We see the rising adoption of leasing models, take back schemes and ‘as a service’ business models as positive for ensuring better re-use and recycling rates.

Olivia Markham, co-manager of the BlackRock Circular Economy Fund says: “Healthcare is an important part of the circular economy with increasing relevance to circularity, especially considering medical devices and single-use health solutions. COVID-19 has been instrumental in shining the spotlight on this area, as hygiene and disposability – for example PPE and testing material – have taken precedence in almost every household in the world. We believe this accelerates the need to better understand medical waste and develop more permanent solutions for recycling and re-usability.” 

  1. The Circular Economy is coming for ‘fast fashion’

The global apparel industry has seen a sea change over the last 20-30 years thanks to globalisation and offshoring of textile supply chains and the democratisation of fashion. The flipside to more affordable apparel is an explosion in per capita consumption and the waste crisis created by disposal. We believe that the apparel industry is under consumer scrutiny just like their food and beverage packaging peers have experienced over recent years. This should accelerate the industry’s transition towards more circular practices. For our portfolio, we seek brands and supply chain innovators who are leading that effort, and on a journey to adapting their business models in line with circularity practices.

Evy Hambro, co-manager of the BlackRock Circular Economy Fund adds: “We have more conviction in the push to accelerate the Circular Economy today relative to six months ago. Given the scale of the transition that is necessary to meaningfully enhance the circularity of the global economy, and significant barriers to change, we believe that today’s industry leaders are crucial to progressing towards the Circular Economy: companies that are seen as being part of the problem today need to be part of the solution. We believe that engaging with companies, reporting on their progress and investing in firms that are benefitting from proactively taking measures towards circularity (versus their peer group) will be essential to accelerate the shift.”

For more on Circular Economy see link below or get in touch.




 
 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Viestintätoimisto Cocomms
Anna-Mari Tiilikainen, puh. 050 558 0888, anna-mari.tiilikainen(at)cocomms.com

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

BlackRock
BlackRockin tarkoituksena on auttaa yhä useampia ihmisiä saavuttamaan taloudellista hyvinvointia. Sijoittajien varainhoitajana ja johtavana teknisten ratkaisujen tarjoajana autamme miljoonia ihmisiä kerryttämään säästöjä, jotka palvelevat heitä koko elämän ajan tekemällä sijoittamisesta helpompaa ja edullisempaa. Lisätietoja www.blackrock.com

 

 

 

 

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BlackRock

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye