Kiinteistöliiton esitys kehysriiheen: Taloyhtiöille korjausavustus ylläpitämään korjausrakentamista
6.4.2020 16:02:04 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote

Koronavirus vaikuttaa Suomen talouteen ja työllisyyteen ennennäkemättömällä tavalla. Jo ennen koronakriisiä uudisrakentaminen oli kääntynyt laskuun. Aiempien talouskriisien aikana määräaikainen suhdanneluonteinen kannustaminen asuntokannan korjausrakentamiseen on osoittautunut toimivaksi välineeksi.
Asunto-osakeyhtiöiden 10 prosentin korjausavustuksia on hyödynnetty mm. 1990-luvun puolivälissä ja 2010 -luvun alussa työvoimavaltaisen korjausrakentamisen ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi. 10 prosentin valtion tuki on tarkoittanut 90 prosentin rahoitusosuutta asuntojen omistajilta: 100 miljoonan euron avustuspanos on tuottanut miljardin euron korjausinvestoinnit.
”Korjausrakentaminen tukisi erityisesti pienen ja keskisuurten suunnittelu- ja rakennusyrityksien työtilannetta”, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.
Suhdanneluonteinen korjausavustus taloyhtiöille
Kiinteistöliiton mielestä hallituksen tulisi toteuttaa korjausrakentamisen elvytyspaketti suuntaamalla yleinen 10 prosentin korjausavustus asunto- ja vuokrataloyhtiöiden korjauksiin, jotka aloitettaisiin vuoden 2020 aikana. Avustuksen suuruuden tulisi olla kiinteä 10 prosenttia korjauskustannuksista. Vastaavanlainen avustus oli käytössä v. 2010 osana finanssikriisin jälkihoitoa.
”Osa asunto-osakeyhtiöiden korjauksista toteutuu ilman valtion korjausavustusta, mutta avustus on toimiva keino kannustaa yhtiöitä korjauksien käynnistämiseen niiden lykkäämisen sijaan”, Hiltunen toteaa.
Asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakaus toimivaksi
Asunto-osakeyhtiöiden korjausrahoituksen saatavuus erityisesti kasvukeskuksien ulkopuolella on vaikeutunut viime vuosina merkittävästi. Vuonna 2015 käyttöönotettu asunto-osakeyhtiöiden peruskorjausten täytetakaus on tarkoitettu turvaamaan tarpeellisten korjauksien rahoitusta.
Valtion talousarviossa takauksien hyväksymisvaltuuksia on vuodesta 2015 lähtien varattu vuosittain 100 miljoonaa euroa, näin myös tälle vuodelle. Takausehdot ovat kuitenkin koko ajan olleet sellaiset, ettei takauksia ole voitu hyödyntää. Takausvaltuuden ehdot on asetettu siten, että takauksen on voinut saada alueilla, joilla sitä ei ole tarvittu, ja takausta ei ole voinut saada alueilla, joilla sille olisi tarvetta.
”Valtiontakauksen ehtoja tulisi pikaisesti uudistaa, jotta takaustoiminta saataisiin käyntiin. Ongelmana korjaushankkeiden rahoitukselle ei ole rahoituksen hinta, vaan vakuuksien riittävyys rahoituksen saamiseksi”, Harri Hiltunen sanoo.
Takauslainavälineessä muutoksia tarvittaneen esimerkiksi takauslainaosuuden nostamiseksi ja takausmaksun pienentämiseksi. Myös Aran vakuuksien hyväksymiskäytännöissä tarvittaisiin muutoksia, jotta valtiontakaus saadaan toimimaan käytännössä.
Yhteyshenkilöt
Jukka Keropääekonomisti
Puh:09 1667 6226jukka.kero@kiinteistoliitto.fiHarri Hiltunentoimitusjohtaja
Puh:050 551 1295harri.hiltunen@kiinteistoliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kääntynyt kasvuun3.11.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa on tapahtunut käänne kasvuun. Urakointi- ja tarjousvaiheessa olevien taloyhtiöiden määrä on aiempaa suurempi, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän Korjausrakentamisbarometrin tuloksista.
Taloyhtiön hallitustyö vie kokousten lisäksi kolmesta neljään tuntia kuussa27.10.2026 09:03:00 EET | Tiedote
Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet käyttävät taloyhtiön asioihin varsinaisten kokousten lisäksi keskimäärin 3,5 tuntia kuussa. Jos yhtiössä on käynnissä korjaushanke, hallitustyö vaatii tätä enemmän aikaa. Puheenjohtajat käyttävät hallitustyöhön kokousten lisäksi keskimäärin runsaat neljä tuntia kuussa ja hallituksen muut jäsenet keskimäärin vajaat kolme tuntia kuussa. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä.
Taloyhtiön tärkeää puuttua nopeasti vastikerästeihin20.10.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Maksamattomat vastikkeet aiheuttavat taloyhtiöissä päänvaivaa, ja aihe nousee esiin myös Kiinteistöliittoon tulevissa neuvontapuheluissa. Aiemmin tänä vuonna tekemämme kyselyn mukaan vastikerästejä on lähes joka toisessa taloyhtiössä, ja pääkaupunkiseudulla niitä on enemmän kuin muualla maassa.
Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat entistä iäkkäämpiä13.10.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat keski-iältään 64-vuotiaita. Pääkaupunkiseudulla hallitusten jäsenten keski-ikä on runsaat 62 vuotta ja muualla Suomessa 64 vuotta. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä.
Taloyhtiöiden kustannuksissa kasvupaineita ensi vuonna6.10.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Yleinen kustannuskehitys voi jonkin verran kasvattaa taloyhtiöiden hoitokuluja ensi vuonna. Kiinteistöliitto julkaisi tänään jäsentaloyhtiöilleen tarkoitetun talousarvio-ohjeen, joka tarjoaa suuntaviivoja ensi vuoden talouden suunnitteluun. Tilanteet vaihtelevat kuitenkin suuresti kunnasta ja taloyhtiöstä toiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

