Kiinteistöliitto kannattaa lakiehdotusta taloyhtiöiden etäkokouksista
3.1.2022 08:50:20 EET | Kiinteistöliitto | Tiedote

Korona-aika on osoittanut, että taloyhtiöiden valmiudet etäyhteyksien järjestämiseen vaihtelevat kovasti. Kiinteistöliiton tekemän kyselyn perusteella varsinkin pääkaupunkiseudulla taloyhtiöillä on hyvät valmiudet tarjota osakkaille mahdollisuus osallistua yhtiökokoukseen etäyhteyksin. Muualla maassa tilanne on kuitenkin pääkaupunkiseutua heikompi.
Oikeusministeriö ehdottaa myös etäosallistumisoikeutta vahvistavaa muutosta, joka koskisi isoja eli vähintään 30 osakehuoneiston yhtiöitä. Näissä yhtiöissä olisi etäosallistumisoikeutta tarjottava, jos yhtiössä on ehdotettu etäosallistumisen mahdollistavaa yhtiöjärjestyksen muutosta, ja tätä muutosta on kannattanut kolme osakasta.
”Jos taloyhtiöllä on valmiudet etäosallistumisen mahdollistamiseen, yhtiön kannattaa tarjota sitä kaiken kokoisissa yhtiöissä vaihtoehdoksi osakkaille”, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.
Yhtiökokouksen kutsussa olisi aina kerrottava etäosallistumismahdollisuudesta ja sen teknisistä edellytyksistä. Osakkailla pitäisi olla mahdollisuus ilmoittaa taloyhtiölle etukäteen, jos he haluavat osallistua kokoukseen etänä, ja ennakkoilmoittautuminen voitaisiin tehdä sitovaksi. Sitova ilmoittautuminen helpottaisi kokouksen järjestelyjä.
Kiinteistöliiton mielestä lakiin kannattaa kirjata, ettei etäosallistumista voisi enää kieltää taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä.
Myös mahdollisuus perinteiseen osallistumiseen turvattava
Koska osakkaiden mahdollisuudet etäosallistumiseen vaihtelevat suuresti, Kiinteistöliitto pitää tärkeänä, että myös mahdollisuudet perinteiseen osallistumiseen turvataan taloyhtiöissä, jotka jatkossa pitävät yhtiökokouksensa pelkästään etäyhteyksin. Kiinteistöliitto ehdottaa, että taloyhtiön tulisi järjestää yhtiökokoukselle myös fyysinen osallistumispaikka, jos sitä vaatii osakas tai osakkaat, jotka edustavat yhtä kymmenesosaa taloyhtiön osakkeista.
Etäkokoukset lisänneet yhtiökokousten osallistujamääriä
Kiinteistöliitossa on huomattu, että korona-aikana yleistynyt tapa tarjota etäosallistumista vaihtoehdoksi on lisännyt yhtiökokousten osallistujamäärää.
”Tämä on erittäin myönteistä kehitystä, ja sen vuoksi toivomme, etäosallistumista edistetään taloyhtiöissä edelleen”, Pynnönen sanoo.
Kiinteistöliitto jätti etäkokouksia koskevaan lakiehdotukseen liittyvän lausuntonsa oikeusministeriölle 3.1.2022. Lausunto on luettavissa Kiinteistöliiton verkkosivuilta siinä muodossa kuin se on toimitettu ministeriön lausuntopalveluun.
Yhteyshenkilöt
Kristel Pynnönenapulaispäälakimies
Puh:040 579 6978kristel.pynnonen@kiinteistoliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Talous ratkaisee taloyhtiöiden tahdon energiatehokkuuden parantamiseen13.5.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Taloudellisella kannattavuudella on iso merkitys taloyhtiöiden kiinnostukselle parantaa energiatehokkuutta. Tämä selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän energia- ja ilmastoaiheisen kyselyn vastauksista.
Paloturvallisuus tärkeää parvekkeella grillatessa12.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Kesän lähestyessä käynnistyy monella parvekkeella myös grillauskausi. Grillaaminen on parvekkeellakin sallittua, kunhan se tehdään paloturvallisuutta noudattaen.
Taloyhtiöillä paljon hankkeita vireillä5.5.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton kevään barometrin perusteella taloyhtiöiden korjausrakentaminen voi jäädä edellisvuoden tasolle. Taloyhtiöillä on kuitenkin valmisteltuna aiempaa hieman enemmän käynnistettäviä hankkeita, jotka toteutuessaan kääntävät korjaamisen hienoiseen kasvuun loppuvuonna 2026 ja tulevana vuonna.
Kiinteistöliiton uusi toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva haluaa tehdä taloyhtiöiden hallitustyöstä sytyttävää4.5.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton toimitusjohtajana on toukokuun alussa aloittanut OTM, eMBA Mia Koro-Kanerva. Isännöintiliiton toimitusjohtajan tehtävästä Kiinteistöliittoon siirtynyt Koro-Kanerva haluaa uudessa roolissaan herätellä taloyhtiöiden hallituksia ja osakkaita, mutta myös nostaa taloyhtiöissä tehtävän hallitustyön arvostusta.
Lyhytvuokraustoimintaan tulossa selventävää sääntelyä – puutteitakin vielä jää30.4.2026 15:11:32 EEST | Tiedote
Kiinteistöliitto pitää hyvänä sitä, että lyhytvuokraustoimintaan liittyvät pahimmat epäselvyydet asumisen ja lyhytvuokrauksen välisestä rajanvedosta korjaantuvat, kun asia määritellään lain tasolla. Hallitus antoi 30.4. esityksensä rakentamislaista, johon on kirjattu lyhytvuokraustoimintaan liittyvää sääntelyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

