Kirjastojen ja museoiden suosio näkyy myös verkossa – kirjat ja kuvat haetuinta aineistoa Finna.fi-palvelussa vuonna 2019

Finna.fi-hakupalvelun käyntimäärät kasvoivat 11 prosenttia vuonna 2019. Laajasta aineistotarjonnasta varsinkin kirjat kasvattivat suosiotaan, ja niiden tietoja katseltiin ennätykselliset miljoona kertaa.
“Kasvava kiinnostus kirjastojen ja museoiden aineistoihin näkyy myös Finnassa. Kävijät hakevat palvelusta kirjoja ja paikantavat niitä koko Suomen alueelta. Finna tarjoaa pääsyn valtaosaan Suomen kirjastojen kokoelmista ja kattavuus kasvaa entisestään, kun lisää kirjastoja tulee mukaan palveluun”, kertoo kehittämispäällikkö Erkki Tolonen Kansalliskirjastosta.
Kirjastojen kokoelmista myös lehtiartikkelit ja korkeakoulujen opinnäytetyöt kuuluivat katsotuimpiin aineistoihin.
Paikallishistoria vetoaa suomalaisiin
Katsotuimpana aineistona säilyivät aiempien vuosien tapaan kuvat, joita selattiin palvelussa kaikkiaan 2,6 miljoonaa kertaa. Suosituimpiin kuviin kuuluivat Yrjö Paldánin valokuvat pommitetusta Turusta. Kiinnostus paikallishistoriaan näkyy hauissa, sillä aineistoja etsitään paljon paikkakuntien nimillä. Aineistoja haettiin esimerkiksi Viipuri- ja Pori-hakusanoilla.
“Ihmiset hakevat tietoa kotiseuduistaan sekä lapsuuteen tai sukulaisiin liittyvää aineistoa. Vanhojen valokuvien ohella esineet, arkistoaineistot ja kartat kiinnostavat kävijöitä”, valottaa Tolonen.
Yksittäisistä aineistoista suosituin oli vuonna 1963 kuvattu Joensuuta esittelevä lyhytfilmi. Elokuvatarjonta kasvoi Finnassa viime vuonna merkittävästi, kun Kansallinen audiovisuaalinen instituutti toi ensi kertaa pitkiä elokuvia kaikkien saataville.
TOP 10 Finna.fi:n suosituimmat aineistojen tarjoajat 2019:
- Museovirasto
- Kansalliskirjasto
- Helsingin kaupunginmuseo
- Museokeskus Vapriikki
- Kansallisarkisto
- Lusto – Suomen Metsämuseo
- Suomen kansallismuseo
- Etelä-Karjalan museo
- Turun Museokeskus
- Jyväskylän yliopisto
Avainlukuja Finna.fi-palvelusta:
- Avattu loppuvuodesta 2014.
- Kehittäjänä Kansalliskirjasto yhdessä 400 arkiston, kirjaston ja museon kanssa.
- 16,5 miljoonaa aineistoa, joista 2,1 miljoonaa saatavilla suoraan verkossa.
- Kuvia 1,4 miljoonaa.
- Tiedot 7,5 miljoonasta kirjasta.
- 2 300 elokuvaa katsottavissa suoraan verkossa.
- Valtakunnallisen Finna.fi-hakupalvelun lisäksi käytössä on yli 80 arkiston, kirjaston ja museon omaa hakupalvelua.
- Rahoitus opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Lue lisää Finnasta:
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Näin haen aineistoa Finna.fi-hakupalvelussaSiirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
kehittämispäällikkö Erkki Tolonen, Kansalliskirjasto, puh. 050 576 2869, erkki.tolonen(at)helsinki.fi
Kuvat



Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Finna.fi-palvelu tarjoaa Suomen arkistoille, kirjastoille ja museoille mahdollisuuden tuoda aineistonsa yhteen ja kaikkien löydettäväksi. Se sisältää 16,5 miljoonaa aineistoa, joista 2,1 miljoonaa on saatavilla suoraan verkossa. Palvelua kehitetään Kansalliskirjastossa ja sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Kansalliskirjasto vastaa kansallisen kulttuuriperinnön tallettamisesta, säilyttämisestä ja käyttöön saattamisesta. Strategiansa mukaisesti Kansalliskirjasto edistää avointa tiedettä ja digitalisaatiota.
Kansalliskirjasto on osa Helsingin yliopistoa, yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälistä tiedeyhteisöä. Vuonna 1640 perustettu Helsingin yliopisto kuuluu maailman parhaiden monitieteisten tutkimusyliopistojen joukkoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Uskonnolliset kokemukset lapsuudessa edistävät henkilön terveyttä vanhemmalla iällä21.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Voisiko uskonnollinen kasvatus olla väylä terveempään ikääntymiseen? Uskonto voi toimia selviytymiskeinona lapsuudessaan haasteellisissa perheissä kasvaneilla, mutta se ei täysin pysty paikkaamaan köyhyyteen, vanhempien mielenterveysongelmiin tai alkoholinkäyttöön liittyviä terveysriskejä.
Ensimmäiset merkit lukivaikeuksista näkyvät jo vastasyntyneiden aivoissa21.10.2025 08:23:30 EEST | Uutinen
Aivotutkimus tarjoaa uutta tietoa lapsista, joita on tärkeä tukea jo ennen kouluikää ilmeneviä lukemisvaikeuksia. Lukutaitoa vahvistavia aivojen toimintoja voidaan tukea varhaisessa vaiheessa puhumalla, laulamalla ja esittämällä musiikkia lapsille.
KUTSU: Alan suurin kotimainen asiantuntijatapahtuma Sosiaalipolitiikan päivät pureutuu luottamuksen merkitykseen20.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Luottamus syntyy oikeudenmukaisista instituutioista, saavutettavista palveluista ja kansalaisten osallistumisesta. Aiheesta puhutaan Helsingin yliopiston päärakennuksella 23.–24. lokakuuta.
Suomen kivikoissa talvehtii suuri kirjo lepakoita16.10.2025 09:43:21 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan lepakot tarvitsevat erilaisia kivikkoympäristöjä talvehtiakseen. Uusi tieto lajien välisistä eroista talvehtimisessa ja talvehtimispaikkojen merkityksestä horroskauden eri vaiheissa auttaa suojelemaan lepakoita.
Kutsu: Aleksanteri-konferenssin 22.–24.10.2025 teemana on ekstremismi16.10.2025 08:42:26 EEST | Kutsu
Tämän vuoden kansainvälinen Aleksanteri-konferenssi "Extremisms: Ambiguities, Ideologies, Agency" käsittelee ekstremismin haastetta demokratioissa ja muissa yhteiskuntajärjestelmissä itäisessä Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Venäjällä sekä myös globaalimmin. Akkreditointi on avoinna 20.10. saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme