Kokoomuksen Grahn-Laasonen: Perussuomalaisten talousohjelma on epämääräinen

Perussuomalaiset julkaisi maanantaina talouspoliittisen ohjelman. Siinä puolue kertoo tavoitteekseen julkisen talouden tasapainottamisen vuoteen 2031 mennessä osoittamalla 2-4 prosentin säästötavoite valtion hallinnonaloille.
Talousvaliokunnan puheenjohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen pitää hyvänä, että Perussuomalaiset ymmärtää julkisen talouden vaikeuksien mittakaavan, mutta pitää esitettyjä keinoja auttamattomasti liian heikkoina ja epämääräisinä suhteessa tavoitteeseen.
“Odotin, että perussuomalaiset olisivat tehneet uskottavan talousohjelman, mutta siitähän näyttävät puuttuvan numerot ja konkretia lähes kokonaan. Säästötavoite on esitetty, mutta ohjelmassa ei avata, mistä perussuomalaiset nämä säästöt kaivaisivat. Kehitysapu ja maahanmuutto eivät riitä vastaukseksi”, Grahn-Laasonen sanoo.
“Tuleva hallitus joutuu väistämättä puuttumaan velkaantumiseen ja tekemään valintoja, mitä julkisen sektorin kuuluu tehdä ja mikä on vähemmän tärkeää. Valintojen tekeminen on politiikan kovaa ydintä. Perussuomalaiset näyttävät ulkoistavan arvovalinnat virkamiehille. Eikö perussuomalaisilla poliitikoilla ole kanttia kertoa kansalle, mihin he säästöt kohdistaisivat“, Grahn-Laasonen moittii.
Hän pitää myös erikoisena sitä, että säästöjen kahdentuessa kaikille hallinnonaloille Perussuomalaiset leikkaisivat myös esimerkiksi maanpuolustuksesta.
”Kokoomus ei voi hyväksyä perussuomalaisten ehdotusta maanpuolustuksesta leikkaamisesta. Tässä ajassa se olisi täydellisen vastuutonta.”
Grahn-Laasonen: Perussuomalaiset jatkaisi vasemmistolaista työllisyyspolitiikkaa
Grahn-Laasosen mukaan Perussuomalaisten työllisyyspolitiikka tarkoittaisi nykyisen vasemmistolaisen linjan jatkumista. Grahn-Laasosen mukaan Suomen eduskuntapuolueista ainoastaan Kokoomus on valmis toteuttamaan välttämättömät työllisyyttä ja kasvua tukevat uudistukset työmarkkinoilla.
”Kaikki sosiaaliturva- ja työllisyyspäätöksetkö ulkoistetaan työmarkkinajärjestöille valmisteltavaksi? Perussuomalaisten työllisyyspolitiikassa ei näytä olevan mainittavaa eroa SDP:n tai Vasemmistoliiton kanssa. Uskoakseni se on moni yrittäjille ikävä yllätys”, Grahn-Laasonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanni Grahn-LaasonenKansanedustaja
Talousvaliokunnan puheenjohtaja (Hämeen vaalipiiri)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.
Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 38 kansanedustajallaan toiseksi suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sirén: Suomen tavoite on yksiselitteinen – Ukrainan tuki on varmistettava22.12.2025 14:44:30 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että Suomen lähtökohta Ukrainan rahoituksesta on ollut koko ajan selvä: tuki Ukrainalle on turvattava. Sirénin mukaan paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi ollut Venäjän jäädytettyjen varojen käyttö, mutta Suomi on ollut valmis myös muihin ratkaisuihin, jotta Ukrainan tukeminen ei vaarannu.
Kokoomuksen Kaunisto: EU:n päätös tukea Ukrainaa on huono uutinen Venäjälle22.12.2025 14:09:12 EET | Tiedote
EU on päättänyt turvata Ukrainan rahoituksen seuraavalle kahdelle vuodelle 90 miljardin euron suuruisella tukipaketilla. Päätös syntyi vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta lopputulos selvä: Ukrainan kyky puolustautua ja ylläpitää valtion perustoimintoja on turvattu. Ukrainan taistellessa itsenäisyydestään ei käytännössä ole väliä, tulevatko rahat lainasta vai Venäjän jäädytetyistä varoista.
Kokoomuksen Valtola: Hallitus kitkee raskaus- ja perhevapaasyrjintää työelämästä18.12.2025 11:50:57 EET | Tiedote
Hallitus esittää muutoksia tasa-arvolakiin puuttuakseen nykyistä tehokkaammin raskaus- ja perhevapaasyrjintään työelämässä. Esityksellä vahvistetaan työntekijöiden oikeusturvaa, lisätään työnantajien läpinäkyvyysvelvoitteita ja päivitetään lainsäädäntö vastaamaan muuttuneita työelämän käytäntöjä.
Kokoomuksen Keto-Huovinen: Sosiaaliturvan väärinkäyttö heikentää hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa18.12.2025 08:28:10 EET | Tiedote
Hallituksen esitys sosiaaliturvan väärinkäytöksiin puuttumiseksi lähti tänään lausuntokierrokselle. Kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen mukaan väärinkäytökset vievät resursseja sekä veronmaksajilta että niiltä, jotka tarvitsevat tukea aidosti.
Kokoomuksen Sirén: Luonnonarvomarkkinat tuovat lisäresursseja luontotekoihin17.12.2025 16:20:53 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén katsoo, että lausunnoille lähtenyt hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta on tärkeä askel luontokadon pysäyttämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme