Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

Kolin uuden hotellin rakennustyöt on aloitettu

Jaa
Yli 350 henkilötyövuoden verran töitä pohjoiskarjalaisille urakoitsijoille.

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) on suunnitellun mukaisesti aloittanut uuden hotellin rakentamisen Lieksaan Kolin kylän keskustaan. Rakennustyöt on aloitettu kaatamalla rakentamisalueelta puustoa. Hotellista tulee osa Ukko-Kolin laella sijaitsevan uniikin Break Sokos Hotel Kolin tarjontaa. Heinä-elokuussa 2023 aukeava nelikerroksinen kylähotelli koostuu 130 hotellihuoneesta, rennon tyylikkäästä ruokaravintolasta, ullakkosaunasta ja kolmesta liiketilasta. Hotellin yhteyteen tulee noin 130 autolle pysäköintialue, jossa on 10 sähköauton latauspistettä.

Urakoitsijoita mm. Kiteeltä, Liperistä ja Joensuusta

Kylähotellin investointi on merkittävä piristysruiske Kolin alueelle. 20–21 miljoonan euroa maksava hotelli tarkoittaa 350–367,5 henkilötyövuoden verran töitä pääosin paikallisille pohjoiskarjalaisille urakoitsijoille. Pääurakoitsija on liperiläinen Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy.
Rakennesuunnittelusta vastaa joensuulainen Korak Oy, LVI-suunnittelun on tehnyt lieksalainen Insinööritoimisto Kurkinen Oy ja sähkö- ja automaatiosuunnittelun on toteuttanut lieksalainen Varpiola Oy. Ilmanvaihtourakoitsijana toimii Are Oy:n Joensuun toimipiste. Lämpö-, vesi- ja viemäriurakoitsija on kiteeläinen LVI-Bioneerit ja sähköurakoitsijana joensuulainen Joen Sähkötekniikka Oy.

– Sekä kaikessa PKO:n uudisrakentamisessa että yksiköiden uudistamisessa lähtökohtana on kestävä rakentaminen. Huomioimme resurssitehokkuuden ja pyrimme rakennuttamaan pitkäikäisen sekä mahdollisimman vähän huoltoa ja korjausta tarvitsevan rakennuksen. Näin vastuullisuus on liikekiinteistöjemme sisäänrakennettu ominaisuus. Niin tässä kuin muissakin rakennusprojekteissamme pyrimme aina työllistämään pääsääntöisesti oman maakunnan urakoitsijoita. Näin edistämme maakunnan elinvoimaisuutta ja toteutamme tavoitettamme tehdä Pohjois-Karjalasta entistäkin parempi paikka elää, toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo.

Lisää mahdollisuuksia yöpyä kansallispuiston äärellä

Kolin kansallispuistosta ja koko Kolin alueesta on tullut viime vuosien vetovoimaisimpia kotimaan matkailukohteita. Alueen majoituskapasiteetti on jo pitkään ollut riittämätön suhteessa suureen kysyntään. Kolin ainoan hotellin, Break Sokos Hotel Kolin, käyttöaste on vilkkaimpina kuukausina ollut 100 %:a. Hotellissa oli koko koronavuoden 2021 keskiarvokäyttöaste todella korkea, yli 80%.

– Uuden hotellin myötä voimme tarjota yhä useammalle mahdollisuuden yöpyä Kolin upean kansallispuiston äärellä. Investointi on osa Pielisen altaan -matkailustrategiaamme, jonka tavoitteena on tuplata maakunnassa majoittuvien matkailijoiden määrä vuoteen 2030 mennessä. Visiomme mukaan Pohjois-Karjala on jatkossa yhä useammin vaihtoehto Lapille. Vastuullisen matkailun näkökulmasta haluamme rakentaa lisämajoitustilaa Ukko-Kolin huipun sijaan Kolin kylälle, sillä näin matkailijavirtoja saadaan ohjattua laajemmalle alueelle. Pyrimme osaltamme mahdollistamaan uudelta hotellilta joukkoliikennekuljetuksia Ukko-Kolin huipulle, mikä vähentäisi henkilöautoliikennettä kansallispuiston alueella, toimitusjohtaja Kivelä sanoo.

Kolin ympäristöstä inspiraationsa saavassa sisustuksessa käytetään paljon luonnonmateriaaleja. Julkisivu liittyy Kolin kylän punasävyiseen ulkoarkkitehtuuriin ja istuu näin luontevasti ympäristöönsä. Kohteessa käytetään uusiutuvaa energiaa: kylähotelliin tulee oma aurinkovoimala ja lämmön lähteeksi kaukolämpö. Valmistuttuaan hotelli työllistää 50–60 uutta PKOlaista.
Jatkossa Break Sokos Hotel Koli koostuu Ukko-Kolin huipulla olevasta maisemahotellista Superior-huoneineen, sviitteineen, näköalaravintoloineen ja kylpylöineen sekä Ala-Kolilla sijaitsevasta kylähotellista ravintoloineen, saunoineen ja perhehuoneineen. Break Sokos Hotel Kolilla on sekä Sustainable Travel Finland - että Green Key -tunnukset osoituksena kestävän matkailun eteen tehtävästä työstä. 

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa



Hotellissa on 82 huonetta, näköalaravintola, kokoustiloja sekä hemmotteleva Koli Relax Spa. Rinteisiin ja vaellusreiteille pääsee suoraan hotellin pihasta.

Uusi kylähotelli valmistuu arvion mukaan heinä-elokuussa 2023 Ala-Kolin kylälle. Kylähotelliin tulee 130 huonetta, kolme liiketilaa ja ravintola.

Hotellia operoi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

Osuustoiminnallinen vaikuttaminen kiinnostaa: PKO:n edustajiston vaaleissa äänestettiin vilkkaammin kuin eurovaaleissa4.4.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) edustajiston vaalien äänestysprosentti nousi hieman jopa edellisiäkin edustajiston vaaleja korkeammaksi. Vaaleissa äänioikeutettuja oli 105 517, joista äänioikeuttaan käytti 40 542 jäsentä. Äänestysprosentti oli 38,4 prosenttia (v. 2020, 38,2 %). Äänestysinto oli kovempi kuin esimerkiksi vuoden 2019 eurovaaleissa Savo-Karjalassa, jossa äänestysprosentti oli 36,4.

Vuoden kesätyöntekijä on Anniina Marttila Pohjois-Karjalan Osuuskaupasta5.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Oikotie Työpaikat ja Vastuullinen kesäduuni palkitsee vuosittain Vuoden kesätyöntekijän. Tänä vuonna voittajan valitsi yksi Oikotien vastuullisuusyhteisön pääkumppaneista Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Voittajan valitseminen oli tänä vuonna erityisen haastavaa, sillä erinomaisia ehdokkaita oli yhteensä 51. Vuoden kesätyöntekijä 2023 Anniina Marttila erottui kuitenkin tästä joukosta edukseen hänen kesätyöstään saaman poikkeuksellisen upean palautteen perusteella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye