Valvira

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös: Valvira käsittelee uudestaan brittiyliopistosta valmistuneen henkilön hakemuksen psykoterapeutin nimikkeen käyttämisestä

Jaa
Valviran päätös, jonka mukaan Helsingin Psykoterapiainstituutin ja UWE Bristolin (University of the West of England Bristol) yhteistyössä järjestämästä koulutuksesta valmistuneilla ei ole oikeutta käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä, palautui Valviralle uudelleen käsiteltäväksi korkeimman hallinto-oikeuden äänestyspäätöksellä.
Kuvituskuva. Pexels.
Kuvituskuva. Pexels.

Valvira ei aiemmassa päätöksessään myöntänyt hakijalle oikeutta käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä, koska Valviran näkemyksen mukaan koulutus ei vastannut psykoterapeutin ammattiin johtavan koulutuksen vaatimuksia.

Korkein hallinto-oikeus on katsonut, että Valvira ei ole voinut kyseenalaistaa UWE Bristolin myöntämän tutkintotodistuksen todenperäisyyttä ilman, että se on vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti selvittänyt UWE Bristolin kanssa tutkintotodistuksen perustana olleeseen koulutukseen liittyviä vakavia epäilyjään.

Valvira perehtyy korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen, tekee asiassa tarvittavat selvitykset ja ratkaisee asian uudelleen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvituskuva. Pexels.
Kuvituskuva. Pexels.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Valvira
Valvira
PL 43
00521 Helsinki

http://www.valvira.fi

Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. Valvomme sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta.  Myönnämme sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalan lupia ja ohjaamme aluehallintovirastoja, jotta lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt olisivat yhdenmukaisia koko maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valvira

Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemusruuhkan purku jatkuu29.2.2024 15:25:43 EET | Tiedote

Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemuksia uuteen Soteri-rekisteriin tulee edelleen runsaasti ja niiden käsittely kestää pitkään. Hakemuksia on saatu ratkaistua yhteensä yli 600, mutta jonossa olevien määrä on kasvanut entisestään. Tällä hetkellä käsittelyä odottaa noin 2950 hakemusta. Valviran ja aluehallintovirastojen yhteinen palveluntuottajarekisteri Soteri on ollut käytössä nyt kaksi kuukautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye