Helsingin seudun kauppakamari

Korona ei ole poistanut osaajapulaa

Jaa
Uudenmaan työllisyystilanne on koronapandemian vaikutuksesta vaikea. Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut väestörikkaalla, tiivisti asutulla ja työmarkkinoiltaan palveluvaltaisella pääkaupunkiseudulla selvästi koko maata nopeammin. Osaajatarpeeseen vastaaminen vaatii tiiviimpää alueellista yhteistyötä.
Olli Ojan mukaan Uudenmaan yrityksiä on vaivannut jo vuosia pula osaavasta työvoimasta.
Olli Ojan mukaan Uudenmaan yrityksiä on vaivannut jo vuosia pula osaavasta työvoimasta.

Pandemia ei ole helpottanut työvoimapulaa Uudellamaalla.

- Työttömyys painottuu alueellamme nuoriin ja tammikuun lopussa alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli hälyttävästi lähes 73 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin, kertoo Ennakointikamarin projektipäällikkö Olli Oja Helsingin seudun kauppakamarista.

Uusimaa tarvitsee monia akuutteja toimia koronapandemian vaikutuksista selviämiseen. Oppilaitokset, korkeakoulut, yritykset ja TE-hallinnon yhteen kokoava Ennakointikamari etsii ratkaisuja työllisyyteen, työvoimaan ja osaamistarpeisiin. Oja muistuttaa, että monet osaamisen työelämävastaavuuden haasteista ja ilmiöistä eivät kumpua koronasta.

- Uudenmaan yrityksiä on vaivannut jo vuosia pula osaavasta työvoimasta. Se ei ole ratkaisevasti helpottanut pandemian aikana. Ennusteiden mukaan työelämän vaatimustasot tulevat jatkossa vain kasvamaan. Alueen nykyisiin, ja eritoten tuleviin, osaajatarpeisiin vastaaminen vaatii siis oikeanlaisia toimenpiteitä usealla eri sektorilla, Oja painottaa.

Osaamisen uudistaminen ja sen johtaminen ovat yrityksille entistä keskeisempiä kilpailutekijöitä.

- Uudenmaan yritykset ottavat osaamisen kehittämisen vakavasti. Osaajatarpeeseen vastaaminen edellyttää kuitenkin entistä joustavampaa ja tiiviimpää yhteistyötä alueen yritysten, koulutustoimijoiden ja TE-hallinnon välillä, sanoo Ennakointikamarin puheenjohtajana toimiva henkilöstöjohtaja Hilkka Malinen Työeläkeyhtiö Elosta. 

Ratkaisuja on etsittävä niin ammatillisesta koulutuksesta kuin korkeakoulutuksestakin.

- Ammatillisen koulutuksen opiskelijoista yli puolet on yli 20-vuotiaita, työelämästä jo kokemusta hankkineita henkilöitä. Se on huomioitava ammatillisen koulutuksen kehittämisessä, joka ei saa jäädä oppivelvollisuusiän laajentamisen jalkoihin. Samaan aikaan pk-seudulla on myös krooninen pula korkeakoulujen aloituspaikoista, sillä alueen korkeakoulujen vetovoima kasvaa vuosi vuodelta mutta aloituspaikkojen määrä ei kuitenkaan ole kasvanut samassa suhteessa, Oja toteaa.

Ennakointikamariverkosto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Seuraava Ennakointikamarin tilannekatsaus julkaistaan keväällä 2021.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Olli Oja, Ennakointikamari, projektipäällikkö, Helsingin seudun kauppakamari, p. 050 5647586, olli.oja@helsinki.chamber.fi


Tiina Tikander, Helsingin seudun kauppakamari viestintäpäällikkö, p. 046 878 7540, tiina.tikander@helsinki.chamber.fi

Kuvat

Olli Ojan mukaan Uudenmaan yrityksiä on vaivannut jo vuosia pula osaavasta työvoimasta.
Olli Ojan mukaan Uudenmaan yrityksiä on vaivannut jo vuosia pula osaavasta työvoimasta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7 000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Näpistyksiä alkuvuonna Helsingissä jopa 60 prosenttia enemmän kuin aiemmin – ”Lainsäädännön tulisi näkyä myös tuomioissa”24.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Helsingissä tehtiin Poliisin mukaan yli 7 400 näpistystä tammi-toukokuussa 2025. Viime vuonna samaan aikaan näpistyksiä oli 4 615. Vuoden 2025 näpistyksistä yli 90 prosenttia on myymälänäpistyksiä. Alueen kauppojen mukaan ne aiheuttavat myös toistuvia vaaratilanteita sekä asiakkaille että myymälähenkilökunnalle. Helsingin poliisi on alkanut niputtaa sarjanäpistelijöiden näpistyksiä ja vie niitä yhdellä kertaa syyteharkintaan. ”Uuden lainsäädännön ja oikeuskäytännön tulisi selkeästi näkyä myös syyttämispäätöksissä ja tuomioissa eli toistuvia näpistystuomioita tulisi muuttaa vankeusrangaistukseksi”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin neuvontapalvelujen ja lakiasioiden johtaja Marko Silen. Heinäkuussa näpistyksiä ilmoitetaan perinteisesti paljon. Kesällä näpistyksiä tapahtuu myös muualla kuin myymälöissä.

Ennakointikamari selvitti: yritykset pitävät henkilökunnan jatkuvaa oppimista tärkeänä laajalti27.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Yritykset pitävät henkilöstön jatkuvaa oppimista merkittävänä – riippumatta siitä, onko yrityksen liiketoiminnan tavoitteena esimerkiksi kasvu, kannattavuus tai liiketoimintamallin muuttaminen, käy ilmi Ennakointikamarin tilaamasta laadullisesta tutkimuksesta. Yritykset kokevat, että osaamisen kehittämisen hyötyjä yrityksille ovat muun muassa yrityksen toiminnan tehostaminen, regulaatioon vastaaminen ja potentiaalisten työntekijöiden houkuttelu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye