Koronatartunnat HUSin alueella yhä laskusuunnassa
9.7.2020 10:54:05 EEST | HUS | Tiedote
HUSLABissa tutkittiin viikon 29.6. - 5.7. aikana 6755 HUSin alueen koronavirusnäytettä, joista 32 osoittautui positiivisiksi. Positiivisten löydösten määrä oli vain 0,5 prosenttia kaikista näytteistä.Toistaiseksi tämän viikon alussa testeissä on löytynyt vain yksi positiivinen näyte.
“Tartuntojen määrä näyttää siis koko ajan laskevan, mikä on erittäin myönteistä. Koronavirusta on kuitenkin yhä jonkin verran liikkeellä eli tähän asti hyvin toimineita varotoimia kannattaa yhä jatkaa”, sanoo infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.
Järvinen korostaa, että sairaana ei pidä lähteä liikkeelle eikä matkustaa. Myös kädet on syytä pestä usein ja pitää edelleen turvavälejä muihin ihmisiin.
“Hengitystieinfektion oireissa tulee edelleen hakeutua koronavirustestiin, jotta mahdolliset tartuntaketjut saadaan alkuvaiheessa katkaistua. Sairastunut saa samalla tiedon, ettei ole tartuttanut koronavirusta lähipiiriinsä.”
Koronavirusinfektion sairastaneiden potilaiden määrä HUSissa on myös tarkentunut tämän viikon aikana. HUSissa on tällä hetkellä koronavirusinfektion vuoksi hoidossa enää viisi potilasta, joista kolme tehohoidossa. Joitakin koronavirusinfektion aiemmin sairastaneita potilaita on sairaalahoidossa muista syistä.
Tiedot koronapotilaiden määristä poimitaan HUSissa automaattisesti tietojärjestelmistä koronainfektion diagnoosin perusteella. Tämän vuoksi aiemmin raportoiduissa tilastoluvuissa on ollut mukana tuoretta koronavirusinfektiota sairastavien lisäksi jo infektiosta toipuneita potilaita. Kaiken kaikkiaan HUSin vuodeosastoilla on hoidossa noin 2 000 potilasta erilaisten sairauksien vuoksi.
Lisätiedot:
Ylilääkäri Piia Aarnisalo
050 427 0447
piia.aarnisalo(at)hus.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Genetiska undersökningar kan avslöja orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga14.9.2026 09:18:15 EEST | Pressmeddelande
Den bakomliggande orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga kan vara en sällsynt ärftlig sjukdom som nödvändigtvis inte kommer fram i vanliga undersökningar. Genetiska undersökningar är en viktig del särskilt i utredningen av plötsliga oväntade dödsfall hos unga. Genetiska undersökningar kan också bidra till att identifiera släktingar som omfattas av risken och förebygga eventuella allvarliga hjärthändelser.
Geenitutkimus voi paljastaa syyn nuoren selittämättömälle äkkikuolemalle14.9.2026 09:18:15 EEST | Tiedote
Nuoren selittämättömän äkkikuoleman taustalla voi olla harvinainen perinnöllinen sairaus, joka ei välttämättä tule esiin tavanomaisissa tutkimuksissa. Geenitutkimus on tärkeä osa erityisesti nuorten odottamattomien äkkikuolemien syyn selvittämisessä. Geenitutkimus voi myös auttaa tunnistamaan riskissä olevia sukulaisia ja ehkäistä mahdollisia vakavia sydäntapahtumia.
Genetic testing may reveal the cause of sudden death in a young person14.9.2026 09:18:15 EEST | Press release
The reason for an unexplained sudden death of a young person may be a rare hereditary disease that can remain undetected in standard examinations. Genetic testing is an important part of investigating the cause of an unexpected sudden death, especially in adolescents. Genetic testing may also help to identify relatives who are at risk of sudden death, and to prevent possible severe cardiac events.
Svår RS-virusinfektion kan öka risken att barnet drabbas av astma i den tidiga barndomen8.9.2026 07:55:55 EEST | Pressmeddelande
En svår RS-virusinfektion i spädbarnsåldern ser ut att öka risken för pipande andning och astma i den tidiga barndomen. I en nyligen publicerad studie identifierades också ett nytt genområde som är förknippat med benägenheten att drabbas av RS-virusinfektion.
Vaikea RSV-infektio voi lisätä lapsen riskiä sairastua astmaan varhaislapsuudessa8.9.2026 07:55:55 EEST | Tiedote
Vauvana sairastettu vakava RSV-infektio näyttää lisäävän hengityksen vinkunan ja astman riskiä varhaislapsuudessa. Vastajulkaistussa tutkimuksessa tunnistettiin myös uusi geenialue, joka liittyy alttiuteen sairastua RSV-infektioon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
