Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Koronatartuntojen määrät tasaantumassa Pohjois-Pohjanmaalla

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tiistaina 17.11. arvioimaan alueen koronaepidemiatilannetta. Ryhmä ei antanut tällä viikolla uusia koronaan liittyviä suosituksia tai rajoituksia, mutta muistuttaa voimassa olevien suositusten tärkeydestä.

Lokakuussa tapahtunut piikki Pohjois-Pohjanmaan koronatartuntamäärissä näyttää marraskuun aikana tasaantuneen. Tilanne ei kuitenkaan ole palautunut syyslomia edeltäneelle tasolle, ja tartuntoja todetaan alueella edelleen tasaiseen tahtiin.

Pohjois-Pohjanmaalla on tiistaina 17.11. todettu seitsemän uutta tautitapausta. Kaikkiaan viimeisen 14 vuorokauden aikana tartuntoja on todettu 119. Oulun yliopistollisessa sairaalassa on koronan vuoksi hoidossa alle viisi potilasta.

Oulussa tapahtui maanantaina 16.11. yksi uusi koronaan liitetty kuolema. Kuolemantapaus ilmeni Jaarankartanon tehostetun palveluasumisen yksikössä Kiimingissä. Tapaus liittyi yksikössä aikaisemmin tapahtuneeseen joukkoaltistumiseen.

Testeihin matalalla kynnyksellä, riskiryhmien suojaaminen tärkeää

Alueellinen koordinaatioryhmä muistuttaa, että testeihin on tärkeää hakeutua matalalla kynnyksellä, jos on pieniäkin oireita. Lisäksi testiin mennessä ja sieltä palattaessa tulee käyttää kasvomaskia, ja koronatestin tulokset täytyy odottaa kotona. 

Riskiryhmien suojeleminen taudilta on ensisijaisen tärkeää. Alueellisen suosituksen mukaan vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse tulisi välttää 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi yleisötapahtumat, harrastustoiminta ja ravitsemusliikkeet.

Pikkujoulujen ja muiden talvikauden juhlien järjestämisessä on hyvä muistaa samat periaatteet kuin muissakin korona-ajan kohtaamisissa: tärkeintä on huolehtia 1–2 metrin turvavälistä, noudattaa hyvää käsihygieniaa ja yskiä hihaan tai nenäliinaan. Oireisena pienenkään porukan kokoontumiseen ei tule osallistua, vaan silloin on paikallaan hakeutua koronatestiin.

Taustaa

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen covid 19 -koordinaatioryhmä vastaa koronaepidemiaan liittyvästä viranomaistyöstä Pohjois-Pohjanmaalla STM:n edellyttämällä tavalla. Koordinaatioryhmä kokoontuu vähintään kerran viikossa ylläpitämään tilannekuvaa ja arvioimaan epidemiatilannetta, alueellisia suosituksia sekä rajoituksia eri kriteerien pohjalta. Seuraavan kerran ryhmä kokoontuu tiistaina 24.11.

Lisätietoa Pohjois-Pohjanmaan koronatilanteesta, voimassa olevista suosituksista sekä neuvoja ja ohjeita epidemiatilanteeseen liittyen on koottu osoitteeseen oyskorona.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 0400 834 541, juha.korpelainen@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)
Kajaanintie 50
90220 Oulu

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri PPSHP hallinnoi Oulun yliopistollista sairaalaa. OYS vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista ja lähes 750 000 suomalaisen erityisvaativasta erikoissairaanhoidosta. Toimimme myös Oulaskankaan sairaalassa. Parhaillaan rakennamme kokonaan uutta yliopistollista sairaalaa. Näin hoitoprosessimme ja tilamme vastaavat myös tuleviin 2020- ja 2030-lukujen erikoissairaanhoidon haasteisiin. 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme