Kosa ja Muka muuttavat maailmaa
28.9.2021 07:07:00 EEST | Avain | Tiedote

Kosa on utelias lapsi, joka keksii lähteä tutkimaan, mistä vesi tulee ja minne se menee. Seurakseen hän saa hiukan vastahakoisen serkkunsa, Mukan. Lapset kulkevat yhden päivän ajan kaupungissa ja vähän sen ulkopuolellakin ja tapaavat matkan varrella muun muassa hamstraaja-rotan, aktivisti-mupan ja hänen riitasointuisen papukaijansa sekä kuivuutta paenneen norsun.
Kohtaamisten kautta lapset päätyvät pohtimaan hyviä tekoja maapallon hyväksi. Kirjan lukijoita opastaa myös kestävyyden supersankari, KeKe, joka tekee kaikkensa, jotta maailma olisi parempi paikka elää meille kaikille nyt ja huomenna.
Teoksen takana seisovat sisarukset Aija ja Janne Salovaara sekä kuvittaja Tuomas Kärkkäinen. Aija työskentelee ohjaajana ja kirjoittajana muun muassa televisiotuotannoissa sekä järjestö- ja humanitaarisella sektorilla, Janne on hiljattain kaupungista maaseudulle muuttanut kestävyystieteen tutkija ja opettaja Helsingin yliopistossa. Tuomas on taiteellisen koulutuksen lisäksi valmistunut valtiotieteen maisteriksi. Hän on työskennellyt erityisesti lehtikuvittajana ja julkaissut oman runokokoelman ja lastenkirjan.
Teos: Kosa ja Muka muuttavat maailmaa
Kirjoittaja: Aija Salovaara & Janne Salovaara
Kuvitus ja kansi: Tuomas Kärkkäinen
ISBN: 9789523043343
Julkaisupäivä: 28.9.2021
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Avain, viestintäjohtaja Vilja Perttola,
vilja.perttola@avain.net, puh. 040 755 3319
Arvostelukappaleet: info@avain.net
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Sydän Japanissa on matkakertomus lapsuuden muuttuneisiiin maisemiin24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Heikki Valkama palaa kirjassaan Sydän Japanissa lapsuudestaan tuttuihin paikkoihin Japanissa. Maahan, jossa historia ei ole vain menneisyyttä vaan osa arkea: tsunamin runtelemille rannikoille, sodan varjojen Okinawalle, syrjäisille vuoristoseuduille – ja niihin lapsuuden maisemiin, jotka ovat muuttuneet peruuttamattomasti.
Onnellisten loppujen kakkuja -kirja juhlistaa naiskirjailijoita ja nimikkokakkuja21.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Anna Hiljapuron Onnellisten loppujen kakkuja – Naiskirjailijoita ja nimikkokakkuja juhlii tunnettuja naiskirjailijoita. Kirjallisuushistorian innoittamien kakkureseptien lisäksi teos tarjoaa kiinnostavan lukumatkan kirjailijoiden elämään ja tuotantoon. Pienoiselämäkerrat ja kakkujen syntytarinat tekevät eläviksi rohkeat naiset klassikkoteosten takana.
Maarit Leskelä-Kärki kirjoitti kirjan Minna Krohnin elämästä15.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Maarit Leskelä-Kärjen kirjoittama teos Pääskysen laulu ja hiljaiset surut. Minna Krohnin muistettu ja kerrottu elämä kertoo historian unohtaman Krohnin tarinan. Se on kirja äideistä ja tyttäristä, eletystä elämästä, sairauksista ja kuolemasta, muistoista ja muistamisesta yli sadan vuoden ajalta.
Henri Hyppösen Kuka meistä on normaali? on omakohtainen teos ADHD:sta10.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Kuka meistä on normaali? on Henri Hyppösen omaelämäkerrallinen tietokirja ADHD:sta, ajattelun kirjosta ja sosiaalisista rajoista. Teos on värikäs ja hyvin argumentoitu puheenvuoro, joka sysää lukijan katsomaan toisin.
Varpu Erosen Pikkupieni ja neulottu puutarha on ylistys mielikuvitukselle8.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Varpu Erosen Pikkupieni ja neulottu puutarha -kirja on ylistyslaulu lapsen luovuudelle ja mielikuvitukselle. Kauniisti kuvitetun kuvakirjan taustana on lapsen leikkien herkkävaistoinen havainnointi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
