Kotipizza Group investoi kansainväliseen ravintolakonseptiin

Kotipizza Groupin kehittämä No Pizza on pizzaravintolakonsepti, joka on suunnattu kansainvälisille markkinoille. Konseptin pohjana ovat sourdough-taikinasta tehty pizzapohja, vastuullisuutta ja tuoreutta painottavat täytteet ja raaka-aineet sekä selkeästi erottuva visuaalinen ilme ja asiakaskokemus. No Pizza -konseptin brändisuunnittelusta on vastannut N2 Marketing Oy ja sisustussuunnittelusta Futudesign Oy.
Kotipizza Group suunnittelee avaavansa ensimmäisen No Pizza -ravintolan Pohjoismaissa vuoden 2018 aikana. Tämän jälkeen yhtiö hakee kumppania, jonka kanssa konsepti voidaan laajentaa ketjuksi master franchising -yhteistyön pohjalta.
”No Pizzan kehitystyössä on hyödynnetty sekä kokemuksiamme Kotipizza-ketjusta että perehtymistä pohjoismaisiin markkinoihin ja kuluttajatrendeihin. No Pizzan innovatiivinen konsepti poikkeaa selkeästi kaikista Pohjoismaissa toimivista fast casual -ravintoloista sekä tuotteeltaan että asiakaskokemukseltaan, joten uskomme, että konseptin pohjalle on mahdollista rakentaa menestyvä franchising-ketju yhteistyössä oikean master franchising -kumppanin kanssa. Esimerkiksi Ruotsissa ei toimi tällä hetkellä käytännössä lainkaan valtakunnallisia pizzaravintolaketjuja”, Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Tommi Tervanen sanoo.
No Pizzan konsepti ja liiketoimintamalli on suunniteltu siten, että sen toimintaa voidaan laajentaa Pohjoismaiden jälkeen myös muille markkinoille. ”No Pizza – There’s no pizza like No Pizza” on Euroopan unionissa rekisteröity tavaramerkki.
Kotipizza Group osti 30.11. enemmistön Social Food Street Burgerjoint -ravintolasta vastaavasta Day After Day Oy -yhtiöstä ja suunnittelee laajentavansa Social Burgerin valtakunnalliseksi hampurilaisravintolaketjuksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tommi Tervanentoimitusjohtaja
Puh:0207 716 743tommi.tervanen@kotipizzagroup.comwww.pizzaguy.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kotipizza Group lyhyesti
Kotipizza on suomalainen, vuonna 1987 perustettu pizzaketju, jolla oli tilikauden 2016 lopussa 257 ravintolaa. Kotipizza-ketjun ravintoloiden myynti tilikaudella 2016 oli 89,9 miljoonaa euroa. Kotipizza-ketju on osa Kotipizza Groupia, johon kuuluvat lisäksi hankinta- ja logistiikkayritys Helsinki Foodstock Oy sekä vuonna 2015 avattua meksikolaistyyppistä ravintolaketjua operoiva Chalupa Oy.
Tilikaudella 2016 Helsinki Foodstockin liikevaihto oli 53,2 miljoonaa euroa ja Chalupa-ketjun ravintoloiden myynti 1,04 miljoonaa euroa. Kotipizza Group -konsernin liikevaihto samalla ajanjaksolla oli 66,6 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen EBITDA 6,73 miljoonaa euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotipizza Group Oy
Kotipizza vie suomalaista pizzakulttuuria maailman huipulle – pizzakonkari tuomariksi Las Vegasin pizzakisoihin4.4.2025 09:57:33 EEST | Tiedote
Kotipizzan pizzamestari sekä laatu ja tuoteturvallisuuspäällikkö Heikki Sikström kutsuttiin tuomariksi maailman suurimpiin pizzakilpailuihin, jotka järjestettiin maaliskuussa Las Vegasissa. Yli 800 osallistujaa keräävä Pizza International Challenge -kilpailu kokosi yhteen alan parhaimmat eri puolilta maailmaa. Sikström edusti Suomea paitsi tuomaristossa myös suomalaisen pizzakulttuurin lähettiläänä.
Ihmisläheiset johtajat löytyvät ravintola-alalta22.11.2024 15:59:44 EET | Tiedote
Ravintola-alan toimijat menestyivät gaalassa, jossa juhlittiin vaikuttavia esimerkkejä ihmisläheisestä johtajuudesta ja organisaatiokulttuurista. Jungle Juice Barin toimitusjohtaja Elli Holappa, McDonald’s-yrittäjä Johanna Junkkari ja Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Heidi Stirkkinen palkittiin Ihmisläheinen työelämä 2024 -gaalassa.
Kuluttajia ei kiinnosta vastuullinen pizza12.6.2024 11:11:40 EEST | Tiedote
Kotipizzan Ilmastolaskuri tuo verkkokauppaan kaikkien pizzojen ja ruokatuotteiden hiilijalanjäljen helposti saataville, mutta laskuria käytetään toistaiseksi hyvin vähän. Laskurin vähäinen käyttö viittaa siihen, että kuluttajat arvostavat tällä hetkellä enemmän herkullista ja laadukasta pizzaa.
Vuoden Kotipizza-yrittäjät pyörittävät Suomen suurinta Kotipizza-ravintolaa Rovaniemellä26.3.2024 14:49:53 EET | Tiedote
Kotipizza-ketju palkitsi franchiseyrittäjät Vesa ja Sirpa Säkkisen vuoden yrittäjinä Suomen Franchising-Yhdistyksen Franny Awards -tilaisuudessa. Yrittäjät palkittiin ansiokkaasta yrittäjäurastaan sekä erinomaisesta myynnin kasvusta.
Kotipizza Group mukana perustamassa uutta kasvipohjaisen ruoan Pro Vege -yhdistystä30.11.2023 12:58:23 EET | Uutinen
Kotipizza Group on mukana yhdentoista muun toimijan kanssa perustamassa uutta Pro Vege -yhdistystä. Uuden yhdistyksen tarkoituksena on edistää kasvipohjaisten tuotteiden kehitystä sekä kysynnän ja tarjonnan kasvua Suomessa. Yhdistyksessä toimii laaja joukko suomalaisia elintarvikealan yrityksiä, ruoka-alan toimijoita sekä päivittäistavaraketjuja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme