Kotipizza-ketju palkitsi yrittäjiään Talvipäivät-tapahtumassa

’’Kotipizzalla on mahtavia yrittäjiä, jotka yltävät vuosittain hienoihin saavutuksiin myynnissä, ravintolan johtamisessa ja vastuullisessa liiketoiminnassa. Nyt palkittava joukko todistaa, että meillä on todella Suomen parhaat yrittäjät. Joukossamme on sekä useita vuosia mukana olleita konkareita, kuin myös nuoria kunnianhimoisia yrittäjiä, jotka ovat kaikki valmiina kehittämään suomalaista pizzakulttuuria määrätietoisesti eteenpäin yhdessä koko Kotipizza-perheen kanssa’’, sanoo Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Heidi Stirkkinen.
’’Haluamme koko ketjun voimin kiittää ansioituneita Kotipizza-yrittäjiä hyvästä työstä ja kannustamme heitä jatkamaan samaan malliin’’, hän jatkaa.
Kotipizza-ketju palkitsee menestyneitä yrittäjiään vuosittain parhaasta myynnin kehityksestä ja antaa yrittäjille erilaisia kunniamainintoja. Perinteisesti palkinnot jaetaan Kotipizzan Syysseminaarissa sekä keväisin Talvipäivät-tapahtumassa. Talvipäivillä 2023 palkittiin 12 yrittäjää.
Ravintolansa myyntiä kehittivät prosentuaalisesti parhaiten:
- Ville Salmi ja Pentti Henriksson, Hämeenlinna Hätilä
- Ari Lempinen, Teboil Kuopio Rastaantie
Ravintolansa myyntiä kehittivät euromääräisesti parhaiten:
- Ville Salmi ja Pentti Henriksson, Hämeenlinna Hätilä
- Tarja Kela-Haverinen ja Pekka Juntunen, Neste Kontiomäki Viitostie
Timanttipalkinnolla palkittiin Kotipizza-yrittäjät, joiden ravintolan myynti oli tarkastelujaksolla kolmen peräkkäisen kuukauden aikana yli 90 000 euroa:
- Yrittäjäkolmikko Mesut Gürkan, Mazlum Dogan ja Vural Dogan, Vantaa Tikkurila
Kymmenen vuotta ketjussa olleet yrittäjät palkittiin Kauppakamarin ansiomerkillä ja kunniakirjalla.
- Jukka Karttunen (Teboil Käsämä), Sakari Nieminen (Tampere, Kaukajärvi), Panu Marjokorpi (Helsinki, Punavuori) ja Lehto Arto (Neste Tornio ja Kemi Valtakatu).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kotipizza Group Oy, ulkoisen viestinnän asiantuntija, Nelli Sajakoski, p. 040 5538850
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kotipizza
Kotipizza on suomalainen, vuonna 1987 perustettu pizzaketju, jolla on yli 300 ravintolaa ympäri Suomen. Kaikki Kotipizza-ravintolat ovat franchisingperiaatteella toimivia itsenäisten franchisingyrittäjien johtamia ravintoloita. Franchisingyrittäjä saa käyttöönsä testatun ja kannattavan liikeidean, valmiin tuotteen ja tuotemerkin, ketjun tietotaidon ja muut yhteistyön edut.
Kotipizza Group Oy
Kotipizza-ketju on osa Kotipizza Groupia, johon kuuluvat lisäksi artesaaniburgereita valmistava The Social Burger Joint Oy ja hankinta- ja logistiikkaorganisaatio Helsinki Foodstock Oy, joka toimittaa vastuulliset raaka-aineet konsernin ravintolaketjuille. Kotipizza Group on osa norjalaista Orkla-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotipizza Group Oy
Kotipizza kutsui Helsingin ruokalähetit pizzalle9.5.2023 13:34:39 EEST | Tiedote
Teon tarkoituksena oli osoittaa arvostusta ruokalähettien arvokasta työtä kohtaan sekä kiinnittää huomiota alan pelisääntöihin.
Kotipizza on suomalaisten mielestä vastuullisin ravintola-alan brändi21.3.2023 11:45:00 EET | Tiedote
Euroopan laajimman vastuullisuuteen keskittyvän bränditutkimuksen Sustainable Brand Index mukaan suomalaiset mieltävät Kotipizzan ravintola- ja kahvila alan vastuullisimmaksi brändiksi – jo toista vuotta peräkkäin.
Vuoden Kotipizza-yrittäjät palkittiin Franny Awards -tapahtumassa 20.3.2023 06:00:00 EET | Tiedote
Kotipizza-ketju on palkinnut franchisingyrittäjät Kati Rusasen ja Pasi Rajalan vuoden yrittäjinä Suomen Franchising-yhdistyksen Franny Awards -tilaisuudessa. Yrittäjät palkittiin liiketoimintansa kehittämisestä ja panostuksesta kasvuun.
Kuluttajat haluavat nyt uudelleenkäytettävät pizzalaatikot – Kotipizza ja Kamupak testaavat ensimmäisenä Suomessa22.9.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Kotipizza käynnistää syksyn 2022 aikana yhteistyössä suomalaisen kiertotalouden startup-yritys Kamupakin kanssa kokeilun, jossa asiakkaat voivat testata uudelleenkäytettäviä pizzalaatikoita noutaessaan pizzansa valitusta Kotipizza-ravintolasta. Kotipizza kokeilee ensimmäisenä Suomessa uudelleenkäytettäviä Kamupakin pizzabokseja.
Kotipizzalle mitalisija European Franchising Awardsissa 20.9.2022 11:19:06 EEST | Tiedote
Kotipizza sijoittui kolmanneksi European FranchiseAwards 2022-kilpailunResilience-sarjassa. Sarjassa palkittiin koronapandemiasta erityisen hyvin selviytynyt franchiseketju. Kilpailun finaali järjestettiin Brysselissä 19.9.2022.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme