Kotipizzalle mitalisija European Franchising Awardsissa

Maanantai-iltana Brysselissä järjestetyssä European Franchise Awards -kilpailussa palkittiin franchiseyrityksiä eri puolilta Eurooppaa. Suomalaiset franchisingalan yritykset pärjäsivät kilpailussa erityisen hyvin. Kotipizza sijoittui kolmanneksi Special Awad for Resilience –sarjassa, jonka lisäksi henkilöstöpalveluyritys Eezy sijoittui toiseksi sarjassa Franchisor of the Year ja Kiinteistömaailma-ketjuun kuuluvan Amuletti Asunnot Oy:n yrittäjät saivat kolmannen sijan Franchisee of the Year –sarjassa. Ensimmäistä kertaa järjestetyssä kilpailussa jaettiin palkintoja viidessä sarjassa.
‘’Kolmas sija Special Award for Resilience -sarjassa on suuri kunnia Kotipizzalle. On hienoa, että suomalaiset franchisingyritykset pärjäsivät kilpailussa hyvin. Se osoittaa, kuinka arvokasta suomalainen osaaminen franchisingalalla on’’, kommentoi Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Heidi Stirkkinen.
’’Kotipizzan menestys Resilience-sarjassa kertoo franchising-liiketoimintamallin joustavasta ja muutoskykyisestä luonteesta. Kotipizzan resilienssi oli ikään kuin valmiiksi luotu jo ennen pandemian alkua toimivan verkkokaupan sekä monipuolisten kuljetusmahdollisuuksien kautta. Lopulta kuitenkin kestävyys haastavina aikoina on ihmisten ansiota. Kotipizza-yrittäjät, yli 2000 ravintolatyöntekijää ja Kotipizza-ketjun asiantuntijat sekä johto olivat ratkaisevassa asemassa ja nostivat Kotipizzan Resilience-sarjan mitalisijoille’’, Stirkkinen jatkaa.
European Franchise Awards -kilpailu on European Franchise Federationin järjestämä. Suomesta finaalissa olivat Kotipizzan lisäksi henkilöstöpalveluyritys Eezy Oyj sekä Kiinteistömaailma-ketjun yrittäjät Amuletti Asunnot Oy:stä.
Lisätietoja kilpailusta ja voittajista: https://eff-franchise.com/awards/
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
KOTIPIZZA OYJ
Kotipizza on suomalainen ja Pohjoismaiden suurin pizzaketju. Vuonna 1987 perustetulla ketjulla on noin 300 ravintolaa ympäri Suomen. Niiden myynti tilikaudella 2020 oli 151,4 miljoonaa euroa. Kaikki Suomen Kotipizza-ravintolat ovat franchisingperiaatteella toimivia, itsenäisten franchisingyrittäjien johtamia ravintoloita. Franchisingyrittäjä saa käyttöönsä testatun ja kannattavan liikeidean, valmiin tuotteen ja tuotemerkin, ketjun tietotaidon ja muut yhteistyön edut.
Kotipizza-ketjua hallinnoi Kotipizza Oy, joka kuuluu Kotipizza Groupiin. Konserniin kuuluvia yhtiöitä ovat myös artesaaniburgereita valmistava The Social Burger Joint Oy ja hankinta- ja logistiikkaorganisaatio Helsinki Foodstock Oy, joka toimittaa vastuulliset raaka-aineet konsernin ravintolaketjuille. Kotipizza Group on osa norjalaista Orkla-konsernia, jonka toiminnan pohjana ovat kestävät arvot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotipizza Group Oy
Kotipizza kutsui Helsingin ruokalähetit pizzalle9.5.2023 13:34:39 EEST | Tiedote
Teon tarkoituksena oli osoittaa arvostusta ruokalähettien arvokasta työtä kohtaan sekä kiinnittää huomiota alan pelisääntöihin.
Kotipizza-ketju palkitsi yrittäjiään Talvipäivät-tapahtumassa30.3.2023 13:16:35 EEST | Tiedote
Kotipizza-ketju palkitsi yrittäjiään eri puolilta Suomea erinomaisista myynneistä ja tasavuosista Kotipizza-yrittäjänä. Palkinnot jaettiin Kotipizzan vuosittaisessa Talvipäivät-tapahtumassa, joka päättyi tänään.
Kotipizza on suomalaisten mielestä vastuullisin ravintola-alan brändi21.3.2023 11:45:00 EET | Tiedote
Euroopan laajimman vastuullisuuteen keskittyvän bränditutkimuksen Sustainable Brand Index mukaan suomalaiset mieltävät Kotipizzan ravintola- ja kahvila alan vastuullisimmaksi brändiksi – jo toista vuotta peräkkäin.
Vuoden Kotipizza-yrittäjät palkittiin Franny Awards -tapahtumassa 20.3.2023 06:00:00 EET | Tiedote
Kotipizza-ketju on palkinnut franchisingyrittäjät Kati Rusasen ja Pasi Rajalan vuoden yrittäjinä Suomen Franchising-yhdistyksen Franny Awards -tilaisuudessa. Yrittäjät palkittiin liiketoimintansa kehittämisestä ja panostuksesta kasvuun.
Kuluttajat haluavat nyt uudelleenkäytettävät pizzalaatikot – Kotipizza ja Kamupak testaavat ensimmäisenä Suomessa22.9.2022 09:00:00 EEST | Tiedote
Kotipizza käynnistää syksyn 2022 aikana yhteistyössä suomalaisen kiertotalouden startup-yritys Kamupakin kanssa kokeilun, jossa asiakkaat voivat testata uudelleenkäytettäviä pizzalaatikoita noutaessaan pizzansa valitusta Kotipizza-ravintolasta. Kotipizza kokeilee ensimmäisenä Suomessa uudelleenkäytettäviä Kamupakin pizzabokseja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme