Kuka on suomalaisten suosituin radiojuontaja ja radio-ohjelma? RadioGaalan äänestys nyt käynnissä

Radion suosikkijuontajien ja -ohjelmien äänestys kiinnostaa suomalaisia: viime vuoden äänestyksessä annettiin yli 100 000 ääntä. Radiota kuunnellaan muuttuneessa mediaympäristössä edelleen todella paljon ja kaupallinen radio tavoittaa viikkotasolla n. 70 % kaikista suomalaisista. Tämän vuoden äänestykseen odotetaan myös runsasta osanottoa.
RadioGaalan äänestyksessä palkitaan voittajat sekä valtakunnallisissa että paikallisissa kategorioissa. Vuoden valtakunnallisen radiojuontaja -palkinnon huimat 11 kertaa voittanut Jaajo Linnonmaa lopetti Aamulypsy-uransa joulukuussa 2022 ja on tässä roolissa ehdolla nyt todennäköisesti viimeistä kertaa.
”Mediakulutuksen alustojen ja teknologioiden monipuolistuessa laadukkailla sisällöillä ja juontajilla on kasvavan tärkeä rooli”, sanoo RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller. "Suomalaisilla radion kuuntelijoilla on jo pitkään ollut vakiosuosikkinsa sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla. Elämme nyt mielenkiintoisia aikoja ja on jännä nähdä pitävätkö vanhat suosikit pintansa tiettyjen ohjelmamuutosten jälkeen.”
RadioGaalan yleisöäänestyksen voittajat sekä radiotoimialan RadioAwards-palkinnot jaetaan RadioGaala-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 31.3.2023.
Äänestys on käynnissä osoitteessa radiogaala.fi.
Tietoa RadioMediasta:
RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset kaupalliset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia järjestää alan tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat, kuten RadioGaalan ja Kaiku-radiomainoskilpailun. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,5 miljoonaa suomalaista.
Radiomedia.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Inka Forss, projektipäällikkö, RadioMedia
040 165 7010, inka.forss@radiomedia.fi
Stefan Möller, toimitusjohtaja, RadioMedia
0400 508 877, stefan.moller@radiomedia.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Johnny L
Vuoden radiojuontajan valtikka vaihtoi omistajaa RadioGaalassa – katso kaikki palkitut31.3.2023 22:37:51 EEST | Tiedote
Viime vuoden parhaimmat radiopersoonat, -ohjelmat sekä teot ja tekijät palkittiin tänä iltana RadioGaalassa. Yleisöäänestyksen vuoden parhaan radiojuontajan tittelin sai NRJ:n Niko Saarinen. Aamulypsyn vuodesta 2014 alkanut voittoputki vuoden radio-ohjelma-kategoriassa jatkui ja vuoden radio -palkinnon sai tänä vuonna Aito Iskelmä.
Kaiku-radiomainoskilpailu: vuoden paras radiomainos on Seiskan Sananen viikonvaihteeksi – Hesburger vuoden radiomainostaja17.3.2023 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen merkittävimmän radiomainoskilpailun, Kaikun, voittajat julkistettiin eilen illalla. KaikuGaalassa palkittiin viime vuoden parhaat mainokset kahdeksassa eri kategoriassa. Tuotteet-kategorian voittanut Seiskan "Sananen viikonvaihteeksi" palkittiin kilpailun Grand Prix -pääpalkinnolla. Vuoden radiomainostajan palkinnon vastaanotti Hesburger.
Treyd lanseeraa Suomeen uuden rahoitusratkaisun ja tuo helpotusta pk-yritysten käyttöpääomahaasteeseen23.2.2023 08:00:21 EET | Tiedote
Finanssiviranomaiset ovat myöntäneet finanssiteknologiayritys Treydille luvan aloittaa toiminnan Suomessa. Ruotsissa vuonna 2019 perustettu Treyd lanseeraa samaan aikaan myös Tanskassa ja Norjassa. Treydin “myy ensin, maksa tavarantoimittajille myöhemmin” -ratkaisu auttaa yrityksiä kasvattamaan liiketoimintaa ja hallinnoimaan kassavirtaa paremmin.
Ylen ja kaupallisen radion kanavat löytyvät nyt uudesta Radioplayer-palvelusta31.1.2023 08:00:51 EET | Tiedote
Radioplayer-palvelu korvaa nykyisen Radiot.fi:n. Radioplayer on kansainvälinen audiosisältöjen alusta, joka tarjoaa radiolle ja muille audiosisällöille yhtenäisen käyttökokemuksen eri laiteympäristöissä ja turvaa kotimaisen audiosisällön asemaa kansainvälisiä alusta- ja teknojättejä vastaan. Palvelun tarjoajina Suomessa toimivat Yle ja kaupallisten radioiden edustaja RadioMedia.
BESSin Ram pam pam teki kaikkien aikojen radioennätyksen ollen pisimpään yhtäjaksoisesti radiolistan ykkösenä5.9.2022 13:17:41 EEST | Tiedote
Vuoden 2022 ehdoton radiohitti on BESSin Ram pam pam. Uuden Musiikin Kilpailuun alun perin tehty kappale on tehnyt historiaa ja ollut kaikkien suomalaisten radiokanavien soitetuin biisi nyt 19 viikkoa yhtäjaksoisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme