Kuluttajaliitto

Kuluttajaliiton valtuuston kannanotto: Nykyinen esitys vesittää käytännön mahdollisuudet ryhmäkanteen käyttöön

Jaa

Kuluttajajärjestöjen käyttöön tarkoitettu mahdollisuus ryhmäkanteen nostamiseen on jäämässä kauas siitä mitä odotettiin. Ryhmäkanteen avulla kuluttajia edustavien järjestöjen on mahdollista ajaa kuluttajaryhmien etua oikeudessa. Suomessa ollaan kuitenkin päätymässä toteutukseen, jossa tilanne ei toisi parannusta nykyiseen tilanteeseen. Kuluttajaliiton valtuusto vaatii muutoksia esitettyyn edustajakannelainsäädäntöön siten, että kuluttajajärjestöillä oikeasti on mahdollisuus puolustaa kuluttajia oikeudessa nostamalla ryhmäkanteita.

Oikeudenkäynnit ovat Suomessa kalliita ja kestävät aivan liian pitkään. Kuluttajaliiton valtuusto katsoo, että edustajakannedirektiivi on merkittävä parannus kuluttajien oikeuksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että myös kuluttajajärjestöille tulee mahdollisuus ajaa oikeudessa ryhmäkanteena tietyn kuluttajaryhmän oikeuksia silloin, kun kuluttajia kohdannut ongelma on laaja ja koskettaa samanaikaisesti useita kuluttajia. Ongelmana kuitenkin on, että tämänhetkinen esitys lainsäädännöstä ei vielä tuo käytännön parannusta kuluttajien asemaan.

Lain tarkoituksena on, että EU:n jäsenvaltioiden tulee turvata kuluttajajärjestöille mahdollisuudet ryhmäkanteiden ajamiseen kuluttajien puolesta ja tämä on mahdollista ainoastaan silloin, kun oikeudenkäynnin kulut eivät estä siihen oikeutettuja järjestöjä nostamasta kanteita. Kuluttajaliiton valtuusto on pettynyt siihen, ettei Suomen lainsäädäntöehdotuksessa esitetä järjestöille mitään taloudellista apua tai tukea kanteiden ajamiseen. Järjestöjen mahdollisuudet puolustaa kuluttajien etuja ja oikeuksia jäävät tämän vuoksi varsin rajallisiksi muodollisista mahdollisuuksista huolimatta.

Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell on pettynyt ehdotuksen saamaan muotoon. ”Nyt hukataan mahdollisuus parantaa kuluttajien suojaa. Nykyisiin vaativiin ja tiukkoihin oikeudenkäyntiä koskeviin vaatimuksiin ei tämän esityksen myötä tulisi muutoksia.”

Nykymuotoista ryhmäkannelakia ei voida pitää kuluttajien kannalta toimivana ja tehokkaana oikeusturvana, sillä sen perusteella ei ole koskaan käsitelty yhtään kannetta tuomioistuimessa. Lain vaikuttavuus on perustunut kuluttajansuojaviranomaisen mahdollisuuteen käyttää ryhmäkannetta pelotteena elinkeinonharjoittajan kanssa käymissään neuvotteluissa.

”Direktiivi olisi mahdollistanut kuluttajien kannalta paljon parempia käytäntöjä. Useissa Euroopan unionin jäsenmaissa ollaan päätymässä kuluttajien kannalta tehokkaampiin ratkaisuihin, joista Suomessakin olisi tullut ottaa mallia. Suomalaiset kuluttajat ovat vaarassa jäädä ilman tehokkaampaa oikeusturvaa, mikäli esitykseen ei tehdä muutoksia”, Beurling-Pomoell toteaa.

Mistä on kyse?

Edustajakanne on myös ryhmäkanteena tunnettu oikeudenkäynnin muoto, jonka avulla kanteen nostanut taho voi edustaa laajempaa ryhmää, joka haluaa viedä asiansa oikeuden käsiteltäväksi. Aiemmin Suomessa kyseinen mahdollisuus on ollut ainoastaan kuluttaja-asiamiehellä. Nyt kansallisessa lainvalmistelussa on ehdotus lainsäädännöstä, jonka tavoitteena on parantaa ja tehostaa kuluttajien oikeuksia antamalla kyseinen mahdollisuus edustaa kuluttajaryhmiä oikeudessa myös erikseen määritellyille, kuluttajien etuja ajaville järjestöille. Ehdotus perustuu EU:n edustajakannedirektiiviin, joka edellyttää, että jokaisessa jäsenvaltiossa on vähintään yksi direktiivin edellytykset täyttävä ryhmäkannemahdollisuus kuluttajien ja heitä edustavien järjestöjen käytettävissä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kuluttajaliitto
Kuluttajaliitto
Ritarikatu 1 B
00170 HELSINKI

info@kuluttajaliitto.fihttps://www.kuluttajaliitto.fi/

Suomen ainoa yleinen kuluttajien ja julkisten palvelujen käyttäjien edunvalvonta-, koulutus- ja neuvontajärjestö.

Finlands enda allmänna intressebevaknings-, utbildnings- och rådgivningsorganisation för konsumenterna och användare av offentliga tjänster.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuluttajaliitto

Kestävämpien valintojen tekeminen helpommaksi – EU:n kiertotalouspaketti parantaa kuluttajien asemaa14.4.2022 06:00:00 EEST | Tiedote

Kuluttajaliitto on tyytyväinen EU:n kiertotalouspaketin ehdotuksiin, jotka tuovat parannuksia kuluttajien oikeuksiin ja turvaavat helpomman pääsyn nykyistä kestävämpien tuotteiden äärelle. Valmistajille asetettavat uudet vaatimukset tuotteiden kestävyydelle, korjattavuudelle ja kemikaaleille helpottavat kuluttajien mahdollisuuksia löytää ja valita kestävämpiä vaihtoehtoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme