Kuluttajaliitto

Kuluttajien ylivelkaantumisen hillitseminen vaatii monipuolisia keinoja

Jaa
Kuluttajaliiton valtuusto toteaa kannanotossaan, että kuluttajien ylivelkaantumisen ennaltaehkäisyyn tähtäävien toimienpiteiden edistäminen ja jo syntyneiden ongelmien ratkaiseminen ei saa jäädä tulevalla hallituskaudella valtion ylivelkaantumisen hoidon varjoon. Maamme hallituksen ja eduskunnan tulee huolehtia siitä, että kuluttajien talousahdingon syntymistä ennaltaehkäisevät, sekä talousongelmia korjaavat monipuoliset toimenpiteet otetaan osaksi tulevaa hallitusohjelmaa.

Maksuhäiriömerkintä on lähes 400 000 suomalaisella ja yli puoli miljoonaa henkilöä on vuosittain ulosotossa. Noin 16 % kuluttajista elää köyhyys- ja syrjäytymisriskissä1 ja pienituloisten määrä on lisääntynyt. Nousevat elinkustannukset ajavat kotitalouksia entistä ahtaammalle. Kuluttajaliiton valtuusto esitti kevätkokouksessaan keinoja kuluttajan ylivelkaantumistilanteen hillitsemiseksi.

“Mahdollisimman monen kuluttajan taloudellinen toimintakyky on nyt turvattava”, toteaa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell. ”Tarvitaan monia samanaikaisia keinoja ja yhteiskunnan eri toimijoiden yhteistyötä lainsäädännön muutoksista toimivaan palveluohjaukseen sekä aivan uusiin innovaatioihin.”

Esimerkiksi korkeakorkoiset kuluttajaluotot, eli ns. pikavipit, ovat harvoin kestävä ratkaisu paikkaamaan vaikeaa taloustilannetta. Usein ne johtavat velkakierteeseen, kun uutta luottoa otetaan entisen päälle. Viime hallituskauden lopulla valmistunut esitys kuluttajaluottojen sääntelystä jätti vielä parantamisen varaa.

”Kuluttajaluottojen markkinoinnissa saatetaan käyttää painostavia myyntikeinoja, joilla pyritään hyötymään kuluttajien heikosta taloustilanteesta. Epäasiallisia käytäntöjä kuluttajaluottojen markkinoinnissa tulee edelleen suitsia tulevalla hallituskaudella ”, Beurling-Pomoell vaatii.

Tietoisuutta taloudenhallintaa tukevista yhteiskunnallisista palveluista on edistettävä. Esimerkiksi sosiaalisen luoton hakemisen tulee olla asiakkaalle helppoa ja saavutettavaa. Hyvinvointialueiden on varmistettava riittävä tiedottaminen luoton hakemisen mahdollisuudesta. Kuluttajaliiton selvityksenvastaajista yli puolet (51 %) ei tiennyt lainkaan sosiaalisesta luotosta.

Myös sote-palveluiden asiakasmaksut sekä aiheuttavat että kärjistävät arjen talousahdinkoa entisestään. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja oli ulosotossa lähes puoli miljoonaa vuonna 2022. Asiakasmaksulain maksujen alentamisvelvoitteen piiriin tulee saada myös terveydenhuollon tasasuuruiset maksut, jotta ulosottoon päätyvien maksujen määrää saataisiin vähennettyä. Näin parannettaisiin merkittävästi erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien velallisten asemaa.

”Maamme tulevalta hallitukselta ja eduskunnalta vaaditaan ripeitä toimia. Nyt ei riitä, että maan talous laitetaan kuntoon, vaan myös velkaantuneiden kuluttajien arjen helpottamiseksi ja velkatilanteiden pahenemisen ehkäisemiseksi tulee löytää keinoja. Velkaantumisen juurisyyt ovat moninaiset, mutta moni tilanne on vielä pelastettavissa oikea-aikaisella, ratkaisukeskeisellä ja asiakaslähtöisillä toimilla”, kannustaa pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.

Lähteet:

1Tilastokekus: Elinolotilasto 2022

2Aula Research, 4/2020 (n = 1109), Kuluttajaliiton toimeksiannosta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kuluttajaliitto
Kuluttajaliitto
Ritarikatu 1 B
00170 HELSINKI

info@kuluttajaliitto.fihttps://www.kuluttajaliitto.fi/

Suomen ainoa yleinen kuluttajien ja julkisten palvelujen käyttäjien edunvalvonta-, koulutus- ja neuvontajärjestö.

Finlands enda allmänna intressebevaknings-, utbildnings- och rådgivningsorganisation för konsumenterna och användare av offentliga tjänster.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kuluttajaliitto

Lude vai kuoriainen? Tunnista kodin tuholainen oikein8.11.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Tunnistamalla tuhohyönteisen oikein voi välttyä turhalta riidalta ja säästää pitkän pennin. Viime aikoina mediassa on keskusteltu vilkkaasti luteista ja niiden torjunnasta. Kodin erilaiset ötökät ovat jo pitkään olleet vakioaihe Kuluttajaliiton asumisneuvonnassa. Kuluttajaliitto muistuttaa, että tuholaisten haitallisuudessa ja torjuntatoimissa on eroja. Tuholaisen varma tunnistaminen ennen toimenpiteitä onkin paras keino edetä asiassa. Kuluttajaliiton juristi kertoo vinkit mitä tehdä, jos huomaa kodissa ylimääräisiä ötökkävieraita.

Kuluttajilta vastausvyöry kutistuneista tuotteista – kuinka yleistä ”shrinkflaatio” on?27.9.2023 06:00:00 EEST | Tiedote

Kuluttajaliitto selvitti, kuinka yleistä tuotteiden pienentyminen vaivihkaa oikein on. Shrinkflaatiosta puhutaan yleensä silloin, kun tuotteen sisältö pienenee ilman myyntihinnan vastaavaa alentumista. Yli 700 kuluttajaa ilmoitti havaintonsa pienentyneestä tuotteesta Kuluttajaliiton verkkosivuilla olleen kyselylomakkeen kautta. Vastauksissa toistuivat selvästi tietyt tuotteet ja tuoteryhmät. Kuluttajaliitto peräänkuuluttaa selkeää ja avointa viestintää pakkauskokojen muutoksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye