Kuntavaaleissa 930 ennakkoäänestyspaikkaa
25.5.2021 14:27:45 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 26. toukokuuta ja kestää poikkeuksellisesti kaksi viikkoa. Monipuolinen ennakkoäänestyspaikkojen tarjonta voi helpottaa kuntalaisten osallistumista kuntavaaleihin. Vuodesta 1972 käytössä ollut ennakkoäänestys on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti ja on erityisesti eläkeläisten suosiossa. Vuoden 2017 kuntavaaleissa ennakkoon äänesti 26,6 prosenttia kaikista äänioikeutetuista ja 45,2 prosenttia äänioikeuttaan käyttäneistä.
Tyypillisimpiä ennakkoäänestyspaikkoja ovat kirjastot, kunnan- tai kaupunginvirastot ja kauppakeskukset. Epätavallisempia ennakkoäänestyspaikkoja ovat esimerkiksi uimahalli, paloasema tai teatteri.
Vuoden 2021 kuntavaaleissa on 930 ennakkoäänestyspaikkaa. Määrä on kasvanut jonkin verran edellisistä kuntavaaleista, jolloin ennakkoäänestyspaikkoja huhtikuussa 2017 oli yhteensä 893.
- Vallitsevan koronatilanteen vuoksi monet kunnat ovat ottaneet käyttöön ulkoäänestyspaikkoja turvallisen äänestämisen mahdollistamiseksi. Tämä selittää osaltaan äänestyspaikkojen määrän nousua, toteaa Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom.
Eniten äänestyspaikkoja on Helsingissä (37) ja Oulussa (23). Luvut perustuvat oikeusministeriön tietoihin ennakkoäänestyspaikoista. Keskimääräisesti kunnissa on kolme ennakkoäänestyspaikkaa, mutta tyypillisimmin kunnissa on yksi ennakkoäänestyspaikka.
- Mitä suurempi kunta on, sitä enemmän äänestyspaikkojen määrä nousee. Määrien vaihtelut kuntakokoluokkien sisällä voivat olla suuria, kertoo Pekola-Sjöblom.
Äänestää voi maalla, merellä ja varuskunnassa
Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla, eli toisin kuin varsinaisena vaalipäivänä 13.6.2021 äänestäjän ei tarvitse olla kotipaikkakunnallaan äänestäessään ennakkoon. Tyypillisimmin kunnissa on yksi ennakkoäänestyspaikka. Ulkomailla ennakkoäänestää voi 104 äänestyspaikassa 74 maassa.
Yhteensä 58 kunnassa voi äänestää liikkuvassa äänestyspaikassa kuten liikkuvassa äänestysautossa tai yhteysaluksessa. Liikkuvia äänestyspaikkoja hyödyntävät kaikenkokoiset kunnat ympäri Suomen.
Eduskunnan hyväksymän tilapäisen lakimuutoksen myötä kuntavaaleissa äänestäminen on mahdollista myös varuskunnissa.
Missä ja milloin voi ennakkoäänestää?
Ennakkoäänestys on kotimaassa 26.5. - 8.6.2021 ja ulkomailla 2. - 5.6.2021.
Ennakkoäänestää voi missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Ajanjakso on kuitenkin lyhyempi osassa ennakkoäänestyspaikkoja. Äänestää voi vain oman kunnan ehdokasta. Ennakkoäänestyspaikkojen sijainnista ja aukioloajoista löytyy tiedot osoitteessa vaalit.fi.
Lisätietoja:
Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634
Sirkka-Liisa Piipponen, erityisasiantuntija, p. 050 448 3366
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Selina SassilaViestintäkoordinaattori
Puh:050 465 4930selina.sassila@kuntaliitto.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundKuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kommunförbundets utredning: Reform av konst- och kulturinstitutionerna kan inte längre skjutas upp2.11.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Museernas, teatrarnas och orkestrarnas framtid förutsätter att de nuvarande strukturerna förnyas. Om reformerna skjuts upp finns det risk för att nätverket av kulturinstitutioner krymper på ett okontrollerat sätt och att den professionella konsten och kulturen koncentreras till de största städerna. Enligt Kommunförbundets nya förutredning är det största hotet mot kulturinstitutionerna inte enbart den minskade finansieringen, utan att man inte tar itu med förändringarna i tid. Det finns redan exempel på nya verksamhetsmodeller. Saimaa Sinfonietta, som är gemensam för stadsorkestrarna i S Michel och Villmanstrand, gör det möjligt att framföra en bredare repertoar i båda städerna. Inom Esbo teaters gästspels- och residensverksamhet öppnas scenerna också för andra grupper och konstnärer.
Kuntaliitto selvitti: Taide- ja kulttuurilaitosten uudistumista ei voi enää lykätä2.11.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Museoiden, teattereiden ja orkestereiden tulevaisuus edellyttää nykyisten rakenteiden uudistamista. Jos uudistuksia lykätään, vaarana on kulttuurilaitosverkon hallitsematon supistuminen ja ammattimaisen taiteen ja kulttuurin keskittyminen isoimpiin kaupunkeihin. Kuntaliiton uuden esiselvityksen mukaan kulttuurilaitosten suurin uhka ei ole pelkästään rahoituksen väheneminen vaan se, ettei muutoksiin tartuta ajoissa. Uudenlaisista toimintamalleista löytyy jo esimerkkejä. Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden yhteinen Saimaa Sinfonietta mahdollistaa laajemman ohjelmiston esittämisen molemmissa kaupungeissa. Espoon teatterin vierailunäyttämö- ja residenssitoiminnassa puolestaan näyttämöitä avataan myös muiden ryhmien ja taiteilijoiden käyttöön.
Ruotsinkielinen kuntamedia Kommuntorget uudistuu: Tavoitteena entistä paremmat palvelut ruotsiksi29.10.2026 09:28:21 EET | Tiedote
Kuntalehteä ja Kommuntorget-lehteä julkaiseva KL-Kustannus Oy kehittää ruotsinkielistä uutistarjontaansa. Vuoden 2027 alusta Kuntalehden ja Kommuntorgetin toimitukset yhdistetään. Samalla ruotsinkielisten sisältöjen määrää lisätään digitaalisessa palvelussa kommuntorget.fi:ssä. Printtilehti jatkaa ilmestymistään nykyiseen tapaan.
Kommuntorget förnyas: Målet ännu bättre service på svenska29.10.2026 09:24:19 EET | Pressmeddelande
KL-Kustannus Oy som ger ut tidskrifterna Kuntalehti och Kommuntorget utvecklar sitt svenskspråkiga nyhetsutbud. Redaktionerna för de två tidskrifterna slås ihop från början av 2027. Samtidigt utökas det svenskspråkiga innehållet i den digitala tjänsten Kommuntorget.fi. Den tryckta tidningen kommer att ges ut som tidigare.
Kuntapäättäjät kannattavat sähköisen äänestämisen mahdollistamista vaaleissa28.10.2026 09:22:06 EET | Tiedote
Kuntien ja kaupunkien luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat suhtautuvat myönteisesti sähköisen äänestämisen mahdollistamiseen kuntavaaleissa. Kuntaliiton kyselyyn vastanneista 72 prosenttia kannatti sähköisen äänestämisen käyttöönottoa kuntavaaleissa. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 257 kuntien luottamushenkilöä ja viranhaltijaa eri puolilta Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme