Kuolemaan johtaneesta työturvallisuusrikoksesta 130 000 euron yhteisösakko kaivosyhtiölle
Kaivosyhtiölle tuomitun 130 000 euron yhteisösakon lisäksi neljä tuotannon työnjohtajaa tuomittiin työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta 80-100 päiväsakon sakkorangaistuksiin. Kaivostöiden työnjohtajan ja kolmen ylityönjohtajan syytteet hylättiin.
Kittilän kaivoksella oli tehty muutamaa päivää ennen joulukuussa 2016 tapahtunutta työtapaturmaa räjäytyslouhintaa, minkä seurauksena louhosperään syntyi vaarallinen aukko. Louhoksen alemmalla tasolla oli lastattu louhoksen kiviä usean vuoron ajan ennen tapaturmaa. Louhos tyhjeni lastauksen edetessä, mikä samalla pidensi putoamismatkaa. Louhoksen ylemmälle tasolle ei ollut tehty kaivoksen ohjeen mukaista räjäytyksen jälkeistä suojausta, joten kohteessa oli ollut putoamisvaara jo pidemmän aikaa ennen tapaturmaa.
Lapin käräjäoikeus katsoi, että tuotannon työnjohtajat ovat kukin työvuorossaan laiminlyöneet louhoksen putoamissuojauksen järjestämisen. Lastauksen aloittamisen aikaan vuorossa ollut tuotannon työnjohtaja oli laiminlyönyt perän sulkemisen suojapenkereellä sekä verkolla ja vilkuilla. Työnjohtaja ei ollut myöskään huolehtinut asiaan liittyvästä tiedonkulusta. Myöhemmin vuorossa olleet kolme tuotannon työnjohtajaa eivät olleet huomioineet kaivoksen välikirjassa punaisella ollutta merkintää vakavasta suojauspuutteesta. Vaikka merkintä oli epätäsmällinen, se on selkeästi osoittanut vakavan turvallisuuspuutteen olemassaolon.
Käräjäoikeus totesi myös, että työpaikalla ei ylipäätään saa olla putoamisvaarallisia paikkoja. Tässä tapauksessa avoimeen louhokseen on ollut pääsy usean päivän ajan, ja jo se pelkästään on ollut säännösten vastaista.
Käräjäoikeuden mukaan tuotannon työnjohtajien menettely on ollut syy-yhteydessä kaivinkoneenkuljettajan kuolemaan. Lisäksi onnettomuuteen ovat osaltaan johtaneet organisatoriset tekijät, joihin tuotannon työnjohtajilla ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa.
Käräjäoikeus on katsonut jääneen selvittämättä, että kaivostöiden työnjohtaja ei olisi toiminut yhtiön ohjeiden ja käytäntöjen mukaisesti. Tältä osin syytteet on hylätty. Käräjäoikeus hylkäsi myös kolmen ylityönjohtajan syytteet työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta.
Kaivosyhtiö vastaa työntekijöiden suoriutumisen edellytyksistä
Käräjäoikeus katsoi, että yhtiön toimien työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä huolehtimiseksi ei voida kohtuudella arvioida olleen riittäviä. Työntekijöiden kiireen voidaan katsoa olennaisesti lisänneen tapaturman mahdollisuutta, eikä yrityksessä ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta työturvallisuusrikosten ehkäisemiseksi.
Arvioidessaan yhteisösakon tuomitsemisen edellytyksiä käräjäoikeus on viitannut Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) onnettomuustutkintaraporttiin, jonka mukaan organisaation toiminnan puutteet olivat mahdollistaneet sen, ettei havaittua ja kirjattua vaaraa poistettu ajoissa. Keskeisenä tekijänä oli ollut työntekijöiden, työnjohtajien ja tuotannonohjauskeskuksen puutteellinen kuva tehdyistä ja tekemättömistä töistä sekä onnettomuusvaarasta. Käräjäoikeuden mukaan tähän oli osaksi ollut syynä todistelussa ilmennyt kiire. Työnjohtajien työaikaa oli lyhennetty, ja heillä oli vaikeuksia ehtiä hoitamaan kaikki tehtävänsä. Yhtiö oli ollut tietoinen tilanteesta.
Yhtiössä oli jo ennen tapaturmaa ollut olemassa työohjeet ja työntekijöille oli annettu koulutusta. Tapaturman jälkeen kaivoksella on pidennetty työnjohtajien työaikaa, tehty muutoksia välikirjan merkintäkäytäntöihin, lisätty tuotannonohjauskeskuksen henkilöstön määrää sekä ryhdytty tekemään suojapenkat ennen räjäytystä.
Tuomio on lainvoimainen.
Lapin käräjäoikeuden tuomio 21/119055.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Mia Vierimaa, 0295 017 500, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
