Svenska handelshögskolan

Kurt Björklund on valittu Kauppakorkeakoulu Hankenin Vuoden alumniksi

Jaa

Pääomasijoitusyhtiö Permiran toimitusjohtaja Kurt Björklund on valittu Kauppakorkeakoulu Hankenin Vuoden alumniksi.

– On suuri kunnia tulla nimitetyksi Vuoden alumniksi. Hienoa, että olen voinut vaikuttaa myönteisesti Hankenin, opiskelijoiden ja alumniverkoston toimintaan, Kurt Björklund toteaa.

Kurt Björklund valmistui Kauppakorkeakoulu Hankenista vuonna 1993 pääaineenaan taloustiede ja sivuaineenaan rahoitus. Viimeiset 27 vuotta Kurt Björklund on työskennellyt yrityksessä, joka on nyt nimeltään Permira. Ensimmäiset 12 vuotta hän työskenteli Lontoossa, New Yorkissa ja Tukholmassa ja viimeiset 15 vuotta Lontoossa yhtiön toimitusjohtajana.

Kauppakorkeakoulu Hanken myöntää vuosittain Vuoden alumni -tunnustuksen alumnille, joka on pitänyt yhteyttä yliopistoon valmistumisensa jälkeen, ja joka on saanut tunnustusta yhteiskunnallisesta sitoutumisestaan.

– Kurt on pitänyt yllä suhteitaan Hankeniin ja tukenut alma materiaan eri tavoilla, muun muassa merkittävillä ja erittäin anteliailla lahjoituksilla. Hänen ponnistelunsa ovat vaikuttaneet kauppakorkeakoulun myönteiseen kehitykseen ja luoneet kannustavan ympäristön, josta olemme hyvin kiitollisia, sanoo Camilla Wardi, Hankenin yrityssuhteiden ja yhteistyön päällikkö.

Kurt Björklundin mukaan on alumnien yhteinen vastuu varmistaa, että Hanken on vahva yliopisto maailmassa, jossa yliopistot kilpailevat maailmanlaajuisesti toisiaan vastaan.

– On erittäin tärkeää, että autamme Hankenia olemaan mahdollisimman vahva instituutio, jotta annamme parhaat mahdolliset edellytykset maailmalle lähteville nuorille ja Suomeen jääville nuorille, jotta he voivat kilpailla muuta maailmaa vastaan.

Lisätietoja:
Camilla Wardi, yrityssuhteiden ja yhteistyön päällikkö, p +358 (0)40 560 5964, sähköposti: camilla.wardi@hanken.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta. Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset suhteet yritysmaailmaan ja yli 14 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye