Kutsu: JATKUVA OPPIMINEN – työelämän tärkein taito

Tule kuulemaan striimattuun Jatkuva oppiminen – työelämän tärkein taito -kirjanjulkistamistilaisuuteen koko työuran kestävästä oppimisesta, motivaatiosta ja työn imusta sekä näiden vaikuttavuudesta yrityksen menestykseen ja kannattavuuteen.
Kirjaan on koottu laajasti finanssialan ylimmän yritysjohdon näkemyksiä henkilöstön osaamisen kehittämisestä. Kirjan kirjoittajat Tarja Kallonen ja Annemari Kuhmonen kertovat haastattelumuotoisessa tilaisuudessa, miten jatkuva oppiminen voi olla parhaimmillaan luovaa ja innovoivaa sekä miten finanssialalta olevat esimerkit ovat sovellettavissa yli toimialarajojen. Kirjoittajilla on pitkä kokemus niin finanssi- kuin opetusaloilta.
Oppimisesta tulisi tehdä yksi hyvän elämän osa-alueista, kuten säännöllinen liikunta, riittävä uni ja terveellinen ravinto. Kirjan luettuasi tiedät, miten se tehdään. Tilaisuudessa puhutaan kirjan tarjoamista konkreettisista malleista, ratkaisuista ja työkaluista, jotka on tarkoitettu jatkuvan oppimisen haasteisiin niin johtajille, HR:lle, esimiehille, työntekijöille kuin kouluttajillekin.
Striimin kautta osallistuvien on mahdollista lähettää chatin kautta kysymyksiä kirjailijoille ja osallistua keskusteluun.
Julkistamistilaisuus ma 8.11. klo 14.00–15.30
Tervetuloa mukaan Jatkuva oppiminen – työelämän tärkein taito -kirjan julkistamistilaisuuteen, joka järjestetään striimattuna ma 8.11. klo 14.00–15.30. Voit ilmoittautua myös mukaan Kauppakamarikaupasta alla olevasta linkistä.
Lisätietoa julkistamistilaisuudesta
Arvostelukappaleet: markkinointi@helsinki.chamber.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina Parviainen, tuottaja, Helsingin seudun kauppakamari
Puh.: 050 358 0846, taina.parviainen@chamber.fi
Katariina Suominen, myyntipäällikkö, Helsingin seudun kauppakamari
Puh.: 045 773 32978, katariina.suominen@chamber.fi
Kuvat
Linkit
- Kauppakamari julkaisee vuosittain kymmeniä ajankohtaisia teoksia mm. juridiikan, johtamisen ja työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta.
- KauppakamariTieto on ammattilaisen työkalu. Palvelusta vastaavat asiantuntijat pitävät huolen, että käytettävissäsi on ajantasainen ja luotettava tieto niin kirjanpidosta, palkanlaskennasta, verotuksesta kuin yhtiöoikeudesta.
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari
Korjaustiedote: Kohtaanto-ongelma kärjistyy Helsingin seudulla – jopa 46 prosenttia alueen yrityksistä kokee pulaa osaavasta työvoimasta14.10.2025 11:23:44 EEST | Tiedote
Helsingin seudun kauppakamarin kohtaanto-ongelmaa koskevassa julkaisussa ja tiedotteessa on virhe. Virhe johtuu tiedonkeruuvaiheessa tehdyistä muutoksista. Tämä tarkoittaa, että tiedotteessa on tulkintavirhe eikä kyselyn tieto myöskään ole vertailukelpoista aiempiin vuosiin verrattuna.
Kohtaanto-ongelma kärjistyy Helsingin seudulla – jopa 46 prosenttia alueen yrityksistä kokee pulaa osaavasta työvoimasta14.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Tiedotteesta on tehty korjaustiedote 14.10. kello 11.23: https://www.sttinfo.fi/tiedote/71527114/korjaustiedote-kohtaanto-ongelma-karjistyy-helsingin-seudulla-jopa-46-prosenttia-alueen-yrityksista-kokee-pulaa-osaavasta-tyovoimasta?publisherId=26487429&lang=fi Jopa 46 prosenttia Helsingin seudun yrityksistä kokee pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyrityksille tehdystä kyselystä. Yritysten kokema osaajapula Helsingin seudulla on nopeasti kroonistunut. Vielä keväällä pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta koki 35 prosenttia alueen yrityksistä. ”Pula osaajista pahenee, vaikka työvoiman tarjontaa on enemmän kuin aikoihin. Tässä on kyse vakavasta rakenteellisesta ongelmasta, johon on löydettävä nopeasti ratkaisuja”, sanoo johtava asiantuntija Riikka Vataja Helsingin seudun kauppakamarista. 33 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä kokee, että työvoiman saatavuus on tasapainossa ja 20 prosenttia, että osaavasta työvoimasta on
Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät hieman kohentuneet – ”Työllisyysnäkymät kuitenkin vaimeammat kuin keväällä”19.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Yritykset Helsingin seudulla arvioivat seuraavan kolmen kuukauden suhdannenäkymät yhä korkeintaan kohtuullisiksi. Arviot käyvät ilmi Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssista. Yritysten arvioiden mukaan näkemykset liikevaihdosta, kannattavuudesta ja suhdannenäkymistä ovat hieman valoisampia kuin viime maaliskuussa. Sen sijaan työllisyysnäkymät ovat maaliskuuta huonommat. ”Helsingin seudun yritysten toimitusjohtajille tekemässämme kyselyssä näkyy vain pieniä merkkejä paremmasta suhdanteesta. Vaikka yritysten arviot liikevaihdon kehityksestä ovat vahvistuneet, kannattavuus ja suhdannenäkyvät ovat edelleen välttäviä. Työvoiman kysynnän ei odoteta vahvistuvan, joten työllisyystilanne jatkuu vaikeana”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja Markku Lahtinen.
Helsingin ydinkeskustan vähittäiskaupan liikevaihdossa pientä positiivista kehitystä, mutta liikevaihto ei vieläkään ole noussut koronapandemiaa edeltävälle tasolle – ”Orastavaa kehitystä on tuettava kaikin keinoin”23.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin ydinkeskustan vähittäiskaupan liikevaihto ei ole vielä noussut pandemiaa edeltävälle tasolle vuoden 2024 loppuun mennessä, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin selvityksestä. Ilahduttavaa kehitystä ydinkeskustan vähittäiskaupassa näkyy erityisesti muotikaupassa. Ydinkeskustassa sijaitsevien hotellien liikevaihto ylitti vuoden 2019 lopun tason jo vuonna 2022 ja on sen jälkeen kehittynyt huomattavan positiivisesti. Orastavaa positiivista kehitystä näkyy myös Helsingin ydinkeskustan ravintoloiden liikevaihdon kehityksessä vuonna 2024, mutta se ei ole noussut vielä vuoden 2019 tasolle.
Näpistyksiä alkuvuonna Helsingissä jopa 60 prosenttia enemmän kuin aiemmin – ”Lainsäädännön tulisi näkyä myös tuomioissa”24.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingissä tehtiin Poliisin mukaan yli 7 400 näpistystä tammi-toukokuussa 2025. Viime vuonna samaan aikaan näpistyksiä oli 4 615. Vuoden 2025 näpistyksistä yli 90 prosenttia on myymälänäpistyksiä. Alueen kauppojen mukaan ne aiheuttavat myös toistuvia vaaratilanteita sekä asiakkaille että myymälähenkilökunnalle. Helsingin poliisi on alkanut niputtaa sarjanäpistelijöiden näpistyksiä ja vie niitä yhdellä kertaa syyteharkintaan. ”Uuden lainsäädännön ja oikeuskäytännön tulisi selkeästi näkyä myös syyttämispäätöksissä ja tuomioissa eli toistuvia näpistystuomioita tulisi muuttaa vankeusrangaistukseksi”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin neuvontapalvelujen ja lakiasioiden johtaja Marko Silen. Heinäkuussa näpistyksiä ilmoitetaan perinteisesti paljon. Kesällä näpistyksiä tapahtuu myös muualla kuin myymälöissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

