Suomen Yrittäjät

Kutsu: Yrittäjien kuntavaaliohjelma ja varapuheenjohtajatentti

Jaa
Voiko olla kuntaa ilman yrityksiä? Tervetuloa kuulemaan Yrittäjien päätavoitteet kevään 2021 kuntavaaleihin. Ohjelma julkistetaan Kunnallisjohdon verkkoseminaarissa 17.11. Tilaisuudessa on myös puolueiden varapuheenjohtajien tiukka kuntavaalitentti.

Klo 9 Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja Petri Salminen kertoo yrittäjien tilanteesta koronakriisin keskellä. 

Klo 9.15 varatoimitusjohtaja Anssi Kujala esittelee Yrittäjien kuntavaalitavoitteet. 

Klo 9.35 Yrittäjien tavoitteista keskustelevat Kujalan kanssa Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja Keiteleen kunnanjohtaja Juha-Pekka Rusanen

Klo 10.15 pääekonomisti Mika Kuismanen kertoo kuntatalouden nykytilanteesta ja tenttaa varapuheenjohtajia Anna-Kaisa Ikosta (kok), Markus Lohea (kesk.), Nina Malmia (sd.) ja Riikka Purraa (ps.). 

Keskustelua vetää Suomen Yrittäjien verkostopäällikkö Aicha Manai. Verkkotilaisuuteen on ilmoittautunut jo yli 700 osallistujaa.

Maakuntamedioilla mahdollisuus omiin uutisiin

Klo 12 Kunnallisjohdon verkkoseminaari jakautuu alueellisiin tilaisuuksiin, joissa on yhteensä 120 puhujaa eri puolilta Suomea. Tarkemmat tiedot alueellisista tilaisuuksista saa täältä.

Lämpimäisti tervetuloa linjoille!

Ilmoittaudu mukaan tästä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye